Nykytanssia elämän ja kuoleman välitilassa

Haluan aloittaa kertomalla, että olen suuri Valtteri Raekallio -fani, joten mielipiteeni ovat todellakin värittyneitä. Vuonna 2014 eksyin puolisattumalta katsomaan Edustaja-esitystä ystäväni kanssa ja Raekallion nykytanssi yhdistettynä Eino Santasen runouteen oli sellainen kokemus, että halolla päähän. Edustaja on edelleen yksi vaikuttavimmista taideteoksista, joita olen ikinä kokenut (vuonna 1992 Jyväskylän kaupunginteatterissa esitetyn Pekka Töpöhännän ohella).

oneiron1.jpg

Raekallion edellinen esitys oli superimmersiivinen tulkinta Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaanista. Esitys sijoittui Marian sairaalaan, jossa yleisö potilaina sai itse määrätä kulkureittinsä ja sen, mihin halusi keskittyä ja mitä tutkia. Neuromaani oli huikea kokemus, joten sen ja Edustajan perusteella odotukset Oneironista olivat korkealla.

Valitettavasti ne eivät ihan täyttyneet. Odotin nimenomaan immersiivisyyttä, jossain määrin osallistavaa ja yllättävää “fyysistä mielenteatteria”, kuten Raekallio itse esityksiään kuvailee. Aluksi yleisö pääsikin mukaan esitykseen luurit korvilla, mutta valtaosa Oneironista oli kuitenkin perinteistä esitystä: yleisö istuu paikallaan ja katsoo esiintyjiä. Tila tietysti asettaa omat rajoituksensa, sillä harvat tilat tarjoavat sellaisia mahdollisuuksia kuin esimerkiksi tyhjä sairaala.

oneiron2.jpg

Oneiron-romaanista oli mukaan valittu vain tiettyjen naisten kohtalot, jotka kyllä koskettavat ja liikuttavatkin. Tykkäsin erityisesti esityksen valomaailmasta ja äänistä, jotka loivat erityisesti esityksen alkupuolella hienosti mielikuvan jonkinlaisesta välitilasta tuonpuoleisen ja meidän reaalimaailmamme välillä. Myös esitykseen kuulunut iltapala sykähdytti sydäntä ja oli hyvä ihmiskoe.

Randolfin hipat suosittelee oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä, oli se sitten vaikkapa nykytanssiesityksen tai jääkiekko-ottelun katsomista. Oneiron on ehdottomasti katsomisen arvoinen esitys, vaikka se ei mun henkilökohtaisella asteikolla päässytkään ihan Edustajan ja Neuromaanin tasolle.

Oneironin esitykset 18.1.-9.2.2018 Cirkon Maneesissa, Helsingissä. Lisätietoja täältä.

<3: Laura

 

Kuvat: ONEIRON / Raekallio Corp. / Photo: Stefan Bremer

Kulttuuri Suosittelen

Randolfin hippojen presidenttitentti

Ei ole olemassa soppaa, mihin Randolfin hipat ei tahtoisi lusikkaansa työntää. Siispä päätimme rimpauttaa presidenttiehdokkaille ja kysyä heidän mielipiteitään päivän polttaviin kysymyksiin. No ei oikeesti! Sen sijaan googlattiin mitä ihmiset todellisuudessa haluaisivat tietää presidenttiehdokkaista. Jätimme hakutuloksista pois ‘presidentti’, ‘presidenttiehdokas’ sekä ‘2018’ haut. Hakutulokset näyttivät tältä:
Merja Kyllönen
Rap
Ajokortti
Mika Pihlajamaa
Ikä
Pidämme itseämme sivistyneinä, mutta emme tienneet Kyllösen kunnostautuneen rap-artistina. Liekö salaperäinen M Kyllösen käsialaa? Sen sijaan Huhtasaaren Paperi T -fanituksesta olemme perillä.

DH486mMXUAA0xzL.jpgPekka Haavisto
Ikä
Puoliso
Dj
Antonio Flores
Toinenkin musiikkikynttilä vakan alla. Pekka on ehkä ottanut mallia Viron entisestä presidentistä Toomas Hendrik Ilveksestä, joka kävi tiskijukkailemassa täydelle salille Kaikussa pari vuotta sitten.
Matti Vanhanen
Ikä
Pituus
Naisystävä
Blogi
Ei edes tikusta asiaa, saatika laudasta. Mattiahan kannattaa äänestää, koska Matti on pitkä (!) mies (!) ja tunnetusti sellaiset ovat luotettavia. Oli sitten kaikki laudat kasassa tai ei.
Laura Huhtasaari
Evoluutio
Perhe
Pituus
Gradu
Meidän haku olisi jatkunut sanalla kyborgi.
Tuula Haatainen
Lapset
Cv
Eduskunta
Maraton
Maratonin juokseminen on merkki siitä, että ihminen jaksaa helvetillistä kidutusta ja tylsyyttä tuntitolkulla. Varmasti tarvittava ominaisuus presidentin työssä. Ehkä Tuulan äänestäjät ovat muita enemmän kiinnostuneita substanssiosaamisesta, kun CV on noussut jopa hakutuloksiin?IMG-20170401-WA0002.jpgPaavo Väyrynen
Muki
Puolue
Blogi
Kuningas muki
Kuningasmuki? Mitä nyt taas Paavo? Laura on jo edellisellä kierroksella hankkinut itselleen Paavo ja Vuokko -mukin, joten myös Kuningasmuki kiinnostaa! Ole yhteydessä, Paavo!
Sauli Niinistö
Kummilapset
Ikä
Koira
Pituus
Kiinnostaako jengiä oikeesti noin paljon ihmisten pituus? Mitä ihmettä? Sen sijaan kiinnostuksen Lennuun ymmärrämme täydestä sydämestä. Lennu ja vaalivauva ovat varmasti äänestäjistä 96 prosentin syy äänestää Salea.
Nils Torvalds
Vaimo
Kommunisti
Nato
Koulutus
Sitten Timon ja Joelin Tuttu juttu show’n aikojen presidenttikandidaattien puolisot ovat kiinnostaneet suurta yleisöä, ja näin ilmeisesti edelleen. Merjan suhteen kiinnostaa Mika, Pekan suhteen Antonio ja Nilsin suhteen vain nimeämätön vaimo. Ja tietty kommunismi. Koska sehän kiinnostaa aina.

Mitä näistä tuloksista voi nyt sitten päätellä? Emme tiedä, mutta kehotamme äänestämään ketä tahansa muuta kuin porilaista kyborgia. Eikä nyt välttämättä Paavoa.
<3: Mertta & Laura

Puheenaiheet Höpsöä Uutiset ja yhteiskunta