Nesteiden hämmentävä maailma

lentokuva.jpg

Tunnustan, ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun käsilaukkuni on otettu sivuun lentokentän turvatarkastushihnalta ja läpikäyty. Vaikka kuinka olen mielestäni kaivanut jokaisen mahdollisen tuubin ja putkilon litran muovipussiin, niin todennäköisesti laukun pohjalla piileskelevä huulirasva tai huulikiilto on piirtynyt turvatarkastajan ruudulle. Tiedän hyvin, että tarkastajat tekevät työtään ja seuraavat annettuja sääntöjä ja turvatarkastus on hyvä asia, niin siitä huolimatta sisäinen anarkistini herää aika ajoin mennessäni tarkastuksesta läpi. Mielestäni naisten kiintiö lentokoneeseen sallittavien nesteiden määrässä pitäisi olla suurempi kun miesten. Kaiken välttämättömän mahduttaminen litran muovipussiin on mielestäni kohtuuton vaatimus!

Lennän paljon ja pyrin matkustamaan käsimatkatavaroilla, joten maailman eri kolkkien lentokentät ja niiden turvatarkastuket ovat tulleet erittäin tutuiksi. Inhokkiturvatarkastus -listalleni ovat päässeet Charles de Gaulle, JFK ja Heathrow. Vaikka kuinka psyykkaisin itseni ennen tarkastusta, niin valitettavan usein verenpaineeni nousee taivaiiin kun pahuksen litran muovipussi tutkitaan suurennuslasilla, ettei mukaan vaan ole sattunut eksymään mitään laitonta kuten esimerkiksi puolentoista desilitran vetoinen käsirasva. Turvatarkastajilla on ilmiomäinen kyky saada minut tuntemaan itseni rikolliseksi.

Nesteakrobatia on opettanut minut tekemään taidetta muovipussiin mahdutettavien asioiden määrässä. Tunnustan ottavani hotellista mukaan minishamppoot ja -hoitoaineet, mikäli sattuvat olemaan hyviä. Kerään myös talteen naistenlehtien välistä kaikki tuotenäytepussit, jotka ovat loistavia apulaisia lyhyillä matkoilla. Yllättävää kyllä, tuotenäytteitä ei lueta nesteiksi, älkää kysykö miksi.

Eniten minua tässä ruljanssissa harmittaa se, että lentokentästä riippuen määritelmä neste vaihtelee huomattavasti. Olen oppinut, että neste saattaa turvatarkastajan päivästä riippuen tarkoittaa esim. huulipunaa, kiinteää hiusvahaa, hiuspuuteria tai stick-deodoranttia. HÄMMENTÄVÄÄ!

Ellu

Kauneus Meikki Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.