Juhannus mökillä, ei kiitos!
Minä pidän mökkeilystä. Mökkeily on ihanaa perheen, suvun, ystävien ja työkavereiden kanssa sekä ypöyksin. Mökkeily on ihanaa sähköttömässä torpassa, jonne vesi pitää kantaa sekä lomasaarella, jossa on kaikki mukavuudet tiskikoneesta 4G:hen. Mökillä parasta on luonto ja päämäärätön oleilu, käyskentely ja puuhastelu. Öinen peilityyni järvenselkä, paahtavan päivän jälkeen viilennyt ilma. Hiljaisuuden rikkoo vain saunakalian vaimea sihahdus ja tähän maisemaan kuuluvan vesilinnun kuikkaus. Koska pidän mökkeilystä, en vietä juhannusta mökillä.
Juhannus, kuten muutkin juhlapyhät, asettaa valtavia odotuksia. Juhannuksen toivelistalla on ainakin joutuisa automatka, iisi kauppareissu, hirvittävästi herkullista ruokaa (jonka valmistukseen ei kuitenkaan saa kulua liikaa aikaa), täydellinen nousuhumala, kolmen päivän helleaalto ja tietenkin oma rauha. Kun noin 4,5 miljoonalla suomalaisella on sinä yhtenä ainoana viikonloppuna tämä sama toivelista, minä jättäydyn suosiolla kaupunkiin.
Olen viettänyt juhannusta useissa kaupungeissa kotimaassa ja reissunpäällä, mutta Helsingin juhannus on ehdoton suosikkini. Helsinkiä ei näe koskaan yhtä omana kuin juhannusviikonloppuna. Meininki on sekoitus zombi apocalypsea, festareita ja sitä miltä kuvittelen idyllisen kesäillan näyttäneen 60-luvulla. Tuntemattomat tervehtivät toisiaan, kaupungissa on muutamat tanssit, Kalliossa raikaa juopottelu ja saaristoveneet vievät ihmisiä katsomaan kokkoja. Hesarin terasseilta saa taatusti bailuseuraa muuhunkin kuin valssiin ja humppaan, mutta vain parin korttelin päässä on hipihiljaista. Ihan kuin joku olisi painanut mutea.
Juhannuksena Helsinki tuntuu omemmalta kuin muulloin. Silloin sitä ei tarvitse jakaa täyteen ahdettujen ruuhkabussien, Kampin keskuksen raivostuttavan hissi-samban, ilmaisten ämpäreiden jonottajien, porttikongiin kusijoiden tai ylipäänsä kenenkään kanssa. Juhannuksena keskustaan voi pyöräillä ilman yhtäkään läheltä piti -tilannetta. Ja jugurtinjakajista, feissareista ja muista rahanpyytäjistä koostuvan Narinkkatorin miinakentän voi ylittää ilman kuulokkeita ja torjuvaa katsetta. Mihinkään ei joudu jonottamaan, koska mikään ei ole auki.
Juhannuksena Helsinkiä ei tarvitse jakaa 600 000 muun ihmisen kanssa. Ihmiset tekevät Helsingin, mutta kerran vuodessa on mukava tuntea kaupunki ikiomaksi aarteekseen.
Suosittelen kokeilemaan kaupunkijuhannusta. Saatat ihastua!
<3: Mertta
P.S. Lue Lauran täysin päinvastainen juhannuspostaus tästä.
P.P.S. Saatte kuvia Helsingin zombi apocalypsesta vasta juhannuksen jälkeen.