Lenkkeily on perseestä

Minä liikkumassa Norjan luonnossa.

Syyskuu on vuoden toinen tammikuu. Moni kaivaa lenkkitossut kaapista ja vaihtaa kalian käsipainoon. Liikunta tekee ihmiselle eetvarttia, sehän on selvä, mutta miksi suuri osa laihdutusohjelmista, -kerhoista, -kuureista ja -lehdistä suosittelee aloittamaan juuri juoksemisella ja salitreenillä? Miten ihmeessä liikunnasta voisi tulla elämäntapa maailman tylsimpien lajien parissa?

Median mukaan laihtua voi ainoastaan kuntosalilla ja lenkkipolulla. Minulle salillakäynti tarkoittaa eri kokoisten ja näköisten rautaisten kappaleiden nostelua, kiskomista, työntelyä ja siirtelyä neljän seinän sisällä. Äkkiseltään en keksi yhtään tylsempää ajanviettotapaa. Sen sijaan esimerkiksi kiipeilyllä saa aikaan yhtä muhkeat lihakset, mutta ladonoven levyiset hartiat ovat vain hauska bonus, eivät tavoite. Kiipeillessä treeniä saavat lihasten lisäksi tasapainoaisti, venyvyys ja koordinaatiokyky. Minulle niitäkin tärkeämpää on tämä: seinää kavutessa pääsee konkreettisesti etenemään ylöspäin, puhumattakaan maisemista mitä korkeuksista pääsee ihastelemaan.
 

Kipuaminen ensimmäisen maailmansodan aikaisen sairaalan raunioille 1500 metrin korkeuteen on liikuntaa parhaimmillaan!

Juoksu ja salitreeni ovat tehokkaita tapoja liikkua ja molempia harrastamalla ihminen saa monipuolista rasitusta keholleen. Mutta säilyykö motivaatio, jos puuha itsessään on puuduttavaa? Itse voisin elää syömällä pelkästään Kinder Buenoja sekä juustolajitelmia, mutta koska tiedän että se tärvelee lopulta terveyteni, syön myös muuta. Liikunnasta sen sijaan haluan poimia rusinat pullasta ja harrastaa vain niitä lajeja, joissa saan mielihyvää tekemisestä, en juurikaan tuloksista.

Lenkkitossujen ja salikortin tuputtaminen on sama kuin antaisi ensimmäisellä soittotunnilla kotiläksyksi pelkkiä asteikoita tai suosittelisi lukuharrastusta aloittelevalle Päätalon Iijoki-sarjaa. Asteikkojen toisto tuottaa tuloksia ja Iijoki-sarjakin voi antaa mielihyvää, mutta epäilen, että aika harva jää koukkuun.

Lenkkeily, laskuvarjohyppääminen tai lumenluonti – liikunta tekee hyvää jokaiselle. Joskus oman lajin löytäminen ottaa aikansa ja lajiin sisälle päästyään saattaakin tehdä mieli jo toisaalle. Tärkeää olisi kuitenkin löytää tapa liikkua ja muistaa, että liikuntaa voi harrastaa myös kuntosalien ja lenkkipolkujen ulkopuolella.

Mikä laji on vienyt sinut mukanaan? Entäpä onko jokin laji, joka on osoittautunut alkuinnon jälkeen puuduttavan tylsäksi?

<3: Mertta

P.S. Pikku-disclaimer: harrastan tätä nykyä juurikin lenkkeilyä! Se onkin sitten ihan toinen tarina, kuinka juoksunvihaajasta tuli juoksija.