Rosa Liksom: Everstinna
Kiinnostaisiko sinua meänkielinen, monologimuotoinen kirja sota-ajan Suomesta? Minua ei juurikaan kiinnostanut, mutta onneksi uskalsin raottaa kantta. Rosa Liksomin Everstinna vei mennessään ja niitti neljä tähteä omalla asteikollani mitattuna. Like kuvailee teosta näin:
“Everstinna on yhden yön romaani, sisäinen monologi, joka kasvaa erään ajan anatomiaksi. Kysymys on Suomesta, jossa valmistaudutaan sotaan, eletään Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä ja ollaan lujasti kallellaan jälkimmäiseen, kunnes tuo liitto kaatuu. Kysymys on myös toisesta liitosta: perhehelvetistä. Kun miehellä on jääkärikoulutus, sadistinen luonne ja huono itsetunto, luonnollisen kuoleman kokeva nainen, jonka luontoa on koeteltu, on suuri selviytyjä. Kysymys on vallasta, sen ottamisesta ja siihen alistumisesta – perheessä, juuri itsenäistyneessä valtiossa ja Euroopassa.”
Äiti lähetti Everstinnan omistuskirjoituksella varustettuna.
Ensimmäinen ennakkoluuloni koski meänkieltä*. Minun kokemukseni meänkielestä rajoittuu Populaarimusiikkia Vittulajänkältä -kirjaan, eli se on olematon. Ennen Everstinnan avaamista pelkäsin kirjan olevan liian työläs lukea. Mitä vielä! Parin ekan luvun jälkeen meänkieli ei enää töki, vaan suorastaan imaisee mukaansa. Tämän kirjan lukemiseen pitää keskittyä enemmän kuin kirjakielellä kirjoitetun, ja juuri se tekee lukukokemuksesta todella intensiivisen, jopa meditatiivisen.
Toinen ennakkoluuloni koski aihetta. Olen aiemminkin avautunut siitä, että minun on vaikea samaistua sotakuvauksiin. En saa otetta joukkojen ja rajojen siirtymistä ja nimien ja vuosilukujen ryppäistä. Everstinna osoitti ennakkoluuloni vääräksi. Joukkojen, rajojen ja vuosilukujen luetteloinnin sijaan kirja raottaa syitä siihen, mikä saa ihmisen ottamaan osaa mielettömyyksiin ja kestämään niitä.
Alun tahmeuden takia kirjan lukemiseen kului jopa kaksi kuukautta. Yleensä luen kirjan viikossa, enintään kuukaudessa. Harvakseltaan lukiessa on erityisen tärkeää, että kirja imaisee maailmaansa saman tien kun sen avaa. Everstinna on juuri sellainen kirja: se tarraa kiinni lukijaan ja pitää otteessaan loppuun saakka.
<3: Mertta
*Käytän tässä tekstissä termiä ‘meänkieli’, vaikka sen asema kielenä on kiistelty. Onko se kieli vai murre? En osaa sanoa, mutta tähän tekstiin piti jokin termi valita.