11
Tänään tulee 11 vuotta siitä, kun viimeksi suutelin toista ihmistä. Tai ehkä se on huomenna tai oli eilen, en enää ihan varmasti muista tarkkaa päivää. Mutta näinä päivinä tulee joka tapauksessa 11 vuotta siitä, kun olen suudellut tai pussannut. Siis ylipäätään huuleni eivät ole painuneet yhteen toisen ihmisen huulten kanssa. 11 vuotta on ihan vitun pitkä aika.
Jos en laske päiväkodissa leikittyä pusuhippaa (ja siinähän pussailtiin poskille eikä suulle), olen elämäni aikana pussaillut tai suudellut vain kahden ihmisen kanssa. Ensimmäinen oli ensirakkauteni reilut 12 vuotta sitten ja jälkimmäinen suuri ihastus tuolloin 11 vuotta sitten. Pidin suutelemisesta molempien kanssa todella paljon, se oli fantastista. Sähkö kulki kropan läpi ja aika unohtui. Pidän todella paljon siitä tunteesta, kun unohtaa kaiken muun siinä ympärillä, koska toisen lähellä on vain niin hyvä olla.
Aika kuitenkin tekee sen, että asioita alkaa unohtaa. Vähitellen alkaa käydä niin, että ei enää kovin tarkasti muista sitä, miltä toisen ihmisen suuteleminen tuntuu, muistaa vain, että hyvältä ja että siitä piti. Tätä kirjoittaessani muistin ensimmäistä kertaa hyvin pitkästä aikaa edes osan siitä, miltä ensirakkauden suuteleminen tuntui. Tuosta jälkimmäisestä pussailustakin olen varmasti unohtanut jo paljon, vaikka siihen tunteeseen pääsen yhä paremmin kiinni.
On aika hurjaa ja kurjaa ajatella, että 11 vuoteen elämääni ei ole osunut yhtään sellaista ihmistä, jonka kanssa molemminpuolista kiinnostusta olisi ollut niin paljon, että olisimme päätyneet edes pussailemaan. Paljoltihan tämä tietysti kietoutuu koko tähän omaan kokemattomuuteeni liittyviin asioihin. Varmasti kyse on paljon siitä, millainen persoona olen. Kuten aikaisemminkin on käynyt ilmi, mieleni ei taivu yhdenillan juttuihin ja ilmeisen huonosti myös niiden kepeämpään muotoon eli tuntemattomien pussailuun. Myönnän, en ole aktiivisesti etsinytkään kepeää pussailuseuraa. Ehkä olisi pitänyt, koska pussailu on pirun mukavaa puuhaa. Ei kai sen tarvitsisi olla sen vakavampaa? Mutta enkä kun mieleni ei siihen taivu?
Toisaalta, en myöskään muista yhtään kertaa viimeiseltä 11 vuodelta, jolloin toinen ihminen olisi ehdottanut pussailua tai yrittänyt tehdä aloitetta siihen suuntaan. Eli kyse ei ole vain siitä, ettenkö itse olisi osannut tehdä aloitteita – ei niitä tähänkään suuntaan ole sadellut. Niinkuin nyt ei kiinnostusta yleisemminkään juurikaan. En tosin tiedä, miten olisin toisaalta reagoinut siihenkään, jos joku, josta en itse ole kiinnostunut, olisi ehdottanut tai yrittänyt pussailua kanssani.
Kuulostaakohan tämä teksti nyt kovin katkeralta? Toivottavasti ei, sillä en koe olevani katkera asian suhteen. Toisinaan se kuitenkin surettaa minua paljon. Se surettaa, koska pussailu ja suutelu on niin mielettömän mukavaa, kun tuntee toiseen vetoa. Ja se surettaa myös siksi, että se on niin konkreettinen indikaattori siitä, ettei vientiä yksinkertaisesti ole ollut. 11 on konkreettinen numero, ei koskaan on jotain paljon abstraktimpaa.
Mutta jos jotain elämältä toivon, niin sitä, etten koskaan pääse kirjoittamaan merkintä otsikolla 12.
Kuva: Alexander Baxevanis / Flickr (CC BY 2.0)