Hetkessä ohi

Joskus siihen, että saa tunteet jotain toista ihmistä kohtaan kuolemaan, menee hyvin pitkään. Joskus sä taistelet niitä juttuja vastaan oman pään sisällä kuukausia, jopa vuosia, ennenkuin ne suostuu kaikkoamaan. Välillä se on vaan pirun raskasta, kun tiedät jo järjellä ajateltuna, että hommassa ei ollut pointtia varsinkaan jatkon kannalta, ja silti noiden tunteiden kuolettaminen ei meinaa edistyä millään. Joskus sitten taas käy vähän helpommin, että riittää vain yksi hetki, yksi asia, ja tuo ihminen ei voisi kiinnostaa romanttisessa mielessä enää sitten pätkääkään.

Törmäsin herra I:hin – yllätys yllätys – Tinderissä jo yli kaksi vuotta sitten. Silloin juttelimme paljon, taisimme jopa vaihtaa keskustelualustaa whatsappiin tai snäppiin ja suunnitella ensimmäistä tapaamista, mutta sitten tuli vähän muuttujia matkaan. Tai toisin sanoen, matchasin siellä toisen ihmisen jonka kanssa keskustelu lähti heti aivan hillittömään lentoon mutta jonka kanssa laskeuduttiin muutaman tapaamisen jälkeen yhteisenä päätöksenä friendzoneen ennenkuin hän kävi hermoilleni kun aloin taas tapailla sitten aivan uutta ihmistä – mutta hei, ei keskitytä nyt siihen. En nimittäin meinaa itsekään enää pysyä kärryillä siitä, että kuka oli milloin ja mitenkin. Toi mun distractionin (suomenkielisenä ilmaisuna mikään harhautus ei kuulosta jotenkin yhtään yhtä oikealta termiltä tähän tilanteeseen) etsiminen ja hakeminen jatkuvasti jos oli jotain tunnejuttuja vireillä on ollut kyllä ihan omaa leveliään. Ei ihme että nuoren naisen pää menee pyörälle eikä pysy perässä.

Noniin, takaisin asiaan. Herra I:n kanssa oltiin siis kohdattu Tinderissä jo aikaisemmin, mutta ei päästy deiteille saakka silloin kuitenkaan, vain toistenne Instagram-seuraajiksi saakka. Jonkinmoista sattumaa tarvittiin kuitenkin siihen, että pysyttiin siellä koko parin vuoden ajan, koska mä itse lähden kyllä aika herkästi poistamaan omista seuratuistani tyypit, joihin mulla ei oo mitään sen suurempia siteitä. Herra I siellä kuitenkin jostain syystä pysyi, joten siinä tilanteessa, kun kaksi vuotta myöhemmin olin taas lopettanut jonkun tyhjänpäiväisen mutta satuttaneen tapailujutun, latasin Tinderin ja hetken selailun jälkeen hän tuli jälleen vastaan, en miettinyt edes kahdesti ennenkuin swaippasin oikealle. Tai no okei, saatoin kyllä viettää useamman sekunnin selailemalla tyypin profiilia ja selaillen instagramia taas vähän uusin silmin, koska vaikka olinkin postaukset jo nähnyt omassa feedissäni, esittäytyivät ne nyt taas vähän erilaisessa, uusien mahdollisuuksien valossa. 

Swaippaus oikealle, match. Ilahduin, vaikka jollain tavalla toki osasin odottaa sitä. I avasi keskustelun muistaakseni aika nopeasti, ja uppouduimme kuulumisten vaihtoon hyvin tiiviisti. Nähdessäni hänen nimensä puhelimeni ilmoituspalkissa sai se aina hymyn huulilleni. Valitettavasti kuitenkin meidän aikataulumme menivät aikalailla jatkuvasti ristiin, joten ensimmäisen sopivan tapaamisen löytäminen oli suht haasteellista. Löydettiin kuitenkin molempien kalentereista viikon päästä ilta, jolloin molemmilla oli sopivasti aikaa pieneen kahvitteluun.

I tuli paikalle vielä komeampana kuin olin osannut kuvitella. Siistit vaatteet, miehisen matala ääni ja valloittava hymy – ulkoinen olemus vakuutti minut jo heti, vaikka olinhan toki kuvamateriaalia nähnyt jo vaikka kuinka etukäteen. Hän tarjosi minulle kahvin, joka on jotain, mitä en tietenkään nykypäivänä miehiltä odota, enkä ota sitä millään tasolla negatiivisesti jos mies ei tarjoa, mutta pidän sitä kohteliaana eleenä, jos hän näin tahtoo tehdä. Keskustelumme soljui eteenpäin hyvin vaivattomasti ja rennosti, hän sai minut nauramaan ja minä hänet. Aika meni nopeasti, meille sopinut muutaman tunnin tapaaminen uhkasi loppua aivan liian nopeasti. Minä olin sopinut vielä muuta menoa ystävieni kanssa myöhemmälle, hän oli menossa käymään vanhempiensa luona. I saattoi minut bussilleni, ja jännitys kihelmöi vatsanpohjassani. Olisiko luvassa vain lämmin halaus ja sen suuremmat läheisyydenosoitukset jätettäisiin vasta tuleville tapaamisille vai ei? Lähdön hetkellä halasimmekin pitkään, mutta sen lisäksi I katsoi minua pitkään silmiin, nosti hellästi oikean käden etusormellaan minun leukaani ylemmäs ja suuteli minua pitkään, kevyesti mutta kiihkeästi. En muistanut koska olisin viimeksi ihastunut noin lujaa jo heti ensitapaamisella. Ehkä mukana vaikuttamassa oli myös se, että jollain tavalla kyseessä ei ollut täysin uusi tuttavuus. 

Tiesimme molemmat, että meillä olisi jatkossakin aika kiireiset aikataulut, ja tapaamisille ei olisi kovinkaan montaa sopivaa kohtaa. Seuraavalle viikolle sovimme kuitenkin samaan aikaan deitit, jotka voisivat mahdollisesti olla jotain rentoa leffan katsomista minun luonani. Fyysisessä mielessä I oli myös siis todellakin hyvin vetoava, joten tiesin heti, että leffadeitit olisivat varmaan nimenomaan mallia netflix & chill.

Enkä ollut väärässä. Pidimme tiiviisti yhteyttä viikon aikana, ja kun vihdoin tuli toisen tapaamisemme aika, olin laittanut kynttilöitä palamaan ja sopivat tunnelmavalaistukset kohdilleen. Olimme käyneet jo viestitse läpi suunnilleen suurimmat mieltymyksemme seksuaalisessa mielessä ja ne olivat miltei tismalleen kohdanneet, joten jännite välillämme siinä asiassa oli huikea. Hänen saapuessaan luokseni ei kummallakaan käynyt mielessä edes sen Netflixin avaaminen, vaan kaaduimme yhdessä molemmat sängylle. Kiihkeää, mutta jotenkin kuitenkin lempeää. Siinä hommassa ei sillä kertaa kyllä kovin kauaa mennyt, mutta ajattelin, että ehkä se johtui meidän ensimmäisen kertamme pienestä jännityksestä, ainahan se on niin uutta ja jännää jonkun uuden ihmisen kanssa. 

Koska olimme molemmat tällöin siinä 22-ikävuoden kieppeillä, meillä oli myös omanlaisiamme tulevaisuudensuunnitelmia. Hän oli lähdössä pariksi kuukaudeksi kiertämään Eurooppaa (hei siis mikä tässä on, että kaikki joihin kiinnostun on lähdössä jonnekkin? vai herätänkö vaan tarpeita tekosyille) tosin vasta seuraavana keväänä, ja mullakin alkoi olla opinnoista se aika käsillä, että voisin käydä haistelemassa vähän ilmaa muilla mailla. Joten, tavallaan meidän tulevaisuudensuunnitelmat sopi yhteen tarpeeksi hyvin, ettei siitä varsinkaan aluksi kannattanut ottaa ongelmaa, mutta kyllähän se tietty vähän ehkä mietitytti.

Olin ihastunut, kyllä. Mutta koska olin myös minä, en malttanut pitää näppejäni erossa Tinderistä. Ja niin, olimmehan nähneet vain kahdesti, eikä mitään selkeitä suunnitelmia tai sopimuksia tulevaisuudesta ollut. Ja joo, tuomitkaa halutessanne, mutta jollain tapaa koin helpottavammaksi jonkun jutun alkumetreillä, että oli joku muukin jonka kanssa laittaa edes suht aktiivisesti viestiä, koska se vei vähän niitä paineita siitä ”pääjutusta”. Olin tämän toisen henkilön kanssa siis sopinut näkeväni häntä tulevana sunnuntaina, kun I alkoi heittämään juttua vähän siihen suuntaan että niin, meillä molemmilla ei siis olisi mitään menoja silloin, että jospas ehkäpäs näkisimmekin. Olin jo aivan valmis keksimään tekosyitä ja selittelemään tälle toiselle tapaukselle että voi hitsi, miten tuntuukin että vähän flunssaa pukkaa…

Kunnes tuli se sunnuntai-ilta. Mun elämä oli tossa vaiheessa varsinkin hyvin aikataulutettua. Oli työt, oli harrastukset, oli hoidettavat asiat ja ystävien tapaamiset. En ylipäätään ollut ihmisenä mikään spontaaneimmasta päästä, vaan halusin aina, että jos tapaaminen minun kanssani haluttiin järjestää, siitä sovittiin, selkeästi ja ajoissa. Oletin muiden ihmisten olevan ainakin suunnilleen samanlaisia, joten erehdyin kuvittelemaan, että tämä sunnuntai-illan suunnittelu I:n kanssa tarkoitti siis sitä, että tosissamme tapaisimme. Kuitenkin, kun olin myöhään tuona sunnuntai-iltapäivänä tulossa kotiin joogatunnilta, valmiina hyppäämään suihkuun ja siistiytymään deittejä varten, laitoin hänelle viestiä että noniin, missäs ja miten hän haluaisi. Purin treenikassiani samalla, kun odottelin puhelimen viestiäänen kilahdusta. Se tulikin pian. ”Nojoo mä oon kyl tästä viikosta aika poikki et en kyl tiiä… Mut sit tiedän kyllä että mua harmittais myöhemmin illalla vaan hengata yksin täällä kotona jos ei nähäkkään, heh” Tuijotin viestiä hetken, vedin pari kertaa syvään henkeä ja heilautin hiukset pois olkapäältäni. Tiedättehän, kuten se emoji. Saman sanattoman vastauksen lähetin hänelle, pelkän emojin. Pettymys siitä, ettemme tapaisi vaihtui nopeasti kiukkuun siitä, että olin tuhlannut aikaani kallisarvoisessa viikkoaikataulussani häneen, vaikka olisin voinut käyttää sen paremminkin. Perkele.

Lähdin suihkuun peseytymään, ja mietin siellä ollessani jatkotoimenpiteitä. Se ihastus, jota olin tuntenut häntä kohtaan, tuntui valuneen pois pestyn hien mukana viemäristä alas. Mikään ei ollut mulle sillä hetkellä juuri isompi turn-off, kuin se, ettei mua ja mun aikatauluja arvostettu sen vertaa, että tuollaisesta olisi esimerkiksi viitsitty kertoa ajoissa. Tiesin, että olisi jonkun mielestä pikkumaista suuttua tuollaisesta asiasta, mutta minulle oli tärkeää, että myös mies olisi selkeä ja jämpti näissä asioissa. Ja kertoihan se jotain tyypin prioriteeteistakin, etten kelvannut tuollaisena iltana edes kanaloon katsomaan vaikka sitten leffaa. Toki jokaisella meistä oli oikeus myös siihen omaan tilaan ja omaan aikaan, mutta me emme olleet nähneet melkein viikkoon, ja seuraava kerta, kun mulla olisi aikaa olisi vajaan viikon päästä, myöhään iltavuoroni jälkeen. Kyse ei siis ollut siitä, että olisimme vain voineet siirtää suunnitelmat helposti huomiselle.

Palattuani suihkussa puhelimeeni oli tullut häneltä viesti, kysyen milloinkohan minulla olisi aikaa seuraavalla viikolla. Vastasin lyhyesti ja ytimekkäästi samat asiat ensiviikon suhteen, mitä olin juuri pohtinut suihkussa. Sitten tajusin sen faktan, että minullahan olisi nyt sopivasti deiteille varattu ilta valmiina. Avasin Tinderin, ja viestitin tälle toiselle mahdollisuudelle, että oikeastaan olo olikin nyt hyvä, ja voisimme vain pyrähtää kahvilla niin en rasittuisi paljoa. Hän vastasi nopeasti sen sopivan, ja sovimme tapaavamme jo reilun tunnin päästä keskustassa. Onneksi luotani oli sinne lyhyt matka, joten ehdin vielä varsin hyvin meikata ja valita sopivan asukokonaisuuden. Päätin jättää I:n kanssa keskustelun myöhemmälle, nyt ei kiinnostanut. Halusin keskittyä johonkin muuhun.

Tapaamiseni toisen miehen kanssa meni hyvin, keskustelumme sujui, hän sanoi minua kauniiksi, heitti minut autollaan kotiovellleni sakka, suuteli mutta ei edes pyrkinyt sisään. Olin vakuuttunut, että voisimme nähdä toistekin. En tiedä meneekö jo vähän ironian puolelle, mutta tuona iltana käymämme muutama deitteihin liittynyt positiivinen juttu ja vähän jo seuraavalle sunnuntaille sopimaamme tapaamiseen liittyvät viestit jäivät välillämme viimeisiksi. Hänestä ei enää kuulunutkaan mitään, enkä kyllä minäkään enää kysellyt perään. Toisaalta olin hämmentynyt: ei minua ikinä oltu ghostattu. Mutta toisaalta todellakin: enhän minä itsekään enää puhunut. Hän oli toiminut minulle taas tarpeellisena harhautuksena, ja juurikin sen tasolle jäänyt. 

Okei, takaisin itse tapaus I:hin. Tuon yhden ainoan sunnuntaisen uudelleenaikatauluttamisen jälkeen mun asenne koko hommaa kohtaan valahti ihastuneesta innosta jonnekkin fwb-levelille. Se ei tosin tainnut tuota toistakaan haitata. Muutaman viikon jälkeen alkoi löytyä niitä asioita, jotka erotteli meitä sen suhteen, mitä kumpikin tulevaisuudessa halusi. Todettiin siis, että tuo fwb oli juurikin se, mikä meille tässä tilanteessa sopi.

Kuitenkin, edelleen tuo tyyppi ja tapaus osoitti, miten yksittäisetkin asiat voi joskus kaataa koko korttipakan ihan hetkessä. Tietty tossakin tapauksessa tilanne olisi voinut olla hyvin eri jos kahden tapaamisen sijaan oltaisiin tapailtu vaikka kaksi kuukautta, mutta tälleen jälkeenpäin katsoessa asiat meni juurikin nappiin: me saatiin molemmat toisistamme se mitä haluttiin, ja osattiin pysyä myös jonkinlaisina ystävinä.