Koska minulla ja Mertalla ei ollut tarpeeksi erilaisia projekteja käsillämme, päätimme erään keväisen elokuvaillan ja sitä seuranneen sekavan lähiöbaarikeikan jälkeen tehdä kauhulyhytelokuvan. Alusta lähtien johtoajatuksena oli: mitä lyhyempi ja sekavampi, sen parempi.

Minulla ei ollut kokemusta elokuvaprojekteista lapsena tehtyjä kotivideoita lukuun ottamatta, ja koko työryhmämme oli samassa tilanteessa, Merttaa lukuunottamatta. Mersu on työnsä puolesta pyörinyt kameran kummallakin puolella. Rekrytoimme pahaa-aavistamattomat ystävämme näyttelijöiksi ja kesälomalla ollut insinööriystävä päätyi toisen kameran taakse, törmättyään terassilla Merttaan kuvausviikonloppua edeltäneenä iltana.

Ryhdyimme projektiin asenteella, että kaikkea voi tehdä, kunhan vain tekee. Mertta leikkasi elokuvan ja yhdessä olemme pohtineet elokuvan äänimaailmaa ja efektejä. Puvustus hoitui yhdellä vierailulla Nihtisillan kierrätyskeskukseen ja kuvauspaikasta löytyneillä verrattomilla mökkivaatteilla. “Erikoistehosteita” askarreltiin porukalla niin siirapin ja kalastussiiman kuin nakkienkin avulla.

Yhteensä 12-minuuttista lyhytelokuvaa kuvattiin aika lailla 24 tuntia. Otimme luovia vapauksia esimerkiksi vuorokaudenaikojen suhteen. Koska koko raina kuvattiin ilman minkäänlaista lisävalaistusta, yökohtaukset olivat aika lailla poissuljettu vaihtoehto.

Tavoitteena ei ole mennä tällä leffalla Cannesiin, vaan pääasia oli päästä yli paineesta, että meillä ei olisi oikeutta tehdä huviksemme elokuvaa, koska emme ole alan ammattilaisia. Mertta on erittäin hyvä agitaattori tilanteisiin, joissa minä meinaan hannata ja rajoittaa tekemisiä täydellisyyden tavoittelun nimissä.

Parasta koko projektissa oli Saatanaa näytelleen ystävämme kommentti: “Miksei me olla aiemmin tehty tällaista?” Aikuisillekin tekee hyvää välillä leikkiä ja vaihtaa kokonaan vapaalle.

Elokuvan massiivinen ensi-ilta järjestetään marraskuussa Kulttuurikeskus Sähinällä! Mekot punaiselle matolle on jo katsottu valmiiksi.

<3: Laura

Olen odottanut syksyä jo kauan. Tarkoitan nyt sellaista kunnollista syksyä, ettei ole jatkuvasti pieni hiki päällä ulkona ja ettei aina tarvitse manailla, että taas aurinkolasit unohtuivat kotiin. En suuremmin kaipaa jäätävää tihkusadetta tai lenkkareissa kastuneita varpaita, vaan eniten rutiineja.

Yrittäjänä luon omat rutiinini. Viikkoaikataulut elävät, toisinaan suhaan paljon ympäri kaupunkia äänittämässä podcastia ja pohtimassa tulevia juonia, toisinaan istun yksin kotona tai toimistolla nakuttamassa konetta ja välillä katsomassa laatutositelkkaria välipalan kanssa. Arkeen teen kuitenkin itselleni tiettyjä rutiineita, sillä olen havainnut, että rutiinit rauhoittavat. Tykkään elämästäni eniten, kun arjessa on tiettyä vapautta ja liikkumatilaa, mutta myös pysyviä elementtejä.

Viikkotasolla rutiineitani tanssitunti, saunavuoro ja siivouspäivä (josta kyllä toisinaan hieman joustetaan). Viime keväänä Mertan kanssa rutiininamme oli tiistaisin aina aamujumppa ja sen jälkeinen lounas, jonka kanssa rutinouduimme niin pahasti, että söimmekin aina samaa ruokaa. Päivittäisiin rutiineihini kuuluu töiden tietynlainen järjestely, vaikka sisällöltään työt vaihtelevatkin päivästä toiseen.

Luovuus voi parhaiten raameissa. Kun antaa itselleen tietyn ajan tietylle tehtävälle tai askareelle, saa myös aikaseksi. Minä ainakin tarvitsen määräpäiviä ja painetta siitä, että olen jollekin tilivelvollinen saadakseni asioita eteenpäin. Deadlinet asettavat tarvittuja rajoja, joita ilman en varmaankaan tekisi ikinä mitään muuta kuin nauttisin elämästäni sohvalla MasterChefin ja sipsien parissa.

Rutiineista tulee turvallisuutta. Vaikka voisin tehdä töitä lähes mihin aikaan ja minä viikonpäivänä tahansa, pyrin tekemään töitä aika lailla toimistoaikoihin, jolloin muukin yhteiskunta toimii. Päivärutiinit ja toistuvat tavat luovat elämään säännöllisyyttä, jota muuten ei välttämättä omassa työelämässäni kauheasti ole. Ero palkollisena oloon on kuitenkin se, että jos minulla onkin menoa päivällä, voin helposti muokata aikatauluani niin, että teen töitä illalla tai vaikka lauantaina, jos elämän järjestäminen niin vaatii. Vapaus valita ja päättää omista rutiineistani on minulle tällä hetkellä parasta omassa (työ)elämässäni.

Ja välillä on ihana päättää, että tänään kapinoin omia sääntöjäni vastaan ja teen kaiken eri tavalla kuin yleensä. Sekin on tärkeää ja virkistävää. Jos ei koskaan kokeile uutta tai on niin piintynyt vanhoihin tapoihin, että uuden kokeileminen ahdistaa, niin ei koskaan löydä uusia, joskus parempia tapoja.

Joskus kannattaa kokeilla uutta vain senkin vuoksi, että voi todeta olevansa tyytyväinen siihen, miten asiat on ennen tehnyt. Itse kokeilen säännöllisin väliajoin herätä aiemmin, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että on täysin turhaa herätä seitsemältä makaamaan sänkyyn kahdeksi tunniksi selaamaan puhelinta, kun voisi nukkua.

Rutiinit liittyvätkin usein itsensä tuntemiseen: kun tietää, mihin aikaan päivästä toimii parhaiten tai mistä ruoista tykkää, ei tarvitse enää kohkata ja rehluta ympäriinsä. Silloin voi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, vaikka sitten aamu-unisena iltavirkkuna aamuvirkkujen yhteiskunnassa.

Tervetuloa, syksy ja rutiinit!

<3: Laura