Elämäni parasta aikaa

Pyykit on pesemättä. Bussi kasteli lahkeet ohi ajaessaan. Samat tylsät jutut puolison suusta vuodesta toiseen. Auton pitäisi olla uudempi, jotta sen kanssa viitsisi ajella pidempiä kesälomareissuja. Peilistä katsoo takaisin aika keskinkertainen tyyppi tukka sojottaen. Minkä takia mä en onnistu ikinä voittamaan lotossa? Olisko mun palkka parempi jos olisin käynyt koulut loppuun niin kuin Tiina? Kirjaston kirjan eräpäivä meni jo. Huono vihannesvalikoima lähikaupassa. Viiden vuoden päästä on vihdoin käsiraha uuteen asuntoon. Kaapista löytyy taas pelkkää makaronia. Eteisen lamppu paloi. Koira on sotkenut sohvan. Mekko ei mee kiinni enää. Miksi tuo tuntematon rouva mulle hymyili? Joko tuo sade loppuu?

On vaikeaa osata olla kiitollinen ja sitä käyttäytyy helposti, niin kuin elämä olisi meille jotain velkaa. Uhriutuneena ei myöskään tarvitse ottaa vastuuta omista kaavautuneista ajatuksistaan. Tosiasiassa mitään ei ole meille luvattu, ei edes huomista päivää.

Mitä jos elämmekin juuri nyt sitä elämämme parasta aikaa?

Sitä elämää, joka sysätään usein muiden ihmisten tai täysin ulkopuolisten asioiden vastuulle. Sitä elämää, jota odotellaan tapahtuvaksi tulevaisuudessa aina ”sitten kun” jokin asia X loksahtaa paikoilleen. Sitä elämää, jota opitaan näkemään kiitollisina usein vasta sitten kun ne arvokkaimmat asiat ovat kadonneet.

Olen erittäin hyvä unohtamaan elämässäni jo olevia tärkeitä asioita, vaikka niin usein on tullut luvattua muuta.

Mikä on sun elämässä parasta juuri nyt?