Surullista uutisointia!

mitali.jpg

Voi hyvää päivää uutisoinnin tasoa suomessa! En tiennyt viime viikolla pitikö itkeä vai nauraa, kun luin iltapäivälehden uutisen parauinnin EM-kisoissa hylätystä brittiuimarista. Uutisessa sinällään ei ollut mitään vikaa vaan tapahtunutta faktaa, mutta samaisista kisoista suomen maajoukkue saavutti kolme arvokisamitalia joista ei ole kirjoitettu tai mainittu,lajin omaa mediaa lukuunottamatta, suomen mediassa halaistua sanaa!

Uskallan väittää, että missä tahansa ”normaali-urheilijoiden” arvokisoissa saatu moinen mitalisaalis olisi suitsutettu taivaisiin ja saanut palstatilaa lehdissä, huomioitu sosiaalisessa mediassa sekä päässyt kansallisiin ja kaupallisen television urheilu-uutisiin, mutta ainoa asia mitä kyseinen kyseisistä kisoista suomalainen julkinen sana päätti huomioida oli muun maan edustajan hylkäys. Surullista!

Jokainen huipulle tähtäävä ammatikseen urheileva henkilö tekee vuosia hartiavoimin töitä saavuttaakseen menestystä riippumatta siitä onko kyseessä  ns. normi- tai paraurheilu. Niin ovat tehneet myös viime viikolla suomea  edustusmassa olleet henkilöt. Heistä ei varmasti ole tuntunut hyvältä huomata, että heidän onnistumisien sijaan suomessa kyseiset kisat noterataan täysin muusta asiasta.

Harmillista!

Ellu  

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta