Sokkona avaruuteen

*liput esitykseen saatu Teatteri Tuikkeelta

lentoemo_logolla_.png

Randolfin hipat suuntasi pyhäinpäivänaattona lähiöjunalla (kuten ystävämme Inuboks lähijunaa kutsuu) Tapanilaan tutustumaan Teatteri Tuikkeeseen Proxima 8 – kauhumatka avaruuteen -sokkoteatteriesityksen tiimoilta. Rautatientorilta Tapanilaan ulottuvan junamatkan aikana ehtii muuten juuri syömään Hesen isot ranut (jotka olivat todellakin pohjattoman isot!) ja juomaan Karhun pienen nelosen.

Olimme jo etukäteen kuullut Tuikkeen aiemmasta sokkokauhuesityksestä, joka sijoittui metroon, mutta päivittäisinä metronkäyttäjinä olimme tyytyväisiä, että tällä kertaa esityksen miljöö oli hieman kaukana todellisuudestamme. Muuten voisi alkaa jännittää vähän liikaa metukkamatkalla töihin.

Esityksen ydin on avaruuslento Proxima 8 -planeetalle. Kokonaisvaltaisuus alkaa jo lipunmyynnissä, josta lipun sijasta saa tietysti boarding passin lennolle. Silmät peitetään ennen teatterisaliin astumista, joten kun meidät kädestä pitäen ohjattiin istumapaikoillemme lennolle, ei meillä ollut mitään käryä, minkälainen tila on kyseessä. Tästä oli ehdottomasti hyötyä, sillä oli helppo uppoutua avaruuslennon maailmaan, kun ei tiennyt, että tässä me nyt teatterisalissa töjötetään. Vaikka muut matkustajat olivat aivan lähellä, tuntui silmät sidottuna siltä, että olemme kaksin koko avaruusaluksessa.

Koska sokkoesityksessä ei tietenkään näe mitään, tarina luodaan muiden aistien keinoin. Laura tietysti lisäsi muiden matkustajien intoa ja jännitystä kirkaisemalla kovaa ja korkealta ensimmäisen kerran, kun ääni- ja hajuaistin lisäksi esityksessä käytettiin tuntoaistia. Äänien ja tuoksujen kautta tuikelaiset onnistuivat luomaan hienosti erittäin kokonaisvaltaisen elämyksen, joka piti meidän tiukasti otteessaan ja oli sen verran kauhistuttava, että lihakset olivat noin tunnin mittaisen esityksen ja jännittämisen jälkeen aivan muussina.

Emme ole nähneet Tuikkeen aiempia esityksiä, mutta ainakin tässä esityksessä nojataan vahvasti erikoiseen toteutukseen tarinan kustannuksella. Proxima 8:n juoni on varsin heppoinen Alien-pastissi, joka eteni meidän makuun vähän liian vauhdikkaasti. Olisimme mielellämme oppineet tuntemaan henkilöhahmot ja heidän motivaationsa paremmin pintapuolisten faktojen lisäksi. Esityksen alussa käytettiin hyvin hiljaisuutta jännityksen luomiseksi ja sitä olisi suonut olevan enemmän myös esityksen loppupuolella, joka paikoin tuntui hieman liian täyteenahdetulta.

Juoni ei kuitenkaan taida ollakaan kauhuesityksen pääpointti, vaan nimenomaan erilaisten aistikokemusten kautta luotu jännitys. Ja siinä Tuike ehdottomasti onnistuu, me olimme aivan kauhistuneita!

Proxima 9 – kauhumatka avaruuteen -esitykset jatkuvat 8.12. saakka, ja alennuskoodilla ”randolfinhipat” saa alennuksen, kun ostaa liput Holvi-verkkokaupasta. Alennus ei koske jo alennettuja lippuja ja se on voimassa 18.11. saakka. Lisätietoja esityksestä ja esitysajoista löytyy Tuikkeen nettisivuilta.

<3: Laura & Mertta

Kuva: Teatteri Tuike (Kuvassa: Veera Aaltonen, Kuva: Aarne Linden, Logo: Veera Nivalainen)

Kulttuuri Suosittelen

Marraskuun menovinkit

IMG_20181017_181308.jpg

Marraskuun pimeyttä tasapainottaa hyvin erilaiset kulttuuririennot, joita tuntuu piisaavan tänäkin vuonna. Tässä pari poimintaa tulevien viikkojen tapahtumatarjonnasta. Mitä muuta kannattaisi tehdä tai nähdä marraskuussa?

Emma Ainala: Soft Hardcore Helsinki Contemporaryssa 2.-25.11.

Tyttöjä, poroja, Hello Kittyä, vaaleanpunaista ja jollain tavalla tosi vinksahtanutta. Emma Ainala on ehdottomasti yksi Randolfin hippojen nykytaidesuosikeista. Helsinkiläiset siis nyt sankoin joukoin Helsinki Contemporaryyn!

Suostumus 2018 -kampanjan tukibileet 13.11. Tavastialla

Suostumus 2018 -kampanjan tavoitteena on saada eduskunnan käsittelyyn kansalaisaloite raiskauslainsäädännön muuttamiseksi niin, että se kunnioittaa jokaisen ihmisen itsemäärämisoikeutta. Tukibileissä ovat mukana mm. Adikia ja Koskematon-feat-porukka, Mercedes Bentso, Maija Vilkkumaa ja Mira Luoti. Allekirjoita myös kansalaisaloite, jos et ole tehnyt sitä vielä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3209

Baltic Circle Festival 13.-18.11.

Helsingin upein ja kokeellisin esitystaiteen festivaali tuo iloa ja ihania kokemuksia marraskuun myrskyihin. Meitä kiinnostaa ainakin Angela Kohin Uncanny Valley Girl, Natasha A. Kelleyn leffa Milli’s Awakening, huiput festariklubit Suvilahdessa sekä kanadalaisen Mammalian Diving Reflexin All the Sex I’ve Ever Had, jonka työryhmässä on mukana yksi varsin tuttu nimi.

Night Visions 21.-25.11.

Onneksi vuoden karsein aika on täynnä kaikenlaisia erilaisia kulttuuririentoja, joilla voi täyttää kalenterinsa. Vaikkei olisikaan suuri kauhuleffojen ystävä, kannattaa tsekata Night Visionsin tarjonta, sillä mukana on usein myös kiinnostavia ja ajankohtaisia uusia leffoja, joiden pääpaino ei ole verisuihkuissa (vaikka niitä toki välillä on myös niissä kiinnostavissa leffoissa!). Tällä kertaa täytyy päästä katsomaan ainakin An Evening With Beverly Luff Linn, Knife + Heart, Prospect ja The Wind.

Näiden lisäksi suosittelemme myös Netflixin Bodyguard-sarjaa, hot joogaa, avannossa käymistä ja kaakaon keittämistä iKaffeen.

<3: Laura & Mertta

Kulttuuri Suosittelen