Liimataisen lempparit
Viime päivinä on tullut nähtyä ja kuultua kaikenlaista sydäntälämmittävää ja -särkevää kulttuurituotetta (Cheek-leffa ei ollut yksi niistä), joten tästäpä jakoon uudet suosikit.
Pakkanen ei oo ollut uusi suosikki varsinkaan uimahallista tukka jäässä ja rillit huurussa tullessa.
Suosikkisarja: Fleabag
Fleabag on ihanan kauhea sarja. En ole aina ihan varma dramaturgisista ratkaisuista, kuten neljännen seinän rikkomisesta, mutta Fleabagin jutut naurattavat ja vähän itkettävätkin. Fleabag on ihan hirveä ihminen, joka pompottaa muita, varastaa, ryyppää ja myy kahvilassaan juustoleipiä kolmellatoista punnalla, mutta ei anna vaihtorahaa kahdestakympistä. Fleabag on kuin Girls yhdistettynä Absolutely Fabulousiin.
Suosikkipodcastit: Venuksen koulu – seksin kulttuurihistoria & Kaverin puolesta kyselen
Ylen seksin kulttuurihistoriaa käsittelevä Venuksen koulu on tosi mielenkiintoinen katsaus, noh, panemiseen ja kaikkeen muuhun asiaan liittyvään. Erityisen kiinnostavaa oli Tabu-jaksossa pohdinta siitä, onko eläimiin sekaantuminen aiempaa suurempi tabu nykyään kuin aiemmin, koska ajattelemme eläimiä vain tuotantovälineinä. Onko inhimillistetymmän eläimen paneminen enemmän ok kuin tuotantoeläimen? Onko naapurin Turren nusaiseminen moraalisesti oikeutetumpaa kuin porsimishäkissä kituvan Ella-emakon?
Kaverin puolesta kyselen käsittelee elämän suuria kysymyksiä, esimerkiksi sitä, miten joku kannattaa jättää (ei työsähköpostista ja titteleillä), miten krapulasta selviää ja mitä työhaastattelussa kannattaa tehdä. Tiia Rantanen ja Anna Karhunen kertovat “kavereidensa” kommelluksia niin hyvällä meiningillä, että tulee pari juttua aina mieleen, joita myös mun kavereille on sattunut. Haluaisin Tiian ja Annan kanssa kaljalle.
Suosikkidokkari: Amy
Kävin aikoinaan katsomassa Asif Kapadian Amy Winehouse -dokkarin leffateatterissa ja se aiheutti sellaisen itkukohtauksen, että jäin saliin odottamaan, että kaikki muut olivat lähteneet ennen kuin poistuin salissa. Mikä ei sinänsä auttanut, sillä jatkoin itkemistä Alepassa ja bussissa ja kotona. Että pieni itkuvaroitus tämän elokuvan kanssa, mutta suosittelen kuitenkin, hieno katsaus traagiseen taiteilijaelämään, läheisriippuvuuteen ja julkisuuden kiroihin.
Suosikkileffa: Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Syvä rakkauteni Martin McDonagh’iin syttyi vuonna 2010 Irlannissa Corkissa, jossa näin The Beauty Queen of Leenane -näytelmän. Innostuin siitä sen verran, että luin kaikki muut kyseisen herran näytelmät ja kirjoitin hänen töistään esseen jos toisenkin. Three Billboards on Martin McDonagh’n toinen leffa ja se kyllä täytti kaikki odotukset, joita olin sille ladannut. Frances McDormand sai pääosa-Oscarinsa täysin oikeutetusti, samoin kuin sivuosa-Oscarin pokannut Sam Rockwell. En halua kertoa juonesta mitään, koska en halua pilata kokemusta. McDonagh luo mestarillisesti hahmoja, jotka ovat ihan karmeita tyyppejä, mutta joiden puolella ei kuitenkaan voi olla olematta. Kukaan ei ole yksiselitteisen hyvä tai paha, niin kuin eivät ihmiset kai yleensäkään. Three Billboardsissa nauroin ja itkin ja mietin, että onkohan nyt ihan sopivaa itkeä tai nauraa. Se on aika ominaista McDonagh’n töille. Jos katsotte kerran vuodessa yhden elokuvan, niin katsokaa tää!
Kulttuurielämyksiä parempaa viime aikoina kuitenkin on ollut lettutaikinaan laitettu vissy ja muutenkin letut, jotka syödään (tietysti!) rullalle pyöritettynä ja välissä vadelmahilloa ja kermavaahtoa.
Mitä kannattais katsoa tai kuunnella tai syödä? Mitkä on tän hetken lemppareita?
<3: Laura