Epäonnistumisen mestari

Laura kirjoitti paljon palautetta saaneen postauksen siitä, miten epäonnistumisen pelko on rajoittanut hänen elämäänsä. Itse olen aloittanut ja lopettanut lukuisan määrän harrastuksia, keskeyttänyt kaksi tutkintoa, perustanut ja lopettanut yrityksen sekä kulkenut kiertoteitä vuoden jos toisenkin. Monen mainitsemani tapahtuman päällä on epäonnistumisen leima: sulan saa hattuun vasta kun kädessä on tutkintotodistus, olet Slushin puhujana tai yrityksesi viettää 50-vuotisjuhlia – viis siitä onko työ ollut mielekästä. Mitä ne muutkin ajattelee!

Minusta ei koskaan tullut sitä ihmistä, joka tiesi jo pienenä mikä hänestä tulisi isona. Mutkainen polkuni ei kulkenut lukiosta yliopistoon ja sieltä oman alan töihin. Kun asiain laita alkoi parinkympin paremmalla puolella valjeta, koin epäonnistuneeni. Suurin osa ikätovereistani sukelsi opiskeluputkesta uralleen vuosia minua ennen. Isäni jäi eläkkeelle oltuaan lähes 40 vuotta saman firman palkkalistoilla. Samoin äitini. Etsikkovuosia viettäessä kurkkua kuristi ja rintaan pisti: minusta ei tule yhtään mitään.

Koska en voinut samaistua perhe- tai kaveripiirin valintoihin, piti esimerkki etsiä muualta. Onneksi eteeni osui kirjailija-toimittaja-bloggaaja-matkaopas-designkauppias Satu Rämön blogi. Kuten esittelystä käy ilmi, Rämö on työnteon renessanssitaitelija. Tämä Forssasta Islantiin ponnistanut multitalentti tekee huolella sen minkä osaa, ja on oivaltanut jotakin äärimmäisen tärkeää onnistumisesta: riittävän hyvä on parempi kuin täydellinen.

En ole koskaan tietoisesti opetellut epäonnistumaan, mutta harjoitus – eli tässä tapauksessa tahattomat toistot – tekevät mestarin. Parikymppisen epävarmuus on vaihtunut varmuuten omasta osaamisesta: mihin riitän nyt ja mitä potentiaalia minussa piilee. Tähän pisteeseen olen päässyt nimenomaan tekemisen kautta. En osannut perustaa yritystä, ennen kuin perustin sen. Kirjoitan työkseni, mutta oman blogin pilkkuihin jää tuon tuosta viilattavaa. No mitä ne muut ajattelee? En tiedä, eikä kiinnosta.

Älä anna niiden muiden torpata tekemisiäsi. Voin luvata, että aina löytyy ihmisiä, jotka eivät pidä tekemisistäsi. Ja aina löytyy ihmisiä, joita tekemisesi eivät voisi vähempää kiinnostaa. Mutta aina löytyy myös ihmisiä, jotka syttyvät sun juttuun aivan hulluna.

Loppuun kiperä kysymys: kuinka monta kertaa epäonnistuit surkeasti, ennen kuin opit kävelemään? Mitä muut siitä ajattelivat?

<3: Mertta

Kuva: Onnistuin houkuttelemaan Lauran maailman korkeimpaan ketjukaruselliin.