Ihanat, kipeät tunteet

’’Jos voisit muuttaa jotakin menneisyydessäsi, mitä muuttaisit?’’ kysyi ystäväni eräänä aurinkoisena kesäiltana. Hämmennyin, sillä olen ajatellut, että mitään en halua muuttaa, koska historiani on tehnyt minusta sellaisen kuin olen. Jos muuttaisin jotakin, en olisi sitä, mitä tässä hetkessä olen. Siksipä vastasin ’’en mitään, menneisyyteni on muovannut minusta sen, mitä olen’’. Aihe jäi itämään takaraivooni.

En tosiaan ole aina ajatellut näin ja välillä iskee yhä epävarmuuksia. Ja voi kuinka haluaisin olla sinut niiden epävarmuuksien kanssa, joita jokainen kanssakulkija kokee. Minä, sinä, kumppanisi, ystäväsi, työkaverisi. Epävarmuuksia omasta itsestään, omista teoistaan ja sanomisistaan. Niihin jää välillä kiinni, takertuu jopa. Epävarmuus kertoo myös inhimillisyydestä ja välittämisestä. Kun tökerösti sanottu asia harmittaa, kielii se myös rakkaudesta toista kohtaan.

Siltikään en muuttaisi mitään. Jokainen hetki, kipu, suru, ilo ja rakkaus on kantanut minut tähän pisteeseen. Jokainen niistä on opettanut ja rikastuttanut vaikka välillä ei olisi sitä jälkikäteen uskonut. Jos jokin, niin vahvasti koetut tunteet ovat muistutus siitä, että olemme elossa. Niin hyvässä ja pahassa. Vatsanpohjassa tuntuva onnellisuuden kutina tai musertava suru muistuttavat meitä siitä, että tunnemme. Tunnemme vahvasti. Tunnemme paremmin kuin koskaan olevamme elossa.

Ja elämä koostuu loppupeleissä tunteista. Mitä asioita muistelemme kiikustuolissa? Niitä unohtumattomia hetkiä, joihin usein liittyy erittäin vahva tunne. Niitä kertoja, kun hihittelimme kaveriporukan kanssa ja koimme valtavaa yhtenäisyyden tunnetta, kun ylitimme itsemme ja teemme jotakin todella rohkeaa, kun rakastuimme kovaa, kun surimme läheisen ihmisen poismenoa. Kun vihdoin uskalsi sanoa toiselle ne maagiset kolme sanaa, kun toinen yllätti kukkakimpulla oven takana. Kun kaukana asuva ystävä soitti vilpittömästi kyselläkseen kuulumisia. Kun uskalsi sanoa mielipiteensä, joka oli eriävä muiden kanssa vaikka jännitti. Kun työkaveri kehui. Kun sai avaimet ensimmäiseen omistusasuntoonsa. Kun lähti spontaanille yöuinnille yöttömässä yössä yllytyshullun ystävän kanssa.

Kaikki nämä tunteet jättävät jäljen. Suuremman jäljen kuin normaali tiistai, jolloin ei tapahtunut mitään ja viruimme tylsissä kokouksissa toivoen, että joku heittäisi edes hyvän vitsin, jolle nauraa.

Ystäväni kysymys herätti minussa vahvan tunteen, josta olen kiitollinen. Tulen varmasti muistamaan tuon kesäillan pitkään ja muistelemaan sitä tunnetta lämmöllä. Tunteilkaa yksin ja yhdessä, jotta on sitten kiikustuoliin muisteltavaa!

Tunnerikasta kesäkuuta!

Rakkaudella minä,
-M