Vanhemmuuden vaikeus

tossut.jpg

Miten ihmeessä olen kyennyt selviämään raskaudesta ja lastenkasvatuksesta ilman keskustelupalstoja, blogeja ja internetin informaatiovirtaa? Tätä kysymystä olen pyöritellyt mielessäni viimeisen vajaan vuoden ajan, kun olen sivusta seurannut vanhimman tyttäreni raskauden etenemistä ja alkutaivalta pienen, ihanan ihmisenalun kanssa.

Olin äärimmäisen vaikuttunut kiellettyjen ruoka-aineiden listasta, joka minulle esiteltiin raskauden alussa sekä myöskin uskomattoman tarkasta ruokapakettien ainesosien tarkastelusta, johon tyttäreni uppoutui. Oli myös mielenkiintoista olla mukana vaunuostoksilla, tosin vaikutti siltä että olisi pitänyt olla joko insinööri tai suorittanut korkeamman korkeakoulutukinnon lastenrattaista, jotta olisi osannut verrata eri merkkien ominaisuuksia keskenään. Olin myös mykistynyt erilaisten pillerien määrästä, jota odottavan äidin tulee syödä varmistaakseen pienokaisen hyvinvointi.

Lopulta pienokainen tuli maailmaan ja hän on työllistänyt vanhenpansa juuri siten ja niin paljon, kun uuden perheenjäsenen kuuluukin tehdä. Tosin, välillä minua on hivenen huvittanut tiedon määrä, jota tuoreet vanhemmat ovat eri lähteistä kaivaneet yrittäessään tulkita pienokaisensa ajoittain oikuttelevaa mieltä. Ulkopuolisten ei tule sotkeentua kenenkään lastenkasvatukseen, mutta siinä kohtaa oli pakko hienovaraisesti kysäistä josko kannattaa odotella hetki, kun pienokaista oltiin kiikuttamassa keskustelupalstalla kehutulle koliikkiklinikalle kahden huonosti nukutun yön jälkeen.

Maailman kuuluu kehittyä ja varmasti hirmuisen moni asia on huomattavasti paremmin kun aikaisemmin, mutta jotenkin vaikuttaa siltä, että olen itse päässyt helpommalla monesta asiasta kun ympärillä olevan tiedon määrä ei ole ollut niin valtava kun tänään. Nostan isosti hattua kaikille lasta odottaville sekä pienten lasten vanhemmille heidän selvitessään kunnialla nykyisessä yltäkylläisten mahdollisuuksien maailmassa, jossa  informaatioähky on tarjolla joka nurkan takana. Itse siihen tuskin kykenisin:)

Ellu

Puheenaiheet Lapset Vanhemmuus Ajattelin tänään

Tinderin hämärät tyypit

image.jpeg

Viikonlopun saldona t-o-d-e-l-l-a hämärä Tinder-ehdokas. Matchin jälkeen herra C lähestyi viestillä jo parin minuutin jälkeen. Englanniksi kirjoittava C viestitti: ”profiilisi inspiroi minua, voimmeko olla ystäviä ja tutustua toisiimme. Olethan vapaa?”. Vastasin että olen mutta miten hän itse kun hänellä oli vihkisormus profiilikuvassa (huomasin sormuksen vasta kun katsoin uudelleen kuvaa). ”Jäin juuri leskeksi” oli vastaus. 

Seuraavaksi hän kysyi missä asun. Kun kerroin asuvani Helsingissä vastaus oli ”that is great, I live in Helsinki too”. Mikä ”sattuma”. Varsinkin kun hän seuraavassa meilissä kertoi olevansa amerikkalainen sotilas.  Seuraavaksi hän kertoi työskentelevänsä merellä ja hän pyysi emailini koska se toimii merellä toisin kuin Tinder. Koska en heti vastannut hän lähetti neljä eri viestiä missä jokaisessa edelleen kertoi olevansa sotilas ja haluavansa meiliosoitteeni jotta voisi kirjoittaa paremmin.

Uteliaisuudesta miten tarina jatkuu laitoin hänelle gmailini osoitteen jossa nimimerkki, ei omaa nimeäni. Sen jälkeen viestittely lakkasi kokonaan, niin Tinderissä eikä meiliäkään tullut. Kysyin huvikseni Tinderissä kerran että vieläkö kirjoitat sitä meiliä mutta ei vastausta. Olen kyllä jo tähän ikään oppinut että otsassani on juoppo/hullu – magneetti jolla kerään alan miehet luokseni mutta että se toimii Tinderissäkin.

Raisa

Suhteet Oma elämä Rakkaus