Randolfin hipat <3 Vesta

Vesta_AndrePozusis_2.jpg

Kuva: Andre Pozusis

yhteistyössä Espoon kulttuurikeskus

Vesta on parasta, mitä suomalaisessa musiikissa on hetkeen tapahtunut. Olen luukuttanut viime kuun lopussa ilmestynyttä Vestan esikoisalbumia Lohtulauseita niin paljon, ettei varmasti ole naapureillekaan epäselvää, mikä musiikki tällä hetkellä kiinnostaa. Kävin myös alkuvuodesta kuuntelemassa Vestaa akustisena kitaristin kanssa Ateneum-klubilla, jossa Vestan teeskentelemätön läsnäolo vakuutti.

Saimme blogin kautta liput Espoon kulttuurikeskukseen kuuntelemaan Vestaa ja levyä luukuttaneena oli mahtavaa päästä kuulemaan bändisovituksia Vestan biiseistä. Keikka oli selvästi suunnattu kaikenikäiselle yleisölle jo ajankohtansakin puolesta, sillä se alkoi jo klo 19 (henkisesti mummoutunut kiittää, ehtii hyvin kotiin nukkumaan tai katsomaan Temppareita) ja ilmeisesti Vestan musiikki uppoaa kaikenikäisiin tyyppeihin, sillä ikähaitari oli varsin laaja. Nuorimmat diggarit olivat hädin tuskin kouluikäisiä.

Kaikenikäisille sopivana keikkapaikkana Espoon kulttuurikeskuksen Louhisali oli minulle positiivinen yllätys, erityisesti lavan edessä oleva baarityyppinen pöytämuodostelma oli hauska (samoin kuin itse baari, kyllä keikkaa on aina kivempi katsella kuoharilasi kädessä). Keikan myötä vapauduttuaan Vesta sai jopa yleisön laulamaan mukanaan, vaikka fanit eivät heiluneetkaan ihmismassassa muovituopit kädessä. Yleisö istui paikallaan, mutta tunnelma vei mukanaan juuri niin kuin parhailla keikoilla käy.

Vestan esiintymisessä on sellaista vimmaa ja voimaa, että häntä olisi mielellään kuunnellut kauemminkin. Henkilökohtaiseksi suosikiksi livevetona nousi Vestallica, joka pääsee ehdottomasti oikeuksiinsa bändin kanssa räimittynä. Myös Vestan laulussa on livenä paikoin suuruutta, jota levyn usein pehmeästä ja hyvällä tapaa jopa mutisevasta laulusta ei tajunnut edes odottaa.

Sanoitusorientoituneena ihmisenä minua eniten koukuttavat Vestan nokkelat ja koskettavat sanoitukset, joista löytyy uusia kulmia useidenkin kuuntelukertojen jälkeen. Vesta on kertonut olevansa PMMP-fani, ja Paula Vesalan, Juice Leskisen ja Gösta Sundqvistin tarinallinen kerronta kuuluu Vestan lyriikoissa. Vesta on avoin ja raaka eikä peittele, ja se on ihastuttavaa. Ystäväni tokaisi Vestaa kuunnellessaan, että “nää on niin kolmekymppisten ongelmia”. Hän järkyttyi, kun kerroin Vestan olevan 23-vuotias. Joko me olemme läyrynneet samoissa ongelmissa viimeiset kymmenen vuotta tai nykynuoriso ottaa meitä kiinni jo ongelmissakin.

Lohtulauseita-albumin tuottajana toimi Jori Sjöroos. Rumban haastattelussa Vesta kertoi, mitä hän on oppinut yhteistyöstä Sjöroosin kanssa:

“Kaikkia hävettää koko ajan, kaikkia nolottaa jatkuvasti. Mutta kun lopettaa itsensä vihaamisen edes hetkeksi, niin silloin voi tehdä, sillä hetkellä.”

Siinäpä hyvä elämänohje. Pitää vain päästä yli siitä itseinhon ja -epäilyksen riivauksesta ja alkaa tehdä. Silloin voi saada aikaan vaikka jotain todella hienoa, kuten esimerkiksi Vestan musiikkia.

 

<3: Laura

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Spärdäreitä ja spermisidejä

IMG_5327.JPG

Olin viisitoistavuotias, kun aloitin hormonaalisen ehkäisyn käytön. Päätös aloittaa ehkäisyrenkaan käyttö oli varsin heppoinen, sillä osallistuin HPV-rokotetutkimukseen ja sen kautta sain ilmaisen ehkäisyn. Kun ehkäisyä kerran tarjottiin, ajattelin, että miksikäs ei. Olisihan se kiva pystyä kontrolloimaan sitä, milloin kuukautiset tulevat, ettei sitten tarvitse kaverin mökillä ulkohuusissa säätää siteiden ja tamponien kanssa.

