My Mad Fat Diary ja pre-kolmenkympin kriisi

Te kaikki, jotka jäitte kaipaamaan Skamiin tyttö-Chrisin omaa kautta, nyt nassu kiinni Yle Areenaan ja My Mad Fat Diary pyörimään. Se voisi olla Chrisin tarina, jos Chris olisi elänyt Stamfordissa vuonna ysikuus. Eli ei oikeastaan, mutta Raen tarina on oikeastaan vielä koskettavampi ja hauskempi kuin Skam.

Olen ilmeisesti kevyesti jälkijunassa innostukseni kanssa, kun löysin My Mad Fat Diaryn vasta pari viikkoa sitten, kun sarja julkaistiin uudestaan Yle Areenassa viimeisen kauden kolmen uuden jakson kanssa. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloin, olen nimittäin täysin rakastunut Rae Earliin.

My Mad Fat Diary on uskomattoman koskettava ja inspiroiva tarina kasvamisesta ja itsensä hyväksymisestä ja rakkaudesta ja ystävyydestä. Päähenkilö Rae on haavoittuva ja samalla kova, samastuttava ja helvetin ärsyttävä. My Mad Fat Diary kuvaa hienosti sitä, kuinka kaikilla on omat epävarmuutensa, liittyivät ne sitten ulkonäköön, huumorintajuun tai älyyn.

Mun 30-vuotispäivä häämöttää jo käytännössä horisontissa, ja ehkä siksi nää teinisarjat puhuttelee jotenkin tosi voimakkaasti. Tuntuu nimittäin aika teiniltä tässä vaiheessa elämää, siltä, että pitäis taas päättää, mitä loppuelämällään tekee (vaikka ei tietystikään pidä, kymmenen vuoden päästä on varmaan seuraava identiteettikriisi päällä ja ammatillinen umpikuja muka edessä), keksiä miksi haluaa isona ja lopettaa päämäärätön haahuilu ja sekoilu.

Mutta ei se varmaan lopu koskaan. Se päämäärätön haahuilu nimittäin. Ja joskus sitä saattaa vahingossa tai tarkoituksella haahuilla ihan oikeaan suuntaan tai oikeiden ihmisten luo. Tai sitten joskus sitä jotenkin löytää itsestään rohkeutta tunnustaa itselleen, että tämä nyt ei ainakaan ollut sitä, mitä halusin.

Haahuillessa tavataan!

<3: Laura