Vaatteet veke ja valokuvaan

isokolmonen365.jpg

Kehopositiivisuus on mun tämänhetkinen johtotähteni, teenhän esimerkiksi kehopositiivista Iso kolmonen -podcastia (joka on ehkä tullut jo selväksi tähän mennessä) ja kirjoittelen aika paljon ulkonäköasioista tähän meidän blogiinkin. Oon itse kelannut ulkonäköön ja minuteen liittyviä juttuja menneen vuoden aikana ehkä enemmän kuin ikinä ennen (pre-kolmenkympinkriisi, anyone?!) ja tullut siihen lopputulokseen, että oon jo nyt paras versio itsestäni eikä se maaginen viiden kilon laihdutus (koska aina voi laihduttaa viisi kiloa) muuttais mua ihmisenä suuntaan tai toiseen. Toki edelleen tulee vastaa päiviä, jolloin oma naama vituttaa rankasti ja ulkonäkö muistuttaa omasta mielestä harmaahyljettä, mutta niistäkin päivistä selviää. Ja niitä on onneksi koko ajan vähemmän.

Kehopositiivisuus ei siis tarkoita ylipainon tai lihavuuden ihannointia, vaan sitä, että ihmisiä kannustetaan kohtelemaan itseään hyvin ja olemaan hyvä itselleen. Kehopositiivisuus on kaikenlaisten kehojen ja erilaisten ulkonäköjen hyväksymistä, ihailua ja esiintuomista. Vaikka ei sopisikaan kauneusihanteiden muottiin, voi tuntea itsensä aivan helvetin fierceksi ja kauniiksi. Ja valitettavasti myös liian usein ne harvat, jotka mallinmitoissa ovat, ovat tyytyväisiä itseensä, sillä esimerkiksi koko kauneusteollisuus perustuu sille, että naiset eivät ole tyytyväisiä ulkonäköönsä. Kehopositiivisuus koskee kaikkia, oli keho sitten millainen tahansa.

Meidän podcast kutsuttiin mukaan osaksi suomalaista kehopositiivisuuskalenteria, johon tulee kuvia erilaisista kehoista. Kuvaus oli viime viikolla ja se oli kyllä mieletön kokemus. Mä ainakin ylitin itseni, sillä kyseessä oli alastonkuvaus (kuten kuvakin kertoo). Hommassa käsittämättömän suurena apuna oli se, että pääsin nakukuvauksiin mun rakkaiden ystävien kanssa yhdessä. Tilanne oli todella rento ja hauska, ja kuvaaja Paula Kesäläinen oli ihana ja teki kuvauksesta tosi miellyttävän ja mukavan. Ei haittanut, vaikka välillä vähän nänniä näkyikin, kun tunnelma oli ihanan avoin ja rento.

laura365.jpg

Meitsi puunattavana, tuukkaa laittaa Essi Finström (@hair.by.essi).

Ennen kuvausta me Marjukan kanssa saimme kunnon puunauksen Hollywood-tyyliin. Oon viimeksi ollut ammattilaisen laitettavana varmaan omissa ylppäreissäni, joten meikki ja kampaus viimeisen päälle kyllä nostattivat fiilistä entisestään. Eniten toki inspiroi hyvä tarkoitus: kalenteri ei ole vain aiheeltaan hyvällä asialla, vaan kaikki tuotot menevät Syömishäiriöliitto Sylille.

Kannattaa siis hankkia oma kalenteri 6.12. mennessä täältä maltilliseen 19 euron hintaan ja seurata projektin instatiliä käyttäjänimellä @365kehopositiivinen. Täältä voi lukea myös Tinnan kokemuksia kuvauspäivästä ja enemmänkin kehopositiivisuudesta. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tsekata myös Ylen Vaakakapina <3

<3: Laura

Postauksen kuvat otti Elena Liski.

Suhteet Oma elämä

Podcasteja ja vihaisia naisia

DSCF0342.jpg

Ihanaa, että suomenkielisiä podcasteja tuntuu nyt vihdoin löytyvän hyvään tahtiin! Syksyisten podcast-suositusten jälkeen olen löytänyt taas muutamia uusia suosikkeja, joista tällä hetkellä lemppari on Omaa luokkaa. Siinä Taija Roiha ja Mia Haglund puhuvat mm. feminismistä, luokista, vallasta ja kulttuurista. Erityismaininnan Omaa luokkaa saa uusien jaksojen ryhdikkyydestä, sillä alkujaksot mielestäni kaipasivatkin hieman editointia. Leikkaamalla saa helmet esiin!

Kuuntelin eilen Oman luokan (miten tätä pitäisi taivuttaa??) esikuvajaksoa päiväkävelyllä. Menin ulos siinä toivossa, että näkisin päivänvaloa, mutta se on vissiin mahdottomuus Helsingissä marraskuussa. Näin harmaata taivasta, harmaata merta ja harmaata asfalttia. Sen sijaan esikuvakeskustelussa sivuttu aihe vihaisista naisista osui sen verran maaliin, että teki mieli kiljua, että JUST NOIN!

Keskustelussa tulee ilmi se, kuinka naiset helposti leimataan vihaisiksi, vaikkei näin edes olisi. Mä sain etenkin nuorempana kuulla usein olevani vihainen, vaikka olin vaikkapa tuohtunut tai innoissani jostain. Se on ihan helvetin ärsyttävää. Saan myös kuulla paljon kovasta äänestäni ja mua on usein käsketty olemaan hiljempaa tai kysytty, että etkö osaa hiljempaa puhua. Osaan, mutta tämä on minun luontainen puheääneni. Ei ketään varmaan kiinnosta käydä keskusteluja kuiskutellen.

DSCF0345.jpg

Autoilu joskus aiheuttaa kovaäänistä huutelua ja kiroilua. Siksi vältän ajamista.

 

Äänenvoimakkuuden kommentointi vituttaa ja raivostuttaa mua. Se tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta, koska en minä ole itse ääneni volyymia valinnut (ja jos olisinkin, niin olisin valinnut juuri tämän). Jos jotain muuta vituttaa se, että mulla on kova ääni, niin ei tarvitse kuunnella. Laita korvatulpat. En mäkään kaikkialla toki huutele menemään, osaan kyllä ottaa tilanteet (useimmiten) huomioon ja toki esim. julkisissa voi miettiä, kuinka kovaa asiaansa tarvitsee julistaa. Lähtökohtaisesti kuitenkin myös toisen ihmisen ääni on sellainen asia, jota ei tarvitse kommentoida. Ellei oo Idolsissa.

Kovaääniset naiset aiheuttavat joskus muissa todella suuria raivon tunteita. Erääseen ystävääni käytiin käsiksi helsinkiläisessä ravintolassa, koska hänen ihana naurunsa on ehkäpä astetta kovempi kuin muiden. Epäilen, että vastaavaa ei olisi käynyt, jos kyseessä olisi kovaan ääneen nauranut mies.

<3: Laura

P.S. Toinen podcast-suositus on muuten sekä Omaa luokkaa -mimmien että Mikä meitä vaivaa -podcastin suosittelema Hilla ja Inari. Mulle tulee sitä kuunnellessa sellainen olo, että oon keski-ikäinen tapoihin piintynyt porvari. Eli tulee tarpeeseen!

 

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään