Matka minuksi

Kasvoin kai lapsena jo läheisriippuvaiseksi, hoitamalla äitiäni ja huolehtimalla, että hänellä on kaikki hyvin. Yritin parhaani mukaan miellyttää häntä, että hän ei ostaisi alkoholia. Äitini lupauksista huolimatta, sain kerta toisensa jälkeen pettyä ja todeta, että taas hän oli humalassa.

Opin kuulemaan pienimmätkin äänet, kuulin kuinka äitini poksautteli auki kaljapullon korkkeja tai kiersi auki viinapullon korkkia. Oli vaikea nukahtaa, kun mietin äitiäni.

Ehkä siksi olen nykyäänkin ”yöherkkä”, herään hyvin pieniinkin ääniin ja sen jälkeen on todella vaikea nukahtaa uudelleen. Parisuhteeni ovat kulkeneet aina samaa rataa, miehellä on ollut päihdeongelma ja olen tehnyt kaikkeni auttaakseni häntä, usein miten unohtaen täysin itseni. Läheisriippuvaisuuteni ja miellyttämisentarpeeni ovat pilanneet elämäni, ne ovat todellakin mun kohdalla olleet sairauksia.

Pysähtyminen tapahtui 2016,ymmärrettyäni miten väärin olin toisten ihmisten antanut itseäni kohdella, ja miten väärin olin itse itseäni kohdellut. Ilman totaalista pysähtymistä tuskin koskaan olisin aukaissut silmiäni, tai hyväksynyt edes oikeuttani elää ihmisarvoista elämää. Ymmärsin miten sairauteni oli vaikuttanut itseeni, sekä lähimpiini. Rakkaus itseäni kohtaan alkoi muodostumaan, vasta siinä vaiheessa, kun mut revittiin irti siitä paikasta mihin olin elämässäni tottunut, mut siirrettiin aivan toiseen maailmaan,koko entinen elämäni oli nyt totaalisesti takana.

Vuosien yksinäisyydessä tein matkaani itseeni, menneisyydestä nykyhetkeen ja lopulta aloin pitämään yksinäisyyttäni mahdollisuutena, mahdollisuutena siihen millaisen tulevaisuuden haluaisin itselleni luoda. Sain vierelleni lopulta myös taiteilijasieluni, joka jakoi kanssani tämän raskaan matkani <3 Eikä hänellä ole päihdeongelmaa 🙂