Olin viisitoistavuotias, kun aloitin hormonaalisen ehkäisyn käytön. Päätös aloittaa ehkäisyrenkaan käyttö oli varsin heppoinen, sillä osallistuin HPV-rokotetutkimukseen ja sen kautta sain ilmaisen ehkäisyn. Kun ehkäisyä kerran tarjottiin, ajattelin, että miksikäs ei. Olisihan se kiva pystyä kontrolloimaan sitä, milloin kuukautiset tulevat, ettei sitten tarvitse kaverin mökillä ulkohuusissa säätää siteiden ja tamponien kanssa.

Mieleeni oli kirkkaasti taottu, että vain kondomi suojaa seksitaudeilta ja hormonaalinen ehkäisy on hyvä vaihtoehto vain parisuhteessa. Tästä huolimatta hormonaalinen ehkäisy tuntui aikuiselta vaihtoehdolta ja tietynlaiselta välttämättömyydeltä: siinä oli sellainen pakollisuuden klangi, pillerit olivat yksi siirtymäriitti, jonka avulla minä ja useat ystäväni mähläsimme teinivuosistamme kohti aikuisuutta.

Olen käyttänyt hormonaalista ehkäisyä ja nimenomaan ehkäisyrengasta yli kymmenen vuotta, sillä se on ollut minulle toimiva vaihtoehto enkä huomannut huonoja sivuvaikutuksia. Kuitenkin lähipiirissäni karseat sivuvaikutukset ovat tuntuneet olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Katseltuani vierestä negatiivisten sivuvaikutusten hurjaa kirjoa aina mielialavaihteluista emättimen kuivuuteen ja haluttomuuteen tunnen oloni onnekkaaksi, että en ole joutunut kokemaan suurempia sivuvaikutuksia. Minun kohdallani hormonaalinen ehkäisy on tehnyt sen, minkä on pitänyt eikä juurikaan muuta.

Ilmeeni, kun mietin ehkäisyä.

Henkilökohtaiset positiiviset kokemukseni ovat varmasti yksi syy, miksi minua usein raastaa hormonaalisen ehkäisyn demonisointi (kuten myös feministi-idoliani Minja Koskelaa). Tähän asiaan tunnutaan usein suhtautuvan samalla tavoin kuin vaikkapa ruokavalioon: kun itselle sopii tai ei sovi joku, omaa kokemusta taivutaan julistamaan totuutena. Mitä se tietysti kokijalle onkin, mutta se ei aina tarkoita, että tämä totuus pätisi kaikkiin muihin. Esimerkiksi Mertalle asennettiin kuparikierukka pitkän pohdinnan jälkeen, sillä hän kärsi jo valmiiksi kivuliaista menkoista ja kuparikierukka usein pahentaa kipuja. Kipujen kanssa kävikin päinvastoin ja seuraavat kolme vuotta ne pysyivät siedettävällä tasolla.

Omaa kokemusta ei siis kannata yleistää koskemaan kaikkia tai kertoa yleisenä totuutena, mutta tärkeää on, että ehkäisystä ja seksistä yleensäkin puhutaan muidenkin kuin heteromiesten näkökulmasta. Ehkäisy mahdollistaa sen, että naiset eivät ole ruumiidensa vankeja, että meillä on mahdollisuus päättää harrastaa seksiä ja nauttia seksuaalisuudesta ilman jatkuvaa pelkoa raskaudesta.

Vaikka ehkäisy on äärimmäisen henkilökohtainen asia, on se myös yhteiskunnallisesti merkittävää. Kannatan ehdottomasti nuorille ilmaista ehkäisyä, mutta silloin on pidettävä huolta, ettei se tarkoita vain liukuhihnalta pillerireseptien kirjoittamista. Silloin saattaa käydä niin, että minun kaltaiseni nuoret alkavat syödä hormoneja vain “koska niin pitää tehdä” tai että kumppani painostaa nuorta naista hankkimaan hormonaalisen ehkäisyn, koska sen saa ilmaiseksi. Tässäkin se seksivalistus tulee tärkeään osaan, kuten Minjakin kirjoitti. Seksivalistuksen ei pidä olla moralisointia tai teiniraskaudella pelottelua, vaan faktoihin perustuvaa kiihkotonta opetusta, jossa nuorille opetetaan myös sitä, kuinka tärkeää on tunnistaa omat rajansa ja kunnioittaa muiden rajoja.

Toivottavasti tulevaisuudessa terveydenhuolto keskittyy ehkäisystä keskustelemaan tulevan tyypin elämäntilanteeseen ja terveyteen kokonaisvaltaisesti eikä naisille isketä pillerireseptiä käteen edes keskustelematta muista vaihtoehdoista. Ja toivottavasti niin naisten ehkäisyvalmisteiden kuin toivottavasti pian markkinoille tulevien miesten hormonaalisten ehkäisyvalmisteiden sivuvaikutukset saadaan kuriin, jotta kaikki voisivat hymyssä suin mennä panemaan ja panna menemään!

<3: Laura