Elämän kevät
On kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun olen edellisen kerran julkaissut blogitekstin. Olen päätynyt Tampereelle (miten aina päädynkin Tampereelle?) ärsyttämään kahvilan työntekijöitä läppärilläni ja surkealla suklaalatellani.
Koetan miettiä, kenelle oikeastaan kirjoitan tätä. Oletanko, että uutta blogiani lukevat enimmäkseen tutut, vai lähdenkö röyhkeästi rakentamaan esittelyä ja henkilöbrändiä. Jaloa olisi sanoa että kirjoitan blogia itselleni. Se onkin enimmäkseen totta, mutta ei tämä mikään päiväkirja ole. Sille on jokin syy, miksi haluan jakaa juuri nämä ajatukset muun maailman kanssa.
Totesin, että kevät on tullut, kun aurinko on kaivautunut piilostaan ja minulle tulee halu kirjoittaa jotain akateemista esseetä luovempaa. Tarve tavata ihmisiä, poistua kotoa. Muistelen haikeana viime kevään Interrail-reissua, vaikka muistan että yksin matkustaminen ei aina ollut niin hohdokasta kuin olin kuvitellut.
Viime kuukausina olen oppinut jopa kaipaamaan yksinoloa. Kai se on positiivinen ongelma, että Jyväskylään kotoutuminen on sujunut niin hyvin, ettei seurasta ole pulaa. Tiedän silti, että tarvitsen näitä yksinolon hetkiä, jolloin en suorita koulutehtäviä tai turruta aivoja kevyellä viihteellä. Minun on kuultava omat ajatukseni. Mietittävä, miltä viime kuukausien tapahtumat ovat todella tuntuneet.
Sillä paljon on tapahtunut. Olen muuttanut, aloittanut uudet opinnot, saanut uusia ystäviä ja alkanut seurustelemaan. Voisi sanoa, että alku Jyväskylässä on sujunut hyvin, jopa epäilyttävän hyvin. Silti tuntuu, ettei alku ole vieläkään loppunut, tai että jostakin puhkeaa aina seuraava alku.
Maaliskuu on kevään alku. Silloin tuntuu, että maailma herää eloon. Suomalaiselle kevään aluksi riittää, että aurinko pilkahtaa ja toivo herää. En tiedä, onko kyseessä oikeasti näin yleismaailmallinen ilmiö, vai satunko vain itse olemaan kevätihminen ja siksi ylistämään sitä kaikille jotka vain jaksavat kuunnella.
En osaa vielä sanoa, mitä tästä blogista tulee tai mikä on sen perimmäinen tarkoitus. En haluaisi, että kopioin vanhaa blogiani paikallislehdestä tai yritän tehdä tästä jotain, mitä kuvittelen muiden haluavan. Yksinkertaisuudessaan haluan jakaa blogissa niitä ajatuksia, joita ei kasvotusten tule sanottua. Ehkä työttömänä kirjallisuudenopiskelijana yritän myös todistella kirjoitustaitojani ja näkemyksiäni jollekin tulevaisuuden työnantajalle.
Yritän kai sanoa, että en voi luvata mitään. Juuri nyt blogin kirjoittaminen tuntuu tärkeältä, mutta muu elämä saattaa imaista minut koska tahansa mukaansa. Lupaan kuitenkin yrittää kirjoittaa, joskus vakavampia asioita, joskus tällaista haihattelua (joka muuten sekin on tärkeää).
En tiedä, onko ensimmäisessä blogitekstissä tapana esitellä itsensä, mutta en koe sitä juuri nyt tarpeelliseksi. Tekstit puhukoot puolestaan.