Iso kolmonen -podcastimme kutsuttiin I Love Me -messuille keskustelijoiksi Helsingin seurakuntayhtymän järjestämään paneeliin, jonka teemana oli kehopositiivisuus ja henkinen hyvinvointi.

Ensimmäinen reaktioni oli järkytys. Harvoin meikkaavaana läskinä olen mielestäni niin kaukana kauneusmessujen kohderyhmästä kuin vain voi olla. Myös kehopositiivisuus tuntuu olevan satojen kilometrien päässä tapahtumasta, jonka perimmäinen tarkoitus on myydä naisille tuotteita, jotta he tuntisivat olonsa paremmaksi heidän vajavaisuuttaan jatkuvasti toitottavassa yhteiskunnassa. Entiset Kauneus ja terveys -messut yrittävät brändätä itseään uudelleen muuttuvaan maailmaan sopivaksi, mutta ydin on kuitenkin sama kuin aina: myyminen. (Tämä on mun ongelma kaikkien kuluttajamessujen kanssa: en ymmärrä, miksi ihmiset maksavat rahaa päästäkseen ostamaan jotain.)

Suostuimme mukaan paneeliin. Itselleni pääsyy oli se, että kehopositiivisuudesta toitottaminen samanmielisille on helppoa, mutta sanoma ei leviä eteenpäin vain keskenämme keskustellen (eikä tuo meille uusia kuulijoita, sanotaan tämäkin rehellisyyden nimissä). Ohjelmaslottimme perjantaina keskellä päivää ei varmasti ollut kaikista kiireisintä messuaikaa, mutta ehkä joku, jolle kehopositiivisuus ei ollut vielä tuttua, pysähtyi kesken meikkiostosten ja ehkä hänen mieleensä jäi jonkinlainen siemen itämään. Ehkä.

Ensivaikutelma messuille saapuessa oli Sokoksen 3+1-päivät. Meikkitarjouksia, ihmisryysistä ja kuulutuksia, nyt olisi osastolla dee kolme mieletön mahdollisuus hankkia sormenpidennykset. Hammasvalkaisulaitteissa istuvat ihmiset näyttävät androideilta, jotka saattavat hetkenä minä hyvänsä aloittaa robottien vallankumouksen. Ensimmäisenä saamme mennä me, pinnalliset meikki-intoilijat.

Keskustelullemme on ruhtinaalliset 50 minuuttia aikaa, ja Henri Järvisen luotsaamana me isot kolmoset sekä Marjaana Lehtinen saimme ihan hyvän keskustelun aikaan (sen voi muuten kuunnella täältä).

Paneelin jälkeen haahuilimme ympäriinsä messuilla. Tuomas oli fiksu ja laittoi saman tien korvatulpat. Ihmisryysis ja kakofonia alkoivat riivata nopeasti. Onko tämä jonkinlainen tiivistelmä nykymaailmasta: ihmiset maksavat, että he pääsevät ostamaan jotain halvalla? Meikkiosastojen jälkeen löysimme juustokojun, erilaisten kuntokeskusten pisteitä, vaatteita sekä tietysti laihdutusohjelmien pisteet. Tunnen tekopyhyyden piston sydämessäni, koska olen puhumassa kehopositiivisuudesta tilassa, jossa mainostetaan ihmedieettejä.

Hiplailin eettisesti tuotettuja jumppatrikoita, mutta niiden koot loppuivat mediumiin. Hiki norui pitkin selkää. Eksyimme paperiseinien sokkeloon. Gluteenittomien smoothieiden, ruokavaliovinkkien ja itsensä rakastamisen vaatimuksen keskellä tuli olo, että pitäisi elää terveellisemmin, sillä se on tie kohti itsensä hyväksymistä, mutta samanaikaisesti halusin vetää protestikännit viisi röökiä suussa ja snortata täytekakkua. Sanalla sanoen: triggeröidyn.

