Olen siinä mielessä saamarin onnekas ihminen, että minulla on elämässäni todella monta helvetin hienoa ihmistä. Vain muutaman kanssa minulla on jonkinlainen biologinen yhteys, suurin osa rakkaistani, minun ihmisistäni ovat ystäviäni ja kavereitani.

Siinä missä jokainen ystävä on erilainen, on myös erilaisia ystävyyksiä.

On bailukamuja, joiden kanssa perjantainen after work muuntuukin koko viikonlopun kestäväksi bilesessioksi, jonka päätteeksi ajetaan taksilla sunnuntaiaamuna brunssille. Bailukamun tunnistaa taskumatista ja innokkaasta vastauksesta ehdotukseen lähteä yksille.

On avautumiskamuja, joita ei välttämättä näe pitkään aikaan, mutta aina kohdatessa keskustelut porautuvat varsin syvälliselle tasolle sata kilometriä tunnissa -vauhdilla. Nämä kamut ovat usein mielessä, vaikka heitä ei ehkä näekään kuin kerran tai pari vuodessa, tai vielä harvemminkin.

Sitten ovat he, joiden kanssa katsotaan telkkaria. Tähän kategoriaan kuuluvat erityisesti kämppikset ja entiset kämppikset, sillä heidän kanssaan television tapittamisesta on tullut tapa olla ystävä. En toki tarkoita, että kämppisten välinen ystävyys rajoittuisi telkkarin katsomiseen, mutta se on merkittävä sosiaalinen liima, joka yhdistää.

Kaikilla meillä on varmasti ainakin ollut elämänvaiheystäviä, siis lapsuudenystäviä, opiskelukavereita, vaihtokavereita, tietystä työpaikasta jääneitä työkavereita. Erityisesti ystävät, joihin on tutustunut nuorena ja lapsena, ovat erityislaatuisia siksi, että he ovat tunteneet minut lähes koko elämäni. Kuitenkin aikuisena solmituilla ystävyyksillä on etunaan juuri se, että tätä taakkaa ei ole. On helpottavaa, että kaikki ystäväni eivät tiedä teinisekoiluistani (tai todennäköisesti tietävät, sillä olen aika aulis noloimpien tarinoiden kertoilija).

Harrastuskamut ovat niitä, joiden kanssa tärskyt sovitaan lenkkipolulle tai uimahalliin. Tähän kategoriaan kuuluvat myös tyypit, joihin on tutustunut aatteen palon merkeissä tai työväenopiston posliininmaalauskurssilla.

Läheisimmät ovat usein hieman kaikkea, sellaisia ihmisiä, joiden kanssa katsotaan telkkaria ja tehdään ruokaa, itketään keittiön lattialla pilalle mennyttä elämää, laitetaan lilaa luomeen ja lähdetään baanalle ja sitten taas hikoillaan lenkkipolulla. Mutta ei kaikkien ystävien tarvitse olla sellaisia. Eikä se tee ystävyydestä yhtään huonompaa, vaikkei se olisikaan tyyppiä “kerron sinulle kaiken ja sitten kerrot minulle kaiken ja sitten teemme paljon asioita yhdessä ja kerromme kuulumisen säännöllisesti”.

Joskus ajan saatossa yhteys voimistuu, joskus se katoaa. Joskus ystävyydet päättyvät tai muuttavat muotoaan tai hiljenevät vuosiksi herätäkseen taas eloon myöhemmin. Olen kiitollinen kaikista ihanista tyypeistä, joita olen elämääni saanut ja jotka ovat polulleni poikenneet. Kiitos, rakkaat. En tiedä, mitä tekisin ilman teitä.

<3: Laura

Kuva: Ystävä on kuin hyvin istuvat alkkarit tai pehmeä ryijy (??!).