Helsinki Burlesque Festival
Lauantai-iltani hurahti Helsinki Burlesque Festivalilla. Ilta oli aivan huikea ja kotiin lähtiessä ääni oli käheänä ja kädet hellinä monen tunnin hurraamisen ja taputtamisen seurauksena. Kannatti lähteä, vaikka seuraa ei tällä kertaa ollut mukaan lähtemään – yksinkin oli äärimmäisen hauskaa!
Tämä ei ollut ensimmäinen kertani katsomassa burleskia, mutta en myöskään voi väittää olevani aiheen fanina muuta kuin untuvikko. Ennen näitä festareita olen nimittäin päässyt näkemään burleskia vain kerran. Lisäksi edellenin kerta oli hyvin erilainen, sillä kyseessä oli uusien esiintyjien ilta Jyväskylässä. Kyllä, esiintyjät sielläkin olivat hienoja ja parikin heistä hurmasi minut ja seuralaiseni oikein kunnolla. Mutta lauantaina kyllä näki, mikä ero on aloittelijoiden ja alan ammattilaisten välillä. Lauantain esitysten taso oli kautta linjan huikea!
Toki tällaisessa illassa on esityksiä, jotka sytyttivät enemmän kuin toiset, vaikka jokainen esitys objektiivisesti upea olikin. Lavalla oli upea kirjo monenlaista burleskia ja esityksiä katsoessa olikin oikeastaan aika hauskaa huomata, mitkä piirteet esityksissä vetosivat minuun erityisesti. Ehkä ainoa esitys, josta aidosti en pitänyt, oli Katala Kabaree, mutta kenellekään kyseisen kollektiivin kehon ja kivunsiedon rajoja koettelevat esitykset tuntevalle ei liene mikään yllätys, että kyseinen esiintyjä jakaa mielipiteitä ja on ns. ”acquired taste”. Toista kertaa en tule tuntemaan tarvetta heidän esitystään katsoa, mutta olen silti tyytyväinen, että esityksen tällä kertaa katsoin ja sen kautta kokeilin omia rajojani.
Jos taas mennään niihin esityksiin, joista pidin eniten, niin on oikeataan vaikea valita, kenet kaikki pitäisi mainita. Ehkä suurin suosikkini lavalla nähdyistä esiintyjistä oli kuitenkin Waxie Moon, joka nousi lavalle peräti kahden esityksen verran. Ensimmäisessä esityksessä tämä sukupuolia sekoittava boylesque-esiintyjä oli pukeutunut farkkuun, käsirautoihin ja aurinkolaseihin ja onnistui tavoittamaan erinomaisesti jonkin pahapoikatason, joka todella vetosi yleisöön. Toinen esitys oli tavallaan ensimmäisen vastakohta, kun Waxie Moon valtasi lavan upeassa mekossa ja ehdottomasti illan muhkeimmassa puuhkassa. Molemmat esitykset hurmasivat minut ihanalla iloisuudellaan ja raikkaudellaan.
Myös moni muu boylesque-esiintyjä hurmasi minut esityksillään. Monen miesoletetun esitys tuntui leikittelevän sukupuolirooleilla ja kyseenalaisti ihastuttavalla tavalla sen, mitä on maskuliinisuus ja miehisyys. Toki myös osa naisoletetuista esiintyjistä leikitteli sukupuolella ja naisellisuuden oletuksilla, mutta suhteessa yleisempää tämä tuntui olevan boylesque-esityksissä, mikä varmasti liittyy myös boylesquen rooliin uudempana burleskin muotona.
Erityisesti haluaisin mainita miesoletetuista esiintyjistä vielä Frank Doggensteinin, jonka lavalla patsasteleva Suomi-äijä muhkeine puuhkineen juurikin rikkoi sitä käsitystä vastaan, mitä on olla perinteiseen tapaan maskuliininen mies. Toisella tapaa, mutta vähintään yhtä viehättävästi maskuliinisuuden rajoja koetteli Jonny Porkpie viuhkaesityksellään, joka usein feminiineiksi mielletyistä propeistaan huolimatta onnistui elekieleltään olemaan juurikin hyvin maskuliininen esitys.
Vielä kaksi miesoletettua esiintyjää on pakko mainita ennen kuin nostan esiin myös muutaman naisoletetun. Nimittäin ehdottomasti mainitseminen arvoinen on Sir Willy Waterlilyn herkkä ja taiteellinen esitys, jossa käänteinen burleski yhdistetiin upeaan klassiseen lauluun. Esitys oli ehdottomasti yksi illan herkimmistä ja kauneimmista! Sambailoittelua lavalla puolestaan tarjosi ihanan aurinkoinen Luminous Pariah. Hieman tosin jäi harmittamaan, että tältä ”innovatiiviselta adonikselta” ei nähty useampia esityksiä, kuvissa ja videoissa kun olen nähnyt, miten huikeita asukokonaisuuksia ja esityksiä hän on tuottanut.
