Postikortteja Norjasta

IMG_3556.JPG

Kesälomaterkut Norjasta! Viisi päivää ja 2 500 km takana, 13 päivää ja 2 500 km jäljellä.

Berberanus on tällä reissulla ollut kovilla. Ensin ajaa posotettiin lähes yhtä kyytiä Espoosta Eikesdaliin, ja takapuoli kahden päivän ajosta puutuneena ei muuta ku vaelluskengät jalkaan ja kohti kukkuloita.
 

IMG_3574.JPG
Tänään kiivettiin Euroopan korkeimman pystysuoran seinän päälle. Jätettiin auto suurinpiirtein puoliväliin ja kavuttiin siitä 5 km ja 700 korkeusmetriä ylöspäin. Ukko otti pikatien alas, minä jouduin taivaltamaan samat 700 korkeusmetriä ja 5 km alas. Olo oli extaattinen autolle päästyäni. Miten voi maailmassa olla tällaista kauneutta? Nyppylät, kukkulat ja vuoret ovat ehdottomasti se mieluisin mesta minulle. New Yorkin silhuetti tai sademetsä ei saa aikaan samanlaisia väristyksiä kuin hyvin korkealta nautittu näköala.
 

IMG_3582.JPG
Vesi on samanväristä kuin meidän huussissa wtf.

Yllätyksekseni ihastuin myös ”louhikkokävelyyn”. Vaellusreitti oli suurimmaksi osaksi louhikkoa isolla murikalla, ja näin kuivalla kelillä ja kunnolliset kengät jalassa taivallettuna se taittui todella joutuisasti.
 

IMG_3579.JPG
Tämä yö vietetään jossain random jokirannassa ja huomenna kun sataa, ajetaan alemmas kohti Vossia. Nyt korkkaan kalian ja pötkähdän Tom of Finland –lakanoiden väliin nukkumaan. Meillä on tosiaan omat peitot, tyynyt, lakanat sekä sijauspatja mukana. Paluuta muuhun ei ole.

<3: Mertta

P.S. Postaan lähes päivittäin Randolfin hippojen Instgram Storyyn kuvia ja videoita reissun päältä, joten jos Norja maistuu, suuntaa IG Storyyn!

Kulttuuri Matkat Suosittelen

Kotimaan matkailuvinkki: Kylmäpihlajan majakka

IMG_20170803_160034.jpg

Majakoihin liittyy jotain salaperäistä ja mystistä, myrskyävää merta ja Muumien majakanvartijan kevyttä kammottavuutta. Siksi majakat matkakohteena kiehtovat, ja nyt vihdoin pääsin Suomessa ensimmäiselle majakkavisiitilleni. Ajelimme torstaiaamuna Raumalle ja pikaisen lounaan jälkeen hyppäsimme vesibussiin, joka puksutteli Kuuskajaskarin kautta Kylmäpihlajalle.

IMG_20170803_160442.jpg

Kylmäpihlajan majakka rakennettiin vuonna 1952, jolloin paikalle tehtiin majoitustilat yhteensä 12 luotsille, kahdeksalle kutterinhoitajalle ja kahdelle majakkamiehelle. Nyt majakka on hotellikäytössä ja sieltä löytyy hotellihuoneiden lisäksi myös sauna ja ravintola. Kylmäpihlajalle pääsee joko vesibussilla tai omalla veneellä, vierassatama näytti olevan kovassa käytössä.

IMG_20170803_212828.jpg

Me pistimme isolleen ja yövyimme majakan hotellissa. Huoneet olivat aika suolaisen hintaisia varusteluunsa nähden, suihkut ja vessatkin kun olivat jaettuja ja vesibussilippu piti vielä pulittaa huoneen hinnan päälle, mutta matka oli ehdottomasti hintansa väärti. Sinänsähän Kylmäpihlajalla ei ole ”mitään tekemistä” muuta kuin meren tuijottelu ja luonnon ihailu, eli aktiiviretkipenteille Kylmäpihlaja ei ole ehkä paras kohde. Kesäaikaan aina vessibussin saapuessa saarella järjestetään opastettu ilmainen kävelykierros, jolla opas kertoo Kylmäpihlajan luonnosta ja majakan historiasta. Kierros oli ehdottomasti käymisen arvoinen.

IMG_20170803_212223.jpg

Meille sattui uskomaton tuuri sään jumalten kanssa: saimme viettää aurinkoisen torstain Kylmäpihlajalla ja illan hämärtyessä ihailla auringonlaskua majakan näkoalatasanteelta. Minulle loma-aktiviteetiksi passaa oikein hyvin meren tuijottaminen ja lokkien väisteleminen (onneksi me ei oltu saarella tiirojen pesimisaikaan, tiiravaara-kyltit aiheuttivat akuutteja sydämentykytyksiä!) sekä merimiesten tekemien kaiverruksien etsiminen saaren kallioista, joten Kylmäpihlaja oli nappivalinta loman aloittamiseksi.

Jos hotellihuoneesta reilusti yli satkun pulittaminen kurittaa lompsaa liian kovalla kädellä, voi Kylmäpihlajalle toki tehdä myös päiväretken Raumalta. Hotellin ravintola ei mielestäni ollut mitenkään ylihintainen, vaan hinta-laatusuhteeltaan kohtuullinen. Ja suuri suositus myös Vakka-Suomen Panimon Kylmäpihlaja-oluelle.

Seuraavana aamuna saimme nauttia kunnon suomalaisesta kesäsäästä, joka Kylmäpihlajalla oli kohtuullista tihkusadetta ja mantereella yltyi jäätäväksi kaatosateeksi, jota pakenimme Raumalla Marelan kotimuseoon (ihan ok, ei mitenkään erityisen sykähdyttävä) ja mussuttumaan munkkeja Wanhan Rauman Kaffebariin (munkit 6/5). 

Vinkkejä muista majakkakohteista Suomessa ja miksei muuallakin maailmassa otetaan ilolla vastaan! Luulen, että seuraava kohde on Söderskärin majakka Porvoossa, sinne kun voi tehdä kätevästi päiväretken Helsingistä.

<3: Laura

Kulttuuri Matkat