Hengitä, perkele, hengitä!
Olen ajattelija, haaveilija ja analyytikko. Aivoni ovat huippuunsa viritetty supertietokone, joka käsittelee suunnattomat määrät tietoa. Minä tarkastelen ja läpikäyn käymiäni keskusteluja, tapahtumia ja tulevaisuudensuunnitelmia. Raksin kohta kohdalta tehtävälistaani, suunnittelen tarpeellisia toimenpiteitä ja mietin, mitä lapsi tarvitsee huomenna ylle päiväkodin retkelle.
En murehdi enää juurikaan tulevaa tai mahdollisuuksia, mikä on sangen onnellista. Tietokoneeni ei valtavasta kapasiteetistaan huolimatta kykenisi ehkä enää analysoimaan sitä kaiken muun työnsä ohella, vaan sammuisi savuten siihen paikkaan.
Milloin en tee erilaista loogista työtä, minä haaveilen. Leikin, luon ja nauran. Kirjoitan täydellistä kohtausta, jonka pyyhin pois uudelleen ja uudelleen. Elän kuvitteellisia hetkiä, luon vaihtoehtoisia todellisuuksia ja käyn pääni sisällä luomieni henkilöiden keskusteluja. Lempikohtauksiani saatan kelata läpi useita kertoja, hienosäätää niitä joka kerralla hieman ja kirjoittaa uutta tarinaa eteenpäin. Joskus annan hahmoilleni onnea, joskus suruja ja murheita. Rakennan kiinnostavia kohtaloita ja tapahtumia, joka yllättävät välillä itsenikin.
Varmaa tässä kaikessa on vain se, ettei päässäni ole hetkenkään hiljaisuutta.
Kun tällaisen sekamelskan läpi pitäisi leikata tietoisella läsnäololla tai rentoutuksella, se on usein likipitäen mahdotonta. Keskityn hetken kuulostelemaan kehoni tuntemuksia, sitten ohilepattava ajatus kiinnittää huomioni ja koko koneistoni käynnistyy. Seuraan ajatusta kuin hiirtä tavoittava kissa, heti valmiina jahtiin ja halukkaana seuraamaan minne se minut vie.
Tämä kaikki tekee minusta juuri minut. Se tekee minusta taitavan analyytikon, terävän organisaattorin sekä mielikuvitusrikkaan ideoijan. Samalla se on välillä tavattoman kuluttavaa. Kateellisena ja epäuskoisena kuuntelin joskus, kun eräs ystäväni kertoi miten istuessaan yksin sopivassa paikassa hän vain lopettaa kaiken ajattelun ja lepää hetken. Tämä tuntui lähes pöyristyttävältä ja yhtä aikaa kihelmöivän salaperäiseltä, kuin jonkin salaperäisen munkkiveljeskunnan salaisimmat riitit. Miten se oikein tehdään?
”No sä otat silleen mukavan asennon ja olet vaan”
Häh?
Tuijotimme toisiamme pitkän tovin kykenemättä asettumaan toistemme asemaan. Miten ajatukset voi sammuttaa, minä pohdin. Miten niitä EI voi sammuttaa, kysyi takaisin ystäväni ilme. Jäimme kohtaamisesta molemmat yhtä arvoitusta rikkaammiksi.
Vaikka olen varovasti alkanut oppia tietoisen läsnäolon salaisuuksia, se on silti minulle yksi vaikeimmista opettelemistani asioista. Kykenen siihen vaihtelevalla menestyksellä niin pitkään, kun joku vetää harjoitusta minulle ja voin keskittyä hänen ääneensä. Itsenäisesti se muuttuu tragikoomiseksi viuhtomiseksi:
Hengitä ja keskity hengitykseesi.
Tunne, miten vedät viileää ilmaa sisääsi ja hetken päästä puhallat sen lämpimänä ilmavirtana ulos.
Se onkin muuten kätevä systeemi, miten elimistö lämmittää hengitysilman niin tehokkaasti.
Vähän sama kuin kylmä ruoka, vatsalaukun tehtävähän on sekoittamisen ja hajottamisen lisäksi lämmittää se syöty ruoka.
Siitä tulikin mieleen lämmin glögi, onkohan sitä kotona purkillinen? Jos ei ole, täytyy varmaan ostaa. Kaupassa pitäisi muutenkin käydä, Leena tulee huomenna käymään. Mitenköhän se sen työkuvio järjestyi…?
Ai niin! Hengitä, perkele, hengitä!
(Kuvat: Pixabay)