Runoja matkan varrelta vol. 2

Toivo

Miksi teet elämästäni yhä helvettiä? Miksi lietsot vihaa ihmisiin? Mikset vain lennä pois elämästäni?

Sinä pakenit ja juoksit pois, löysit uuden rakkaan. Luulin, että jättäisit minut rauhaan, erehdyin. Tunnen kuinka vihasi tarttuu minua taas hiuksista ripotellen pitkin seiniä.

En saa öisin nukuttua, aamulla vihasi on taas läsnä.

Nyt olen valinnut toisen reitin, en anna toivoni hiipua.

Kylmä

Viha, pelko ja rakkaus, Pyhä kolminaisuus. Kun on kaikkensa antanut, itsensä menettänyt, jää jäljelle vain kylmät kyyneleet.

En tahdo

Saavut ovelleni sanoen:”Kulta, olen sinun”.

Paiskaan oven kiinni sanoen:”Minä en ole sinun”.

Koita ymmärtää, anna minulle aikaa unohtaa. Helpompaa olisi jos kaiken säilyttäisi. Säilyttäisi lupaukset, rakkauden. Unohtaen murheet tuhannet, se ei vain enää mene niin. Kyyneleitäni en halua näyttää sinulle. En tahdo, että näet kuinka ikävä polttaa luitani, kuinka miljoonat kyyneleet tulvivat silmistäni. Anna aikaa, anna aikaa. Säilyttää muistosi, muistaa kosketuksesi. Anna aikaa muodostaa sinusta hyvä muisto. Rakkauteni sinua kohtaan ei ole kuollut, olen vain kasvanut aikuiseksi.

Äiti

Äiti,olen eksynyt elämässäni. En ole enää oma itseni, mutta uskon yhä ihmeisiin.

Sydäntäni on puukotettu ja olen hajonnut sirpaleiksi. Täällä missä nyt olen ihmiset näkevät kyyneleeni, mutta olen heille tuntematon.

Äiti, mua sattuu, vapisen pelosta, enkä tunne rakkautta enää. Tulisipa luokseni ja ottaisit syliin, miksi sinun oli lennettävä pois?

Pikkusiskolleni

Olet niinkuin puhdas lumi, melkein tuntematon ihmisolento.

Kuitenkin niin tärkeä ja läheinen. Tapaamme toisiamme öisin, unissa. Tahtoisin jo päästä luoksesi, ottaa kaulasta kiinni ja kuiskata:”olet rakas pikkusiskoni”.

Toivon sinun elämääsi paljon iloja, juhlia ja runoutta.

Toivon sinun vielä joskus ylistävän Luojaa elämästä. Toivon, että uskallat vielä joskus luottaa ihmisiin ja antaa jonkun tulla lähellesi.