Olet antautunut muille, antanut alastoman vartalosi muiden käytettäväksi.

Mitä olet muiden silmissä, entä omissasi. Polttomerkitty.

Hait huomiota, yhteyttä, yritit karistaa yksinäisyyden perimästäsi.

Helpoin tie onneen oli riisua vaatteet, tuntea toisen kosketus, nautinto.

Sinä olit tämän nautinnon aiheuttaja, sinä vain sinä. Voiko parempaa ollakaan?

Halusit pysyä siinä hetkessä ikuisesti.

Olemuksesi, ajatuksesi, henkesi, tunteesi, kaikki valui toisiin ihmisiin.

Mitä tämä teki sielullesi, vei sen kauemmaksi ruumiistasi. Oikotie onneen ei onnistunutkaan, se ei tullut sieluusi ruumiisi kautta, antautumalla, antamalla, alastomana.

Nyt keräät sielusi palasia, jäänteitä, jotka jäivät muihin ihmisiin, jäännöksiä ihmisyydestä.

Niistä piirtyy eteesi kokonainen ihminen.

Jos olet mielessäni, mutta et paikalla, kävelemmekö silloin yhtä matkaa? Oletko todellinen vain fyysisenä kokonaisuutena? Valehteleeko mieleni minulle, jos kuvittelen sinut viereeni? Onko kuviteltu lohtu todellista lohtua? Jos ajattelen sinua ja tunnen viillon mahanpohjassani, onko se kuviteltua kipua? Jos illalla katselen sadetta ja tiedän, että sinä näet sen myös, elämmekö silloin yhdessä?