Mieleeni oli kirkkaasti taottu, että vain kondomi suojaa seksitaudeilta ja hormonaalinen ehkäisy on hyvä vaihtoehto vain parisuhteessa. Tästä huolimatta hormonaalinen ehkäisy tuntui aikuiselta vaihtoehdolta ja tietynlaiselta välttämättömyydeltä: siinä oli sellainen pakollisuuden klangi, pillerit olivat yksi siirtymäriitti, jonka avulla minä ja useat ystäväni mähläsimme teinivuosistamme kohti aikuisuutta.

Olen käyttänyt hormonaalista ehkäisyä ja nimenomaan ehkäisyrengasta yli kymmenen vuotta, sillä se on ollut minulle toimiva vaihtoehto enkä huomannut huonoja sivuvaikutuksia. Kuitenkin lähipiirissäni karseat sivuvaikutukset ovat tuntuneet olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Katseltuani vierestä negatiivisten sivuvaikutusten hurjaa kirjoa aina mielialavaihteluista emättimen kuivuuteen ja haluttomuuteen tunnen oloni onnekkaaksi, että en ole joutunut kokemaan suurempia sivuvaikutuksia. Minun kohdallani hormonaalinen ehkäisy on tehnyt sen, minkä on pitänyt eikä juurikaan muuta.

IMG_5324.JPG

Ilmeeni, kun mietin ehkäisyä.

Henkilökohtaiset positiiviset kokemukseni ovat varmasti yksi syy, miksi minua usein raastaa hormonaalisen ehkäisyn demonisointi (kuten myös feministi-idoliani Minja Koskelaa). Tähän asiaan tunnutaan usein suhtautuvan samalla tavoin kuin vaikkapa ruokavalioon: kun itselle sopii tai ei sovi joku, omaa kokemusta taivutaan julistamaan totuutena. Mitä se tietysti kokijalle onkin, mutta se ei aina tarkoita, että tämä totuus pätisi kaikkiin muihin. Esimerkiksi Mertalle asennettiin kuparikierukka pitkän pohdinnan jälkeen, sillä hän kärsi jo valmiiksi kivuliaista menkoista ja kuparikierukka usein pahentaa kipuja. Kipujen kanssa kävikin päinvastoin ja seuraavat kolme vuotta ne pysyivät siedettävällä tasolla.

Omaa kokemusta ei siis kannata yleistää koskemaan kaikkia tai kertoa yleisenä totuutena, mutta tärkeää on, että ehkäisystä ja seksistä yleensäkin puhutaan muidenkin kuin heteromiesten näkökulmasta. Ehkäisy mahdollistaa sen, että naiset eivät ole ruumiidensa vankeja, että meillä on mahdollisuus päättää harrastaa seksiä ja nauttia seksuaalisuudesta ilman jatkuvaa pelkoa raskaudesta.

Vaikka ehkäisy on äärimmäisen henkilökohtainen asia, on se myös yhteiskunnallisesti merkittävää. Kannatan ehdottomasti nuorille ilmaista ehkäisyä, mutta silloin on pidettävä huolta, ettei se tarkoita vain liukuhihnalta pillerireseptien kirjoittamista. Silloin saattaa käydä niin, että minun kaltaiseni nuoret alkavat syödä hormoneja vain “koska niin pitää tehdä” tai että kumppani painostaa nuorta naista hankkimaan hormonaalisen ehkäisyn, koska sen saa ilmaiseksi. Tässäkin se seksivalistus tulee tärkeään osaan, kuten Minjakin kirjoitti. Seksivalistuksen ei pidä olla moralisointia tai teiniraskaudella pelottelua, vaan faktoihin perustuvaa kiihkotonta opetusta, jossa nuorille opetetaan myös sitä, kuinka tärkeää on tunnistaa omat rajansa ja kunnioittaa muiden rajoja.

Toivottavasti tulevaisuudessa terveydenhuolto keskittyy ehkäisystä keskustelemaan tulevan tyypin elämäntilanteeseen ja terveyteen kokonaisvaltaisesti eikä naisille isketä pillerireseptiä käteen edes keskustelematta muista vaihtoehdoista. Ja toivottavasti niin naisten ehkäisyvalmisteiden kuin toivottavasti pian markkinoille tulevien miesten hormonaalisten ehkäisyvalmisteiden sivuvaikutukset saadaan kuriin, jotta kaikki voisivat hymyssä suin mennä panemaan ja panna menemään!

<3: Laura

 

Suhteet Rakkaus Seksi Terveys