Kesän kirjasato
Kesällä kirjasato on kypsynyt parhaimmilleen ja voi vihdoin loikoilla ulkona auringonpaisteessa ja lueskella. Tässä pari suositusta Rudolfin kippojen kesäkirjakasasta, näitä kannattaa ehdottomasti nauttia myös syksyisen teekupin ja viilenevän illan kyytipoikana.
Mertta:
Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu ja Pajulinnun huuto
Nappasin kirjastosta randomilla mukaani Päivi Alasalmen Joenjoen laulun. Takakannen perusteella se oli minulta yllättävä valinta: tarina saamelaisista 1500-luvulta nykypäivään – t y l s ä ä. Mitä vielä! Alasalmi kutoo suuresta ja surullisesta tarinasta kevyen lukea. Teksti oli niin kaunista, että luin kirjaa ääneen ystävälle. Ahmin Joenjoen laulun ja panin saman tien varaukseen Pajulinnun huudon, seuraavaksi vuorossa on trilogian kolmas osa Siipirikon kuiskaus.
Niina Repo: Kompleksi
Tämänkin nappasin poikkeuksellisesti normihyllystä enkä varaushyllystä mukaani. Parisuhdekitinänä alkava teos yllättää ja kulkee kiihtyvällä vauhdilla kohti absurdia loppua. Tämä jätti jälkeensä pöllämystyneen olon.
Laura:
Maggie Nelson: Sinelmiä (suom. Kaijamari Sivill)
Nelson on nero. En osaa muutenkaan kuvailla kirjailijaa, joka kirjoittaa autofiktiota nostamatta karvoja pystyyn myötähäpeästä, joka on akateeminen olematta kuivakka tai knoppitiedolla brassaileva, joka rikkoo perinteisiä rakenteita olematta epäselvä tai sekava vain sekavuuden takia. Sinelmiä on koskettava, ja Kaijamari Sivillin suomennos kulkee kuulaasti ja kirkkaasti.
Agustina Bazterrica: Rotukarja (suom. Einari Aaltonen)
Raaka, raskas, paikoin pahoinvointia aiheuttava ja samalla kuitenkin koukuttava, sellainen, jota täytyy lukea vain eteenpäin, vaikka kuinka pidättelisi yrjöä kurkussa. Suosittelen lämpimästi erityisesti kaikille sekasyöjille ja lihantuotannon tukijoille.
J.K. Rowling: Harry Potterit
Elokuun ajan meillä oli hoitokoira, jonka kanssa lenkillä käydessä tuli kuunneltua varsin runsaasti jo aiemmin kesälomalla aloitettua urakkaa käydä läpi Harry Potterit äänikirjoina. Vesa Vierikon ääntämisessä on välillä englanninkielisten nimien suhteen vähän toivomista, mutta muuten Vierikko on lukijana erinomainen, sellainen kuin olisin aina toivonut oman isäni olleen lapsena (äiti teki äänet, mutta iskä ei).
Tosin lapsuuden klassikoista paljastuu aina näin aikuisena jotain epämiellyttävää. Tällä kertaa se oli Harry Potter -kirjojen jäätävä läskifobia. Jokaisen kirjan alussa käytetään runsaasti rivimääriä kertomaan kuinka inhottavia läskejä Dudley ja Vernon ovat (ja nämä ominaisuudet selvästi Potterin maailmassa menevät yhteen). Kuhnusarvio Rowlingin mukaan saapuu huoneeseen vatsa ensin. Ärsyttää ja harmittaa, että omista suosikeista löytyykin tällaisia epäkohtia. Mutta sitten pitäisi kuitenkin muistaa, että ne ovat aikansa tuotteita, eikä ole ihme, että meihin millenniumin molemmin puolin nuoruuttamme eläneisiin on iskostunut syvälle lihomisen ja lihavuuden pelko, kun sitä on syötetty meille lapsesta saakka.
Mitä sää luit kesällä? Suositteletko?
<3: Mertta & Laura
