Ajellessani tänään töihin satuin huomaamaan mainoksen,jonka teksti oli pysäyttävä: vanhemmiten sitä ei enää tee tyhmyyksiä. Väkisinkin rupesi hymyilyttämään, koska henkilökohtaisesti saatoin tulkita tekstin kahdella tavalla: 1) en todellakaan ole vielä vanha tai 2) väittämä ei pidä minun kohdalla paikkansa.

Tunnustan kuuluvani siihen kategoriaan ihmisä, jotka eivät ikinä opi elämään ilman kommelluksia ja aika ajoin tulee hetkiä jolloin mietin; etkö sinä hyvä ihminen ikinä opi?? Toisaalta kaikki matkan varrella tapahtuneet kommellukset ovat muovanneet minusta juuri sellaisen kun tänään olen. Uskon vahvasti että useasti meitä naisia riivaa ”eutrivin kympin tytön”-syndrooma, jonka vuoksi itsellemme asettamamme tavoitteet kaikelle suoriutumiselle ovat hirvittävän korkeat. Tämän seurauksena itsensä ruoskiminen on taiteenlaji, jonka me naiset osaamme erinomaisen hyvin.

Onneksi iän myötä olen oppinut olemaan itselleni armollisempi ja jopa aika ajoin naureskelemaan omille kompuroinneilleni. Loistava esimerkki ”aikuisesta” suoriutumisestani oli se, kun taannoin huomasin kesken työpäivän, että jalassani oli eriparin saappat; toinen ruskea ja toinen musta. Kukaan kolleegoistani, saati kukaan muu samoissa palavereissa istuneista ihmisistä, ei ollut maininnut asiasta sanaakaan. Lopun päivää naureskelinkin sisäisesti kummastuneille ilmeille joita kohtasin tepastellessani Peppi Pitkätossun iäkkäämpänä sukulaisena.

T.Ellu