Osa 12: Ensimmäinen työpäivä

 

Kokeen jälkeisenä maanantaina koittaa odotettu hetki, Raisun ensimmäinen työpäivä. Raisu pörhistelee ylpeänä pukuhuoneessa peilin edessä, kun Mari pukee siniset liivit sen päälle. Se on nyt ihan oikea poliisikoira!  

 Kun työvaatteet ovat päällä ja muut varusteet haettu, Mari katsoo kenen kanssa ja millä autolla he lähtevät liikkeelle. Partioon kuuluu useimmiten kaksi henkilöä, tänään pariksi tulee Said.  

– Työpäivän kulkua harvoin täysin tietää etukäteen. Se riippuu siitä, mitä ja missä päin työvuoron aikana tapahtuu, Touho kertoo Raisulle. 

Kun partio lähtee liikkeelle, Raisu ei meinaa pysyä nahoissaan. Kohta hän saa ottaa rosvoja kiinni ja löytää suuren rahakätkön! Mitään erityisen jännittävää ei kuitenkaan ensimmäisenä päivänä tapahdu. Heidän autonsa lähetetään osaksi saattuetta, joka ajaa rahaa kuljettavan kuljetusauton turvana. Kukaan ei yritä ryöstää sitä matkalla ja silloinhan rahojen etsimiseen ei Raisun tarkkaa vainua tarvita, ne kun pysyvät tallessa. Kuljetuksen päästyä turvallisesti määränpäähänsä mennään porukalla syömään. Raisu oppii, että työpäiviin kuuluu myös lounastauko. 

Työpäivän päätteeksi Mari ja Said tankkaavat ja siistivät auton valmiiksi seuraaville. Työvälineet palautetaan ja työvaatteet vaihdetaan omiin arkivaatteisiin. 

– Työpäivän aikana tapahtui aika paljon vähemmän, kuin mitä luulin, Raisu huomauttaa Touholle kotiin päästyään. 

– Ei töissä jaksaisi, jos joka päivä ja koko ajan olisi hätätilanne. Kyllä niitä kiirepäiviäkin vielä tulee. Töitä pitää kuitenkin jaksaa tehdä monta vuotta, ihmisten vuosikymmeniä, joten on tärkeää, että myös työpäivien lomassa ehtii vetää henkeä, Touho toteaa. 

Keskustele: Haluaisitko sinä olla johtaja? Mitä taitoja ajattelet, että johtamiseen tarvitaan? 

tyo-ja-raha tyo kirjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *