Hän oli yksin. Hän oli vapaa. Hän oli antautunut itselleen ja elämälle. Hän oli jumala itselleen. Hän ei  koskaan hymyillyt turhaan. Hän halusi raakuutta, tuntea elävänsä joka solullaan. Lähteä, jäädä. Hän pelkäsi vain itseään.Hän halusi nähdä aavikon, tuntea sen hohtavan poltteen nousevan ja käärmeen lailla luikertelevan ihollaan. Pään päällä loputon jumaluus.

Päivät täyttyivät unettomuudesta, sälekaihdinten välistä paistavasta auringosta, taustalla soivasta musiikista. Villeistä ajatuksista, tukahduttavasta sydämensykkeestä, sielun rauhattomuudesta. Kysymyksistä, kyynelistä, mahdollisuuksista.

Ei vastauksia tänään.

Hän maalasi kyntensä kullalla, huulensa vaaleanpunaisella, hiuksensa merenneidon sinisellä. Hänen poskensa olivat punaiset, huulensa pehmeät, tahmeat. Hän söi loputtomasti mehujäätä ja kuunteli vanhoja suomihittejä radiosta. Hän maalaili päiviänsä mielensä mukaan, värittäen kankaan laidasta laitaan. Hänen sielunsa oli hänen kotinsa, jota hän koristeli ajatuksilla paratiisista.

Hän ei pitänyt arjesta, sen painosta ohimollaan. Hän eli toisessa maailmassa. Kaupassa myyjä katseli kulmiensa alta, kadulla joku huuteli perään. Terassilla sai makeaa omenasiideriä, johon saattoi sukeltaa haaveet edellä. Ikuista aurinkoa. Kesällä hän oli elossa. Auringon nostattama kuuma höyry sekoitti pään kuin huume. Oli lupa elää ja hengittää. Maisemat vaihtuivat, jokainen niistä jätti pysyvän painojäljen. Jalat tuntuivat kevyiltä, kädet tunnottomilta. Kesäkengät painoivat isot rakot, sekään ei haitannut.

Oli vain tämä hetki. Kirkas, kuulas, selkeä. Kuin kesäyö. Hetki, jolloin hän ymmärsi.

Tiesit kuka olen ennen kuin tiesin itsekään

Halusin tietää kaiken sinusta

Jokin sinussa ei anna minun levätä

Sielusi tarttuu omaani

Elät sisälläni, löydän sinussa maailman

Aamun ensihenkäyksellä on sinun nimesi

Olen hengetön ilman sinua

Jalkani eivät aina kanna

Jos ryömin syvälle sisälleni, löydän sinut sieltä

Sisälläni olet kotona,

olet sisälläni,

olen kotona.