deittailukoulun kovassa kourassa

Kun itse täysikäisyyden saavutettuani keräsin kimpsuni ja kampsuni ja siirsin itseni omaisuuteni kera uuteen asuinympäristöön, vaihdoin maaseudun rauhallisuuden ja pienet piirit pääkaupunkiseudun hulinaan. Samalla ihmissuhderintaman totutut tavat muuttuivat kertaheitolla. Pikkupaikkakunnalla oli ollut ennemmin sääntö kuin poikkeus, että se kiinnostava ja kiehtova tyyppi löytyi jostain tuttavapiiristä, jos ei jopa lähipiiristä. Ongelmiahan se aiheuttikin, kun ei porukkaa ollut loputtomasti ja niitä kiinnostuksen kohteita saattoi sitten kertyä omalle kohdalle useampikin samasta porukasta. Jaiks.

Ja mitkä geimit lähti heti toki aivan omille leveleilleen kun muutaman tuhannen asukkaan tuppukylä josta vain pieni osa oli toki omaan ikähaarukkaan istuvia vaihtoehtoja vaihtui satojen tuhansien ihmisten kaupunkiin? No tietenkin Tinder. Samaan syssyyn kun heitetään vielä uusi opiskelupaikka ja sen tuomat ihmiskontaktit, on nuoren naisen pään sekoittava soppa varsin valmiina keittymään. Opiskeluiden aloittamiseen kun vielä lisätään se seikka, että opiskelijabileissä alkoholi virtasi ja niistä nuorista aikuisista yksi jos toinenkin helposti haki toisistaan ainakin jotain hupia, joten kiinnostavia ja kiinnostuneita löytyi helpolla. Toki se aiheutti sen, että opiskeluiden alkumetreillä kompastuin samoihin ongelmiin mitä edelliselläkin paikkakunnalla unohtaen tärkeän neuvon: don’t shit where you eat. Vaikka ne opiskelutoverit, tuutorit tai muidenkin ryhmien tutut kasvot joita kuitenkin koululla tuijottelet päivittäin olisivat kuinka kiehtovia, voin taata että tilanteesta tulee vähintäänkin kiusallinen jos niistä useampaan kajoaa. Nimimerkillä fuksiristeilyllä kolmen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa vähän pussailua harrastanut, jolle seuraavalla viikolla auditoriossa kaikkien noiden samojen tyyppien kanssa istuskelu samalla penkkirivillä oli vähän kiusallista. Jaiks vielä toisen kerran.

Kun omaan elämään vähän vilkkaammalla paikkakunnalla alkoi tottua, opiskelut hakea omaa uomaansa ja opiskelutovereista ne kiinnostavat oli jo käyty ainakin suunnilleen läpi, saatoin tosissan keskittyä sitten siihen Tinderiin. Mun ensimmäinen kunnollinen tapailukokemukseni sieltä oli kunnon salamaihastus: käytiin kahvilla ja sen jälkeen oltiin molemmat suunnilleen hulluina toisiimme, ainakin sen kaksi viikkoa. Mikä on huvittavinta, niin jälkeenpäin en muista tyypistä lähes mitään. Kaikista hänen jälkeensä olleista tapailutyypeistä on sentään jäänyt jotain muistoja ja ajatuksia, mutta ton ihmisen kohdalla lyö aika täysin tyhjää. Näin ollen iskisin tohon juttuun aika isosti leiman siitä, että ihastuin lähinnä siihen ajatukseen toisesta ihmisestä siinä vierellä, ihastuin ihastumiseen.

Siitä lähtikin parivuotinen ajanjakso, millon mentiin aika vahvaa vuoristorataa. Jälkeenpäin katsottuna tuntuu ihan tajuttomalta, että oikeastiko kaikki se mahtui kahden vuoden sisään ajallisesti? Oikeastiko ehdin ihastua ja pettyä ja uudelleen ihastua ja pettyä uudelleen tuona aikana ainakin kymmenisen kertaa jos ei enemmänkin, toki vain osa niistä ollen isompia ihastumisia ja pettymisiä. Yksi tekijä noiden vuosien kuluttavuuteen henkisesti oli ihan varmasti se tahti, millä tahkosin uusia deittailujuttuja. Juuri siinä samalla kun edellinen juttu päättyi romahdin pariksi päiväksi, jonka jälkeen tindersormi viuhui entistä hurjemmin, ja kohtahan siinä olikin sitten taas jo uusi vääntö työn alla, ja tämä toistui usean kerran. Annoin itselleni koko kahden vuoden aikana ehkä kaksi sellaista millään tasolla oikeampaa ja kunnollisempaa paussia, jolloin saatoin vetää henkeä ja yrittää toipua edellisistä pettymyksistä. Ja toinen noista pausseista johtui nimenomaan siitä pakottavasta tarpeesta, että mulla oli jo niin paha deittailu-burn out, että oli vaan pakko pysähtyä ja irrottautua siitä tinderkulttuurista hetkeksi, sillä hengittäminenkin meinasi tuntua puristavan rinttalastan alla liian vaikealta.

Ne pari vuotta opettivat. Jokaisesta ihmisestä jonka sen aikana kohtasin (kohtasin nyt sitten millä tavalla tahansa, tosissaan tai vähemmän tosissaan) opin jotain uutta. Opin sitä, mitä toiselta siinä vierellä kaipaan, mitä haluan, ja mitä en missään nimessä siedä enkä hyväksy. Se opetti kunnioittamaan itseäni, mutta myös sitä toista uudella tavalla. Viimeinen pettymys kuitenkin veti maton alta niin lujaa, että viimeinen sinkkusyksy kuljettiin aika tuuliajolla. Jos olin siihen mennessä kulkenut kuukausitahtiin vuoristoradassani, nyt se tiheni viikkoihin. Uusia deittejä, uusia kasvoja, uusia juttuja. Kenellekkään en halunnut antaa itsestäni sen syvällisemmin mitään, mutta halusin vain muuta ajateltavaa.

Edellä kuvatussa mielentilassa olin myös päättäväinen siitä, että nytpä en tosiaankaan hae mitään vakavaa, en edes varmastikaan pystyisi siihen nyt. Tindersormi viuhui silti, mutta en ottanut sitä tosissani enkä olettanut kenenkään myös ottavan minua tosissaan. Mutta niinhän sitä sanotaan, when you least expect it…

Ja niin siinä kävi. Juuri siinä hetkessä, kun mun elämä oli tunnemyrskyistä hullunmyllyä mun sisällä kaiken sen pettymysten täyteisen rakkauden etsinnän jälkeen, mä tapasin Hänet.

suhteet parisuhde sinkkuus seksi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *