Runoja matkan varrelta

Hän on se

Hän on se nainen, jota sinä rakastit. Rakastitte toisianne, sitä on turha kieltää. Hän hajosi sirpaleiksi, kun sinä poistuit marttyyrin elkein rakkautenne raunioilta. Hän luhistua painon alle, mutta lopulta selvisi tuonelasta. Hän on se nainen, joka itki vuoksesi.

Vesipisarat poskillaan hän kulki eteenpäin, kunnes aurinko hänen ihollaan herätti hänessä uuden huomisen.

Kadut

Kadut,Helsingin kuuluisat sokkelot.

Sinä, valonkantaja pimeyden. Ristiriitaisuudet sisällä, kuin hämähäkinverkko johon on sotkeutunut. Ei pääse irti, vaikka kuinka yrittäisi.

Silmieni edessä muistot. Katselen mielen sisäisiä muistijälkiäni, kuin ne olisivat eilisen tapahtumia. Kadotettu rakkaus.

Hetki

Sinulla on voima, minulla luovuus.

Kun yhdistämme ne, saamme ikuisen rakkauden.

Ota hetkestämme kiinni, älä anna sen kadota. Meillä on rakkaustarina, joka jää tarinoiksi kapakoihin. Ikuinen rakkautemme, sirpaleista kootut sydämemme.

Kaipaus

Katsoessani sinua olen enkeli, mutta kun et ole vierelläni olen hirviö. Vihaan sinua, sitä mitä teit minulle.

Rakastan sinua, kuin sitä joka merkitsee eniten. Kaipaan sinua niin kipeästi, että tahtoisin kuolla. Kyyneleet vierivät poskilleni, kun ajattelen ettei ole enää meitä.

Muistan vain kuinka rakastin sinua ensihetkestämme lähtien niin paljon, että uhrasin kaiken vuoksesi mitä minulla oli.

Muistan kuinka sait minut hymyilemään, muistan kuinka kaikki sanoivat meidät nähdessään ”Teistä huokuu rakkaus”.

Nyt on liian myöhäistä ja se saa silmäni kyyneliin.

Liian myöhäistä sanoa ”Tahdon sinut takaisin”.