En ole ehtinyt hetkeen postata blogiin mitään, mutta nyt on aika jotakin päivittää. Meidän ihana prinssimme syntyi 16.8.2021 ja nyt hänestä on kasvanut jo tahtova taapero..miten se vauva-aika menikin niin äkkiä? Ja mitä kaikkea tässä välissä onkaan tapahtunut..

Vauva-aika oli ihanaa, pieni ihana prinssimme oli(ja on edelleen..ehkäpä aina tulee olemaan;) äitin pieni vauva. ) Hän sai nimekseen Jimi, kuten Jimi Henrix. Synnytys ei mennyt kuten olin kuvitellut. Olin kuvitellut lempeää synnytystä, mutta päädyimmekin sektioon ja hyvä niin.

Kun makasin leikkauspöydällä radiosta kuului Here I go again-biisi, pieni pienokaisemme oli päättänyt jumittua vatsaani. Hän ei tahtonut tähän kylmään maailmaan ja kahden hoitajan täytyi painaa häntä ulos vatsastani. Kun Jimi sitten saatiin ulos vatsastani ei hän päästänyt pihaustakaan. Säikähdin ja huusin:” Onko kaikki hyvin?!?” eikä kukaan vastannut. Isä, eli rakas mieheni pyydettiin seuraamaan Jimiä ja hoitohenkilöstöä. Eikä kukaan vastannut huutoihini, jäin yksin ja olin shokissa. Oliko lapsemme hengissä?Mitä nyt tapahtuu?

Lapsemme oli hörpännyt matkalla maailmaan lapsivettä keuhkoihinsa. Onneksi shokki oli jo samana päivänä ohi ja kaiken todettiin olevan hyvin.

Saimme lopulta tuon ihanan pienen nyytin kotiimme ja siitä alkoi matka, matka äidiksi ja isäksi, matka joka ei koskaan lopu vaan jatkuu ikuisuuden. Lapsen saaminen kotiin oli ihanaa, sitä uppoutui sellaiseen pieneen siniseen vauvakuplaan.

Aloimme harrastamaan vauvamuskaria ja kävimme kokeilemassa myös äiti-vauvapilatesta, ne olivat kivaa vaihtelua yöheräämisiin ja pätkäuniin. Isommat lapset olivat lumoutuneita pikkuveljestään, ja yhä ovat. Varsinkin esikoispojallani ja Jimillä on erittäin lämpimät välit. Jimi sai maailman ihanimmat sisarukset ja maailman ihanimman isän, en ole koskaan nähnyt niin lämmintä suhdetta kuin mitä Jimillä ja hänen isällään on. Mieheni on kuin luotu isäksi.

Jos joku kysyy muuttuiko jokin parisuhteessamme vauvan synnyttyä, vastaus on kyllä. Mitä isommaksi Jimi kasvaa sitä kiireisemmäksi arki muuttuu ja valitettavasti elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista, kuten olen jo aiemminkin postauksissani todennut. Voisi kai sanoa, että elämme nyt niitä elämämme ruuhkavuosia.

Aloitin lähihoitaja-opinnot 2023 helmikuussa, sen myötä tuli opiskelua ja työharjoittelua, parhaillaan olen suorittanut yhden kurssin oppisopimuksena. Opiskelut eivät ole nekään sujuneet kuten olisi voinut haaveilla, ne ovat vaatineet työtä ja kärsivällisyyttä.

Jimi on kasvanut nopeasti tahtovaksi taaperoksi, hän on alkanut puhumaan ja vastustamaan meitä. Hän osaa pitää puoliaan ja kehittyy omalla käyrällään omaksi itsekseen. Hän on edelleen äidin pikkuvauva ja saa edelleen äidin välillä itkemään onnesta, siitä kuinka ihana lahja hän onkaan. Toisinaan tuo kyllä unohtuu ja hermotkin kiristyy, aina silloin kun tuo tahtova taapero muuttuu pikku tyranniksi eikä usko mitään vaikka äiti ja iskä useamman kerran kieltää. Silti, niistä tilanteista selvitään ja lopuksi äiti ja iskä toteavat aina kuitenkin kuinka ihana Jimi on.

Jimi on sosiaalinen persoona ja koirat ovat aina olleet Jimille tärkeitä, vaikka meillä ei ainakaan toistaiseksi ole koiraa eikä muutakaan lemmikkiä. Itse olen pelännyt aina koiria, lapsena saksanpaimenkoira alkoi juoksemaan perässäni hampaat irvessä muristen ja siitä pelkoni syntyi. Mutta jo vauvana, kun olimme Jimin kanssa lenkillä hänen kädet ja jalat alkoivat vispaamaan aina koiran nähdessään ja hän alkoi kiljumaan ilosta. Myöhemmin kun Jimi oppi kävelemään ja puhumaan hän tahtoo aina silittää vastaantulevia koiria ja hänen koko olemuksensa ilahtuu jokaisesta vastaantulevasta koirasta, myös koirat ovat aina olleet todella innoissaan ja mielissään Jimistä. Koirilla ja Jimillä on aina ollut jokin ihme side, mikä on kyllä sulattanut tämän äidin sydämen ja olenkin päässyt yli pahimman koirapelkoni. Näin ne lapset opettavat vanhempiaan 🙂

Kaikki on sujunut kuitenkin ihan hyvin ja Jimi on maailman ihanin lapsi ja kerrommekin sen hänelle päivittäin, hän on ansainnut kuulla olevansa ihana juuri sellaisena kuin on. Mulle tärkeää arjessa on ollut ne pienet asiat ja ruoanlaitto on itselleni kuin terapiaa, siksi olenkin sanonut olevani meidän perheen ruokavastaava. Pidän siitä, että saan kokeilla eri reseptejä ja myös Jimi on pienestä pitäen saanut maistella monipuolisesti eri ruokalajeja, nykyään hän kyllä on aika nirso ja se saa meidät vanhemmat välillä hieromaan päätämme.

Kuten jo mainitsinkin osaa Jimi myös kokeilla meidän vanhempien hermoja ja voin myöntää, että välillä sorrumme lahjomaan lastamme. Jos on esimerkiksi kiire, tai pitää tehdä ruokaa ja Jimi haluaisi juuri silloin syliin kun ruoka meinaa kärähtää pannulle. Noina hetkinä sorrumme esimerkiksi lahjomaan häntä erilaisilla välipalapatukoilla. Tiedän, että se on väärin, mutta kukaan ei ole täydellinen ja sen pienen hetken se toisinaan auttaa. Olemme harrastaneet Jimin kanssa paljon kulttuuria, isänsä on muusikko ja tekeekin musiikkia nimellä Strain on Society ( https://www.youtube.com/@StrainOnSociety )  joten voiko sitä pojasta muutakaan odottaa 😉 Jimi on ahkera musiikin harrastaja ja musiikki soikin perheessämme päivittäin.

Olemme tälläinen taiteilijaperhe ja se juuri on ollut aina oma unelmani, oma perhe. Sellainen perhe missä voi olla oma itsensä, rakastaa ja tulla rakastetuksi.