Tilinpäätös kesästä
Minulla on ollut tosi tosi vaikea kesä syömisten kanssa. Joka viikko on ollut aina SE VIIKKO kun sokerikoukku katkaistaan ja pysäytetään lihominen. Joka viikko on ollut SE VIIKKO kun kaivan Alku- tai mitkä tahansa ohjeet tienviitaksi naftaliinista, ja alan elää ihmisiksi. Mikään viikko ei kuitenkaan ole ollut SE VIIKKO. Paino nousee räjähdysmäisesti, en ole käynyt treeneissä kahteen kuukauteen kuin pari kertaa, olen lössähtänyt ja samaan aikaan lamaantunut, paniikissa ja ahdistunut asiasta. Ei auta Läskimyytinmurtajat eikä Vaakakapinat, kun ahdistaa ja tuntuu pahalta olla omissa nahoissaan. Nolo olo, kun taas pitää alkaa samoja kiloja tiputtaa uudestaan. Hävettää, kun uskoin onnistuneeni ja epäonnistuinkin taas. Lihoin uudestaan, ja vaikka näen ja tajuan miksi, en saa peliä poikki.
Tiedän ettei kitukuureista ole apua, tiedän ettei ilman motivaatiota etene minnekään, tiedän ettei itseinho ole hyvä polttoaine millekään muutokselle. Siispä yritän nyt takaovesta takaisin painonhallinnan rattaille. Että tällä kertaa en menekään vaaka (elintarvike- eikä henkilövaaka) edellä, vaan terveys edellä. Avuksi otan aiemminkin kovasti ajatustasolla pyörittelemäni Whole30-ohjelman. Sen ideana on siis toimia eliminaatiodieettinä karsimalla pois kaikki, minkä tiedetään aiheuttavan osalle – isolle tai pienelle osalle – ihmisistä jonkinlaisia oireita ja haittaa. 30 päivän jälkeen ohjeistetaan kaksi erilaista tapaa palauttaa ruokaryhmä kerrallaan takaisin, testata reaktio, ja toimenpiteet sitten sen mukaan. Aiheesta tulossa lisää tekstiä kunhan alkuun pääsen.
En jaksa uhota, melskata, vannoa uutta nousua ja miten tällä kertaa voitan läskisodan. Sanon vain, että minä PYSTYN olemaan 30 päivää puhtaalla ravinnolla. Lipsumatta. Olen kerännyt aimo potin tiputettua painoa takaisin, paskonut treenitulokset, vaatteet puristaa ja näyttää kauheilta, vasenta polvea vihloo, nivelet on jäykät, olen väsynyt, kireä ja haluton, tukka on rutikuivaa räjähtänyttä hamppua, naama kukkii. Töissä jaksan skarpata, koska se on uutta ja kivaa, mutta vapaa-ajalla olen kuin ilmapallo joka täyteen puhallettuna lipsahti näpistä juuri ennen pään sitomista. Onko todella, TODELLA sen arvoista?
Muuten kesä oli ihana. Päästiin ikimuistoiseen reissuun lasten kanssa, aloitin uuden työn joka näin ensimmäisten viikkojen jälkeen on ollut aivan huikea muutos ja kokemus. Ihan mieletön juttu kaikkinensa, ja tästä se vasta alkaa. Syksyä kohti lähdetään monin uusin tuulin, alkaen esikoisen koulutielle astumisesta kohti joulukuun alkupuolella kotiutuvaksi odotettua koiranpoikaa. Mitä tahansahan voi matkalla sattua, mennään hetki kerrallaan ja yritetään nauttia kyydistä.