Poistuin tilanteesta. Kiitos Helsingin seurakuntayhtymälle tärkeän aiheen esiinnostamisesta ympäristössä, jossa kehopositiivisuuden sanomaa selvästi tarvitaan. Jos minut vielä kutsutaan messuilla jollain tapaa esiintyjänä, kävelen ulos suoraan oman esiintymiseni jälkeen.

<3: Laura

Kuva: Ainoa messuilta ottamani kuva jaderullista, joilla rullataan naama kuntoon. Lähetin kuvan Mertalle ja pohdimme, voisiko näitä käyttää yoni-munina tai toistepäin. Hmm.

Keväällä 2017 näin Lidlin rompetorilla nerokkaan näköisen vohvelirautayhdistelmän. Siinä oli suorakaiteenmuotoiset belgialaistyylisen vohvelin tekemiseen tarkoitetut raudat, mutta niiden lisäksi myös voileipägrilli JA parila! Olin vastikään eronnut ja jättänyt erossa entiselle puolisolleni Kaivarin kanuunasta muutamalla eurolla hankitun Severin-vohveliraudan, joka aiheutti tulipalovaaran aina kun sitä käytettiin.

Rompetorin vohvelirauta oli kuin lupaus uudesta alusta: periaatteessa sama laite, mutta uudempi, parempi, monipuolisempi, ei syty tulee kesken sunnuntaiaamuisen vohvelihetken. Ihailin laitetta varmaankin viikon ajan, mutta en raaskinut ostaa. Oli niin paljon hankintoja sängystä pesukoneeseen, että päätin vohveliraudan suhteen pihistellä ja odottaa, että se ilmestyy alekoriin.

Jonne se ei tietenkään koskaan tullut. Kyttäsin alekoria viikosta toiseen. Pakotin äitini kyttäämään jyväskyläläisten Lidlien alekoreja. Aina toiveikkaana uudessa kaupungissa kollasin läpi rompetorin: josko täällä olisi se uskomaton 3-in-1-vohvelirauta, jonka päästin kerran livahtamaan sormien välistä. Rompetorit tulivat tutuksi niin Tampereella, Laukaassa kuin Turussakin. Ja joka kerta: pieni sydäntä vihlaiseva pettymys.

Kuukausien myötä ymmärsin, että olin tilaisuuteni saanut ja kävellyt onneni ohitse. Tuijottelin Lauttasaari kierrättää -ryhmässä tavallisia sydänvohvelirautoja, mutta en ostanut yhtäkään: mikään ei tuntunut samalta kuin rompetorin ihme. Vuosien saatossa kerroin ystävilleni aamuöisinä laskuhumalan hetkinä, kuinka minullakin oli the one that got away. Se vohvelirauta.

***

Viime viikon torstaina heräsin tavalliseen tapaan ja huomasin Mertalta tulleen Whatsapp-viestin. Minun ei tarvinnut taistella itseäni tavalliseen tapaan unipöhnästä, vaan hyppäsin sängystä ylös kuin lonkeronjanoinen laivahuutaja, kun joku sanoo lonkerolootan pohjan pilkottavan. Mertta jakoi jumalisen ilmoituksen, kuvakaappauksen Lidlin sovelluksesta: nyt vihdoin, vuosien haikailun jälkeen, torstaina 24.10. tulisi lähi-Lidliini myyntiin kauan kaipaamani Silvercrest 3-in-1-vohvelirauta.

Tänään heti aamukahvin jälkeen pyöräilin Lidliin. Jännitti vähän, entä jos vohvelinraudannälkäiset ovat olleet paikalla jo aamutuimaan ja vieneet kaikki laitteet. Suunnistin suoraan rompetorille. Ja siellä ne olivat. Pieniin sieviin pahvipaketteihin ahdettuina, pitkien kalsareiden, sivuverhojen ja Halloween-naamioiden keskellä, minun vohvelirautani, lupaus onnellisemmasta tulevaisuudesta.

<3: Laura

P.S. Pidätän oikeuden muuttaa mieltäni, jos vohvelirauta osoittautuu täydeksi sudeksi. Viikonloppuna testikäyttöön!