Väsynyt mieli
Iltaisin minua väsyttää niin, että torkahtelen televisiosarjan kesken villavilttini alle käsityö sylissäni. Aamulla herätyskello herättää minut kesken villinä kelautuvan unen. Maatessani tokkuraisena puolihämärässä tuntuu, etten ole nukkunut hetkeäkään. Väsymys tuntuu päivittäin kehossani orastavana päänsärkynä, kireinä lihaksina ja sumussa kulkevina ajatuksina.
Aiemmin minun piti vain selvitä jotenkin. Ihan miten tahansa. Nyt mieleni ja kehoni vihdoinkin maksavat sitä hintaa, minkä kesä tullessaan toi. Niinpä olen koettanut opetella siihen, ettei selviytyminen yksin riitä. Minun täytyy elää, hidastaa ja huolehtia itsestäni. Huomaan, että arkeni on lipsunut niin elintavoiltaan kuin rutiineiltaankin tahmaiseksi sotkuksi, joka ei tue matkaani ehjemmäksi.
Syön epäsäännöllisesti. Töissä saatan uppoutua mielenkiintoisin työtehtäviini niin, että tajuan nälkäni vasta kun on aika jo lähteä kotiin. Nälkäväsyneenä lapsen nouto hoidosta ei pääty usein rakentaviin keskusteluihin ja hymyihin. Iltaisin olen syönyt sitä, mitä minun tekee mieli. Liikuntakin on jäänyt hieman lapsipuolen asemaan kuluneina kuukausina.
Asensin puhelimeeni ohjelman, joka muistuttaa minua syömään työpäivinäni kolmen tunnin välein. Se tuntuu lähinnä ärsyttävältä juuri nyt, mutta toivon tottuvani uuteen kumppaniini pian. Kännykkäni hälyttää minut syömään yleensä juuri silloin, kun olen uppoutunut johonkin mielenkiintoiseen asiaan. Minulla ei ole edes nälkä, mutta koetan tunnollisesti syödä jonkin pienen välipalan. Vaikka ärtymys keskeytyksistä on raivostuttavaa, huomaan kuitenkin illalla olevani hitusen energisempi ja hyväntuulisempi, kun mielialani ei syöksähtele verensokerin matkassa ylös ja alas.
Säännöllinen ruokailu helpottaa illan holtitonta syömistä. Kun ei paastoa ensin puolta päivää, jaksaa illallakin tuumia tarkemmin mitä kaupassa ostoskoriinsa nostelee. Olemme koettaneet lisäksi joka ilta lähteä kävelylenkille. Se antaa mahdollisuuden koko perheelle purkaa energiaansa ja lisäksi helpottaa illalla rauhoittumista. Iltaisin huomaan silti kehoni olevan ylikierroksilla ja unen karkaavan minulta.
Terapeuttini kehotuksesta otan muutaman kerran työpäivässä hetken, jolloin lopetan kaiken. Jätän tietokoneeni ja työpisteeni, vaellan ulos. Venyttelen, hengittelen ja keskityn siihen, miltä minusta tuntuu. Tällainen tietoinen hiljentyminen on minulle vaikeaa. Kaipaan ohjaajan ääntä, joka ohjaa ajatuksiani ja helpottaa keskittymistäni. Muutoin ajatusteni virta kohisee villinä ja kesyttämättömänä, alati liikkeessä ja uusia uomia etsien.
Mutta minä opin.
Tänään hiljentyminen on jo hitusen helpompaa kuin eilen. Huomenna ehkä ajatukseni ovat vain kimpoileva möykky, joka ei asetu toviksikaan.
Se ei haittaa. Seuraavana päivän kokeilen taas uudelleen. Näin täydellä mahalla on helppo olla huomattavasti kärsivällisempi.
(Kuvat: Pixabay)