elämäni miehet #5 – simpanssi part 2/2

Kesän tullessa välimme hiljenivät taas, vaikka olin juuri niin intoillut, että nyt meistä tulee oikeasti pari. Asuimme molemmat toisilla puolilla paikkakuntaa, joten eme viettäneet aikaa siellä samoissa porukoissa ja näin ollen nähneet ollenkaan. En muista yhtään minkä verran juttelimme, mutta muistan sen, että tuolloin yritin ensimmäistä kertaa päästä hänestä yli ja jatkaa eteenpäin. Joku pieni osa minussa jo tajusi, ettei tämä nyt ehkä tule jatkumaan tai ainakaan päättymään hyvin, jos jatkuu. Syksyn tullessa kuitenkin totesin, että noista hatarista periaatteista kiinnipitäminen tuntui hyvin vaikealle. Simpanssi siirtyi lukioon, mutta rakennusten sijaitessa vieretysten ja jakaen ruokalan, näin häntä toisinaan edelleen. Siinä olin hieman hankalaa yrittää kuihduttaa omia tunteitaan. Pian hän laittoikin taas viestiä. Ja siinä sitten taas oltiin.

Kolme tai neljä kuukautta sen jälkeen, kun olimme viettäneet iltapäivää yhdessä keväällä, sovimme toisen tapaamisen. Hänellä oli pidempi koulupäivä joka loppui liikuntaan, joten sovimme, että näemme taas samoilla paikkeilla, kuin viimeksi. Jännitin, että mitä tulevat tunnit toisivat mukanaan, mutta pääosin olin toki aivan innoissani. Meillä ei kummallakaan ollut oikein ideoita siitä, mitä tehtäisiin – kotipaikkakunnalla kun ei oikein ollut mitään kummoisia kahviloita, ja teini-minulle deiteillä käynti oli vielä kovin vierasta. Menimme sitten hetkeksi istuskelemaan sinne samaiseen alikulkutunneliin, jossa olimme pari kuukautta aiemmin viettäneet yhteisiä hetkiä. Istahdimme vieretysten sen kohoaville reunuksille, ja jännitykseni katosi samassa hetkessä, kun hän katsoi minua silmiin ja suuteli. Taas minulla oli vahva tunne siitä, että nyt se tästä lähtisi. Menimme kävelylle vähän syrjäisempään puistoon, missä oli hyvää ja rauhaisaa istuskella kahdestaan. Ja pussailla. Olihan se ihanaa.

Tuon toisen iltapäivän jälkeen tunsin taas, miten simpanssi vetäytyi. Kirosin itseäni siitä, miksi olin edes lähtenyt leikkiin mukaan uudelleen. Seuraavien vuosien aikana sitä tapahtui paljon: lähenemistä ja erkanemista. Simpanssilla ja minulle oli kunnon on-off vääntämistä. Minä päätin aina uudelleen ja uudelleen, että nyt riittää, tämä oli tässä. En päästäisi häntä enää lähelle, välitin liikaa. Ja joka ikinen kerta, vaikka olin pääättänyt toisin, hänen nimensä ilmestyessä ilmoitusruudulle kun häntä taas huvitti leikkiä, en osannut pysyä päätöksessäni. Jossain vaiheessa minäkin siirryin lukioon, oli muita miehiä, mutta kukaan ei kiinnostanut tarpeeksi. Olin koukussa, ja vain häneen.

Kerran, kun meillä oli taas taukoa juttelusta, huomasin somen perusteella, että hänellä oli juttua toisen tytön kanssa. Järkytyin, tietysti, vaikkei tämäkään tilanteena ollut ihan uusi. Oli näitä ollut ennenkin. Kyseisen tytön stalkkaamisesta tuli minulle lempipuuhaa, vaikka satutinkin itseäni joka kerta, kuin näin jotain merkkejä hänen elämässään simpanssista. Tällöin elettiin sitä ask.fm aikaa, joten päivittelin hänen profiiliaan vähintään kerran päivässä, mutta en itse uskaltautunut kysymään mitään. En edes muistanut yrittää vastustaa, kun simpanssi taas avasi keskustelun välillämme. Olin niin keskittynyt siihen, etten halunnut, että hän ainakaan alkaisi parisuhteeseen kenenkään muun kanssa. Yritin kuitenkin esittää coolia mahdollisimman hyvin. Tiedättehän, semmoista vähän vaikeasti tavoiteltavaa. Uskoin, että se purisi nyt häneen parhaiten.

Eräänä talvi-iltana seuraavina viikkoina sain yhtäkkiä puhelimeeni viestin. Simpanssi oli saanut ajokortin, ja koska olimme joskus ikuisuuksia sitten aina puhuneet, miten hän sitten veisi minut ajelulle, hän ehdotti nyt, että täyttäisi sen lupauksen. Jännittyneenä suostuin, ja nopean ehostautumisen jälkeen jo seisoinkin kotipihallani. Lumihiutaleita sateli hiljalleen, askelsin paikallani etten jäätynyt. Hän oli vähän myöhässä. Aloin jo epäilemään, että tulisiko hän ollenkaan, kun punainen, pieni auto pyyhälsi pihatielle. Simpanssi kurotti avaamaan pelkääjänpuolen oven, ja virnisteli minulle. Istahdin kyytiin. Simpanssi kyseli ehdotuksia siitä, minne menisimme, ja koska aivoni löivät tuolta osalta aivan tyhjää, pyysin häntä yllättämään minut.

Simpanssi ei miettinyt montaakaan hetkeä, kun hän hurautti autollaan toiseen suuntaan, mistä oli tullut. Yritin kysellä, mutta hän vain hymyili tyytyväisenä, ja halusi pitää yllätyksen. Keskustelu välillämme kulki taas niin vaivattomasti, kuten aina. Meillä oli aina hauskaa yhdessä, ja uppouduin yhteisiin hetkiimme niin täysin, että en edes muistanut silloin huonoja asioita. Nytkin olisin toki voinut miettiä, että olisiko tämä jatkon kannalta hyvä vai tosiaankin huono asia, mutta en halunnut vaivata itseäni. 

Olimme ajaneet puolisen tuntia, kun simpanssi yhtäkkiä kaartoi risteyksessä asfaltilta pienelle hiekkatielle. Muutaman kilometrin verran sitä ajettuamme tulimme valottomalle pihalle, jossa oli ilmeisesti jonkinlainen mökkirakennus. Simpanssi sammutti auton. ja nousimme ylös. Hän kiusasi minua pimeässä, mutta antoi myös hellyydenosoituksia. Olin tyytyväinen. Eipäs hän tainnutkaan olla kovin vakavissaan sen toisen tytön suhteen. Siinä hetkessä en edes osannut ajatella asiaa tämän toisen tytön kannalta, olin vain niin tyytyväinen, että hän oli nyt siellä minun kanssani. 

Simpanssi kaivoi taskustaan avaimen, ja siirryimme sisälle. Sisällä saimme sentään valot päälle, mutta sisälläkin oli talvisaikaan lämmittämättömässä rakennuksessa vähän viileää. Hän esitteli minulle paikkoja: pieni keittiö, ruokailutila jonka toisella puolella oli sohva ja vanhanaikainen televisio, ja viimeisenä makuuhuone. Istuuduimme sängylle, hän asetti toisen kätensä poskelleni ja suuteli minua viimein. Suutelumme kävi nopeasti kiihkeämmäksi, ja simpanssi kysyi minulta kuiskaten, halusinko että hän ottaisi paitansa pois. En edes miettinyt kahdesti, ennenkuin nyökkäsin. Tähän välihuomautuksena siis, että omallakin kohdallani jo ainakin koti- ja mökkibileissä oli jo ehtinyt sattua ja tapahtua erinäisiä juttuja, joten en ollut tekemässä mitään uutta ja ensimmäistä kertaa. Vain uuden ihmisen kanssa. Riisuimme toisemme hitaasti, ja pujahdimme lämpöön peittojen alle jatkamaan toistemme kehoihin tutustumista, ennenkuin pääsimme itse asiaan. Hän ei tosin kestänyt kauaa, joten koko homma oli nopeasti ohi. Siinä tilanteessa en muista olleeni siitä mitään mieltä, olin niin hänen pauloissan, että olin vain onnellinen hänen ollessaan lähellä.

Jäimme vielä pitkäksi hetkeksi makoilemaan sänkyyn vieretysten. Simpanssi silitti poskeani, suukotti otsaani ja katsoi minua syvälle silmiin. Tunteeni roihusivat taas korkealla, syvemmin kuin koskaan ennen. Kuten mainitsin, olin aikaisemmin kyllä kokeillut sänkytouhuja parinkin tyypin kanssa, mutta se oli ollut lähinnä semmoista bileiden jälkimainingeissa suoritettua hupia. Tässä oli mukana myös tunteita, vahvoja sellaisia. Se teki siitä niin erilaista.

Pukeuduimme, pussailimme vielä ja lähdimme. Simpanssi heitti minut kotiin, ja painoi vielä viimeisen pusun huulilleni, ennenkuin nousin ulos autosta. Seuraavina päivinä normaalia stalkkailuani suorittaessani huomasin, että simpanssin ja toisen tytön välit olivat kylmenneet. Olin tyytyväinen, ihan vain omasta puolestani. Aikaisempien kokemusteni perusteella en kuitenkaan enää nostanut omia odotuksiani korkealle. Eikä kannattanutkaan. Juttelimme viikkoja, ehkä kuukauden, mutta uutta tapaamista ei tullut. En edes itse uskaltanut ehdottaa. Sitten taas hiljeni.

Jatkoimme edelleen samaa rataa. Monta kertaa itkin epäonneani siitä, etten saanutkaan häntä omakseni. Taisin joskus yrittää selvittää välejämme, mutta hän sivuutti minut, enkä osannut kuitenkaan sen jälkeen taas muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen vastustaa, kun hän avasi keskustelun. Yritin joskus ignoorata, mutta hänen toisella yrittämällään jo sorruin takaisin. Olin aivan voimaton hänen edessään, niin ihastunut. 

Viimein vajaa neljä vuotta siitä, kun hän oli ensimmäistä kertaa alkanut juttelemaan minulle, tuli se hetki, kun muutin pois kotipaikkakunnaltamme. Olin juuri ollut ystävälläni viimeistä kertaa ennen muuttoa kahvilla, ja kävin tankkaamassa ennenkuin suuntaisin kotiini. Simpanssi oli siellä. Näin hänet, mutta siirsin katseeni päättäväisesti bensaletkuun. Hän yritti moikata, mutta sivuutin sen. Olin saanut tarpeekseni. Ei enää. Ei enää ollenkaan.

Minulla meni pitkään, ennenkuin sain elämääni ketään, joka sykähdyttäisi puoliksikaan niin paljon, kuin simpanssi. Viimein kuitenkin pidin kiinni päätöksestäni, eikä hänkään muutaman kerran jälkeen enää yrittänyt jutella. Hän oli suurin teinirakkauteni, vaikka emme koskaan seurustelleet, tai edes käyneet lähellä sitä. Silti roikuin hänessä ja tunteissani niin monta vuotta, että läheisimmät ystäväni tuolloin varmasti kyllästyivät kuulemaan hänen nimensä. Meillä oli hetkemme, joita muistelen hymyillen, mutta varsinkin tuon jutun myötä opin kantapään kautta monia asioita. Mutta niinhän se tuppaa olemaan, että teinivuosien ekat jutut nimenomaan opettaa.

Tuon jälkeen olemme kyllä nähneet pari kertaa ohimennen, sekä heittäneet muutaman viestin joskus. Ihmiset sanovat, että teinirakkauksista ei pääse ikinä yli, ja pakko myöntää, että joku soft spot tuolle ihmiselle mun sydämestä löytyy varmaan aina. Se on jännä juttu, koska vaikka tiedät, että hän ei varsinkaan silloin ihmisenä ollut ollenkaan sitä, mitä vierelläni olevalta haluan, eivät kaikki ihastuksen tunteet silti oikein hälvene ikinä. Edelleen, jos törmäämme entisellä kotipaikkakunnallani käydessäni mä vähän jännitän, vaikka en enää haluaisi välillemme mitään. Hän on hurjan hauska ihminen, vaikkakin ainakin somen perusteella ei ehkä oikein vieläkään ole kasvanut kovin pitkälle noista teinivuosista. Teinirakkaus on kuitenkin aina teinirakkaus, ja olen hyvin onnellinen, että sain elää noita hetkiä juurikin tuollaisen apinan kanssa. 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *