Oman elämänsä seksiobjekti
Ihan tässä vaan kasuaalisti otan selfietä ja luen kirjaa samaan aikaan! Ihan jokapäiväistä hommaa!
Jessica Valentin omaelämäkerrallinen Sex Object on kokoelma esseitä, jotka käsittelevät seksuaalista väkivaltaa ja erityisesti sitä, kuinka tytöt ja naiset eivät voi hallita sitä, miten he seksiä kohtaavat esimerkiksi julkisessa tilassa. Valentin tyylistä tulee mieleen Roxane Gay, Lena Dunham, Rebecca Solnit ja kotoisista esimerkeistä Koko Hubara: feministit tuntuvat suosivan henkilökohtaisia esseitä kertomisen muotona.
Ja sitä Valentin teksti onkin, henkilökohtaista. Hän käy läpi, joskus piinallisenkin yksityiskohtaisesti, entisiä poikaystäviä ja kokaiinin käyttöään, näkemiään itsensäpaljastelijoita ja kokemaansa seksuaalista väkivaltaa. Henkilökohtaisuus tekee tekstistä samastuttavaa. Vaikka Valenti on kasvanut New Yorkissa ja minä Suomen Ateenassa, olemme kokeneet esiteineinä varsin samanlaisia kokemuksia, vaikka Valentin kokemukset ovatkin potenssiin kymmenen verrattuna minuun. Kuitenkaan edes keskikokoisessa keskisuomalaisessa kaupungissa ei voinut välttyä peniksenvilauttajilta, joita näkyi aina Harjulla pyörimässä, kun suunnistimme siellä koulun liikuntatunnilla.
Seksuaalinen häirintä ja myös väkivalta ovat tunnistettavia kokemuksia. Valitettavasti lähes jokainen nainen ja tyttö on todennäköisesti kokenut epätoivottuja kosketuksia, katseita ja huuteluita. Harvassa on illat, jolloin en yksin kotiin tullessani ole kaiken aikaa varuillani. Jääkö joku mun kanssa samalla bussipysäkillä? Onko se mies vai nainen? Käveleekö se samaan suuntaan? Puristan avaimia nyrkissä, vilkuilen olkani yli.
Fyysisen väkivallan lisäksi Valenti kirjoittaa nettivihasta, jonka tarkoitus on hiljentää naisia. Tämä ei myöskään ole vain amerikkalainen ilmiö, vaan naisviha netissä elää ja voi hyvin myös Suomessa. Valenti kertoo, kuinka väsyttävää on saada päivä toisensa jälkeen haukkuja ja toiveita siitä, että hänet raiskataan. Valenti kertoo, kuinka kehuille turtuu, mutta raivo kasvattaa vain hänessäkin raivoa. Se tekee hänestä inhimillisen, Valenti ei ole mikään maaginen feministisupersankari, joka torjuu kaikki haukut ja uhkaukset ironian kilvellään. Valentin teksti näyttää mitä väkivalta, oli se sitten verbaalista tai fyysistä, meissä aiheuttaa.
Kirjan loppua kohden Valenti kirjoittaa myös äitiydestä ja erityisesti siihen liittyvistä vaikeuksista. Minulle äitiyttä käsittelevät esseet menivät hieman aiheen vierestä, ehkä koska itsellä ei ole samastumispintaa aiheeseen tai siksi, että ne eivät tuntuneet ihan kuuluvan kokonaisuuteen.
Valenti kirjoittaa, koska hän haluaa rikkoa oman sukunsa naisia riivanneen seksuaalisen ja perheväkivallan kierteen. Hän haluaa suojella omia tyttäriään samanlaisilta kokemuksilta. Toivoisin, että jokainen lukisi tämän kirjan, sillä se on varsin tarkka kuvaus siitä, minkälaista hallaa voi aiheuttaa, kun kohtelee toista ihmistä kuin lihanpalaa, jonka ainoa syy olla olemassa on tuottaa seksuaalista nautintoa muille.
<3: Laura