Kuka pelkää tunteita?
Kesäkuussa puolisoni kertoi haluavansa erota. Järkytyksen laannuttua totesin etten minäkään halua olla hänen puolisonsa, jos hän ei enää halua olla minun puolisoni. Sitten sukelsin syvälle mustaan liejuun.
Olin surullinen, pettynyt ja vihainen. Olin katkera ja hämilläni. Tunsin syyllisyyttä ja epätoivoa. Kaaoksen keskellä yritin kaikin voimin pyristellä irti minut ympäröineestä liejusta. Ja niin minua myös kannustettiin tekemään.
Lisää iloa arkeen! Opi onnelliseksi! Näillä resepteillä lisää virtaa elämään! Aikakauslehtien otsikoiden perusteella negatiivisista tunteista pitää päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Viha, suru, väsymys ja pettymys tulee eliminoida elämästä, kuten muodista jääneet vaatteet kaapista. Samoja neuvoja jakoivat myös hyvää tarkoittavat läheiset: liiku luonnossa, syö terveellisesti, aloita uusi harrastus, pura paha olo työhön. Tee jotain!
Tunteet eivät ole ongelmia tai haasteita, vaan tunteita. Ne ovat tärkeitä signaaleja mielemme syövereistä. Joskus niiden tunnistaminen on helppoa, joskus vaikeaa. Tunteiden tunnistaminen on tärkeää, sillä kun tunteen tunnistaa, sen käsittely on helpompaa. Miksi negatiivisten tunteiden tunnistaminen ja tunnustaminen on sitten niin vaikeaa? Miksi niitä pitää juosta karkuun?
Vaikeassa elämäntilanteessa on inhimillistä pelätä, että musta lieju ei lopu koskaan. Että siihen uppoaa, hukkuu ikiajoiksi. Tällöin liejua tekee mieli paeta mihin tahansa, missä oman pahan olonsa voi edes hetkeksi unohtaa.
Tässä ajassa ongelmat pitää ratkaista ja haasteet kuuluu voittaa. Erosta selvitään, masennusta vastaan taistellaan ja syöpä voitetaan. Mihin tämä taistelu johtaa? Ikuiseen onneen ja nautinnon kukkuloille? Entä jos taistelu johtaa takaisin lähtöruutuun, suon pohjalle, mustaan liejuun?
Tunteiden ratkominen ongelmina voi johtaa loputtomaan pakomatkaan. Koska pakenemistahan se on: tunteista eroon pyristely.
Eräs ystävä antoi minulle radikaalin neuvon: avaa ovi sepposen selälleen ja anna kaikkien tunteiden tulla. Ja anna niiden olla.
<3: Mertta