Parhaat karaokebiisit

kk.png

Karaokessahan on kyse tulkinnasta eikä taidosta, joten tärkeintä karaokebiisin valinnassa on valkata juuri se biisi, joka soittelee oman sielun kieltä ja painelee tunteiden koskettimia. Tässäkin kannattaa kuitenkin ottaa huomioon pari seikkaa, jotka takaavat villiintyneen yleisön ja ilmaisia jallushotteja baaritiskillä vedon jälkeen (I wish).

Ensinnäkin karaoken kultainen sääntö: ei hitaita ja itkuvirsiä ennen aamuneljää, sillä ne latistavat tunnelman, olitpa sitten kuinka hyvä laulaja tahansa. Erityiselle Rudolfin kippojen bännilistalle on päätynyt Johanna Kurkelan Rakkauslaulu, jonka kuulee keskivertoiltana karaokebaarissa ainakin kolme kertaa. Toinen ohjenuora, johon yritämme tukeutua, on valita sellainen biisi, josta osaa muutakin kuin kertosäkeen. Jos päätyy laulamaan sellaista kipaletta, jonka sanoista saati sävelestä ei ole minkäänlaista haisua, kannattaa repäistä yleisöstä joku kappaleen tunteva laulukaveriksi.

Sammy Babitzin: Daa-da daa-da

Aloitetaan klassikolla! Daa-da daa-da villitsee vaikeammankin yleisön ja kellonajasta riippumatta yhteislaulu alkaa raikaa.

PMMP: Rusketusraidat

Ah, ekasta fraasista alkaen täyttä kultaa. Tämä kappale voi tilanteesta riippuen ilmentää vilpitöntä riemua tai rankkaa sarkasmia.

Rauli Badding Somerjoki: Fiilaten ja höyläten

Fiilaten ja höyläten saattaa vaikuttaa vaikealta, mutta pienessä tuiterissa kiimaiset vonkaisut ja himokkaat ähkäisyt alkavat luistaa. Toivomme kovasti, että esim. Abreu tai Sanni tekisi tästä oman versionsa.

Kikka: Apinamies

Apinamiehessä on kutkuttava poljento, joka saa pyllyn hytkymään puolelta toiselle. Jos ystäväsi on juuri saanut tietää päässeensä opiskelemaan oikikseen, käy tämä myös onnittelulaulusta, kun vaihdat apinamiehen tilalle lakimiehen.

Kirka: Hetki lyö

Babitzinin sisaruskatraalta löytyy suomenkielisten karaokebiisien kerma! Hetki lyö on menevä ralli, joka sopii erityisen hyvin pilkun lähestyessä.

Annikki Tähti: Kuningaskobra

Tämä mystillinen kappale on hieman vaativampi kuin muut tämän listan biisit, mutta jos selviät säkeistön suosta, niin kertsissä pääset fiilistelemään letkeän lattarirytmin tahtiin.

Danny: Kesäkatu

Kesäkatu polttaa miestä, naista ja muunsukupuolista toukokuun lopusta pitkälle syyskuuhun. Emme ole kokeilleet Kesäkadun tenhoa talviaikaan.

+ Queen: Bohemian Rhapsody

Tämä on villi kortti, jota kukaan ei osaa laulaa, mutta jota kaikki kuppilan henkilökuntaa myöten laulavat mukana. Muista ottaa ilmakitara mukaan lavalle.

Kuten listasta voi päätellä, suosimme karaokessa suomenkielisiä ja mahdollisimman meneviä kappaleita. Karaoke on parhaimmillaan koko kuppilan yhteinen rieha, jota edellä mainitut ominaisuudet edesauttavat.

Mikä on sinun karaokesuosikkisi?

<3: Mertta & Laura

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Sulanutta jäätelöä aamupalaksi

Yksi aikuisuuden hyvistä puolista on se, että aamiaiseksi saa syödä vaikka sulanutta jäätelöä, jos mieli tekee. Sulanut jäätelö on yksi maailman maukkaimmista asioista, mutta sillä ei oma päiväni lähde käyntiin. Olen onnistunut kehittämään jäden korvikkeeksi noin kolmen raaka-aineen smoothien, joka maistuu aivan sulaneelta jäätelöltä!

Ainekset:

1 kypsä banaani

1-2 rkl maustamatonta maapähkinävoita

2-3 dl kauramaitoa

Kanelia ja kardemummaa

Mittaa ainekset salimehumukiin ja näytä möötille sauvasekoitinta. Valmista tuli! Sekaan voi heittää myös pakastemarjoja, kaurahiutaleita tai siemeniä, mutta minun makuuni nämä kolme raaka-ainetta ja ripaus mausteita ovat täydellisen maun tae.

Maukasta maanantaita!

<3: Mertta

Koti Ruoka ja juoma