Sitten muutama minut erityisesti hurmannut naisoletettu esiintyjä. Aloitetaan huikeasta viuhkataituruudesta, nimittäin Aurora Galoresta, joka tarjoili lavalla hengästyttävän hienon ja rockaavan viuhkaesityksen suurien sinisten viuhkojensa kanssa. Esityksessä oli sellaista voimaa ja vauhtia, etten vastaavaa ole aikaisemmin viuhkanumeroissa nähnyt. Hyvin perinteisen, mutta sitäkin hurmaavammaan burleskinumeron puolestaan tarjoili Havanna Hurricane. Hurricanen iloisuus oli ilo silmille ja oli ehdottomasti ilo katsella näin taidotasta teasea.
Illan aikana nähtiin myös muutama ryhmäesitys, joista hauskin taisi olla helsinkiläinen go-go-ryhmä The XXXettes. Ryhmän hauska missiesitys oli monella tapaa onnistunut, ei vähiten siksi, että jokaisella hahmolla tuntui olevan ihastuttavasti oma persoonansa. Erityisesti minut jostakin syystä hurmasi ryhmän pieni punapää, joka on alla olevassa kuvassa oikeanpuolimmaisena.
Perinteisen burleskin rajoja rikottiin hauskasti myös monessa naisoletettun illan esityksissä. Minua näistä eniten taisivat viehättää Clea Cutthroatin ja Sheila Wolfin esitykset. Clea Cutthroat pisti lavalla pystyyn huikean amerikkalaisen julkkiskulttuurin kommentaarin, jossa ei shampanjaa, valkoista jauhetta tai saippuavettä säästelty. Esityksen jälkeen pick-up-tiimillä (ihastuttavat The Mayhem Mamacitas) meni tovi lavaa siivotessa! Sheila Wolf puolestaan esitti hulvattoman esityksen eri tyyleihin sopeutuvana Mona Lisana.
Mainitsematta ei tietenkään voi jättää illan headlineria, joka lauantaina oli Miss Indigo Blue. Ja headlinerin paikan hän oli tosiaan ansainnut, sillä vaikka puolenyön aikaan alkoi omalla kohdalla tuntua jo turnausväsymystä katsomon puolella, ei hänen esitykseensä voinut olla ihastumatta. Sadepisaroiden putoamisella leikittelevästä alusta esitys kasvoi huikeaksi diivailuksi. Hurmaavina apulaisina lavalla nähtiin kaksi kolmesta Finnish Blonde Burlesque Troupen jäsenestä.
Kaikenkaikkiaan lavalla nähtiin niin monta upeaa esitystä, että tässä on mahdotonta nostaa kaikkia niitä esiin, jotka tekisi mieli mainita. Yksi parivaljakko on kuitenkin pakko vielä mainita, nimittäin illan juontajat Scotty the Blue Bunny ja Raija (eli näyttelijä Minna Kivelä). Ilmeisesti sama parivaljakko on juontanut nämä festivaalit jo monen vuoden ajan, enkä yhtään ihmettele miksi. Juonnot olivat kautta linjan viihdyttäviä ja pienen, pyöreän kannelmäkeläisruovan ja huikean pitkän, hurjilla tolppakoroilla seisovan punaisen pupun välinen dynamiikka oli hulvaton. Nämä kaksi nähdään toivottavasti uudestaan lavalla myös ensi vuoden festivaaleilla!
Kuten tästä kaikesta käynee ilmi, oli festivaalikokemus minulle huikean hauska elämys ja voin sanoa, että jos en aikaisemmin ollut jäänyt koukkuun burleskiin, niin nyt ainakin jäin! Se esiintymisen ilo, mikä lavalta yleisöön loisti ja toisaalta tunnelma katsomossa olivat todella koukuttavia. Ensi vuonna Helsinki Burlesque Festival kutsuu aivan varmasti ja toivottavasti tässä vuoden mittaan on mahdolista nähdä monta muutakin huikeaa burleski-iltaa.
Kaikki yllä olevat valokuvat on ottanut Tuula Ylikorpi, joka ystävällisesti antoi luvan kuviensa käyttöön tässä blogikirjoituksessa. Lisää Tuulan upeita kuvia Helsinki Burlesque Festivalin molemmista illoista löytyy hänen Facebook-sivuiltaan.