Peitä, häivytä, häpeä

Randolfin hipoissa ei ole nähty montaakaan ihonhoito- tai meikkausvinkkiä. Syitä on kaksi: Lauran iho toimii moitteettomasti vuodenajasta, ruokavaliosta, yhtään mistään riippumatta, ja minulla sen sijaan on Helvetin Hankala Hipiä, joka heittäytyy hankalaksi tasaisin väliajoin, välillä yllätyksenä, välillä odotetusti. Luottotuotteita on tasan kolme, niistä lisää omassa postauksessaan. Nyt hieman hipiästä!

 

*

 

Ensin tulivat finnit. Märkäpäiset rykelmät kansoittivat kasvoni alakoulun loppupuolella, ja minä kokeilin kaikki putelit, tuubit ja purnukat, mitä Sokkarilta löysin. Ihonhoitotuote- ja meikkimainokset tuntuivat lähinnä vittuilulta. Ihoni ärtyi jatkuvasta puhdistamisesta, vaikka mainokset väittivät juuri puhdistuksen olevan kaiken a ja o. Vitut! Kun puhdistaminen ei tuottanut tulosta, jäljelle jäi epätoivoinen peittäminen. Peitepuikko, pohjustusvoide, peitevoide, meikkivoide… Peitä, häivytä, häpeä. Sama viesti kaikuu yhä 15 vuotta myöhemmin kosmetiikkateollisuuden konserneista. Sanoma on harvinaisen selvä: näppyläinen iho on ruma ja siitä pitää päästä eroon.

 

Osa aknea sairastavista saa avun lääkityksestä. Lääkkeitä on useampaa laatua, ja ainakin yksi on tunnettu hankalista sivuvaikutuksistaan. On yksilön oma valinta, haluaako hoitaa aknensa lääkkeillä. Mutta on suurelta osin kosmetiikkateollisuuden syytä, kuinka suuri sosiaalinen haitta näppylät ovat. Akne puhkeaa usein teini-iässä, herkässä elämänvaiheessa. Muistan, kuinka absurdeilta kannustukseksi tarkoitetut kommentit kuulostivat: “Se helpottaa muutaman vuoden päästä.” “No nehän on vaan finnejä.” Kommentteja oli 14-vuotiaana vaikea uskoa, kun median ainoa viesti oli, että näppylät ovat rumia ja ällöttäviä. Löysin päiväkirjamerkinnän tuolta ajalta. Olin listannut syitä, miksi en koskaan tule saamaan poikaystävää: yksi niistä oli akne.

 

Onneksi äitini oli kärsinyt nuorena samasta vaivasta ja vei minut ihotautilääkärille. Sain lääkekuurin, ihoni rauhoittui ja elämänlaatuni parani. Oli yksi asia vähemmän murehdittavana murrosiän myrskyissä. Aknesta selvittyäni, olen kiertänyt meikkikaupat kaukaa. Nyt kun näppylät ovat muisto vain, eivät muut kosmetiikkateollisuuden keksimät viat juurikaan hetkauta minua. Ne kun eivät ole vikoja alkuunkaan, vaan merkkejä eletystä ja yhä meneillään olevasta elämästä.

 

Vaikka naamatauluni iho ei juurikaan enää mietitytä, aknen jättämät arvet tulevat toisinaan yhä esiin. Muutama vuosi sitten tarvitsimme erääseen mainokseen lähikuvan leuasta. Oli kiire, ja kuvaaja ehdotti minua malliksi. Hämmästyin ehdotusta, koska ensimmäinen ajatukseni oli että eihän minun näppyläinen naamani mihinkään kelpaa. Vaikka ihoni on noudatellut vallitsevia kauneusstandardeita jo kymmenisen vuotta, miellän edelleen itseni “huonoihoiseksi”.

 

*

Oli ilo lukea joku aika sitten Demistä juttu nuoresta, joka ei anna aknen häiritä, vaan elelee elämäänsä ilman stressiä aknesta JA ilman aknen peittävää meikkiä. Olisinpa lukenut kyseisen jutun jo 15 vuotta sitten. Olisi ollut mukava nähdä oman näköisiä, näppyläisiä naamoja julkisuudessa. Heitän haasteen medialle: jättäkää kansikuvaihmisenne näppylät näkyviin. Kertokaa meille näppyläisille, että myös me kelpaamme kansikuviin. Että meidän ei tarvitse hävetä kasvojemme ihoa.

 

<3: Mertta