Yön jäljiltä keräilen palasiani jälleen

Aamun koittaessa kokoan itseni uudelleen

Päivän aikana muotoilen ja vaihtelen palasia

Iltaan mennessä palaset alkavat asettua kohdilleen

Yön pimeys ravistelee ne jälleen sekaisin

Pimeässä on vaikea nähdä mihin palaseni menevät, mihin ne kuuluvat

Hapuillen tartun niihin ja yritän muodostaa oman kuvioni

Vaikka rikkoisin itseni aina uudelleen, en silti luovuta

Palaseni ovat käsissäni ja voin tehdä niillä itsestäni millaisen haluan

Piirrän joka aamu itseni uudelleen.

Pala palalta kokoan yön jättämät sattumat.

Olen etäällä kaikesta; sinusta, heistä, meistä.

Edessäni vain kuvia, simulaatioita todellisuudesta, epätodellisuuksia.

Kaikki on romanttista, jos välissä on kilometrejä.

Yksi sana, uusi kuva, ääniviesti.

Olemme silti vielä täällä. Lihaa ja verta.

Kohtaamme jälleen.

Saan vielä koskettaa, tuntea, tunnustella.

Siihen asti pudottelen ja kokoan palasiani.