Helsinki Hiki Maraton

Lauantaipäivä. Diplomaatti ja Masandeeros saapuvat Kalasataman metrikselle, jossa minä jo odottelen. Käymme ostamassa suolamehut kaupasta, ja minä käyn eksymässä Rediin. Lopulta löydän vessasta takaisin ulos ja puolimaraton voi alkaa.

Minä ja Diplomaatti lähdemme juoksemaan kohti Arabianrantaa, Masandeeros pyöräilee vieressä, hän suostui viime hetkellä Helsinki Hiki Marathonin huoltajaksi. Ja hyvä niin, sillä tänään on kevään ensimmäinen lämmin päivä! Tänään juoksen elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Se, jos mikä, on huono yhdistelmä. Sillä mitä korkeammalle elohopea kipuaa, sen matalammalle suorituskykyni laskee.

Juoksemme Vanhankaupungin lahden ympäri kohti Herttoniemeä. Ensimmäiset 10 km sujuvat kivuttomasti, joskin vanha tuttu polvivaiva ilmoittelee itsestään jo viiden kilometrin kohdalla. Vaiva on ärsyttävä, muttei vakava, joten jatkan matkaa.

Hertsikaa edeltävällä mäkisellä osuudella ilo alkaa muuttua tuskaksi. Mielessä käy ensimmäisen kerran, jaksanko maaliin saakka.

Hertsikasta Mustikkamaalle juoksemme peräkkäin, Diplomaatti veturina, minä perävaununa. Huoltaja keventää parhaansa mukaan tunnelmaa kertomalla anekdootteja mm. Kulosaaren Kasinosta.

Mustikkamaan jälkeen päätämme koukata Sompasaunan ohitse. Se on virhe. Alue muistuttaa soraerämaata ja helteisenä päivänä tunnelma on kuin Saharan maratonilla, vain kamelit puuttuvat.

Merihakaa kohti raahustaessa mietin, etten juokse enää ikinä. En metriäkään. Miksi ihmeessä juoksisin? Eihän tässä ole mitään järkeä. En kuitenkaan kehtaa lopettaa kesken.

Tokoinrannassa Diplomaatti kertoo, että nyt on edessä viimeiset 800 metriä. Tekee mieli heittäytyä maahan makaamaan, on tehnyt jo pitkään.

Viimeinen mutka ennen loppusuoraa. Erehdyn ottamaan kaksi (2) kävelyaskelta. Sen jälkeen en enää kykene juoksemaan. Jalkani eivät toimi! Kävelen loput 400 metriä maaliin.

Kun olen istunut nurmikolle ja saanut ison hörpyn vissyä, mietin, että vielä joku päivä mä juoksen kokonaisen maratonin.

<3: Mertta