Sankarit nahkahousuissa
Usein minulle nauretaan, kun sanon, että lempisarjani on Buffy, vampyyrintappaja. Tämä ei ole vitsi. Olen sataprosenttisesti sitä mieltä, että Buffy on parasta, mitä telkkarista on ikinä tullut. Olen aina pitänyt myös keski-ikäisten telkkariukkojen määrittelemistä maailman parhaista telkkarisarjoista, mutta Buffy on poikkeuksetta ylitse muiden. The Wire on mahtava, moniulotteinen, kiinnostava, kipeä ja hauska, mutta sen kosketuspinta minuun on kovin kapea. Ehkä koska en ole alkoholisoitunut keski-ikäinen mies. My bad.
Buffy sen sijaan. Voi pojat, kuinka paljon siinä on samaistumista. Välillä on niin helvetin kiire samastua, että juoni meinaa mennä ohi, ja joidenkin jaksojen kohdalla se onkin parasta. Buffy ei nimittäin ole millään tapaa täydellinen televisiosarja. Ensimmäisessä kaudessa on 12 jaksoa ja siitä eteenpäin jokaisessa kaudessa on 24 jaksoa, joten huteja väistämättä tulee.
Kuva: amy / CC BY-NC 2.0
Erityisesti alkukausilla tärkeät eli isoa juonta kuljettavat jaksot sijoittuvat alkuun, kauden keskivaiheille ja loppuun. Täytejaksot kertovat oman lyhyen tarinansa, jossa Buffy lopuksi pistää hösseliksi ja vampyyrit tomuksi huonosti istuvissa punaisissa nahkahousuissa. Täytejaksot ovat täyttä campia, ja niiden ysärit erikoistehostehirviöt (tuttuja myös klassikkosarjoista Xena ja Herkules) väistämättä naurattavat enemmän kuin pelottavat.
Sarja kuitenkin kehittyy ja löytää tyylinsä kunnolla kolmoskauden aikana, joten alkukausien täytejaksojen läpi kannattaa tarpoa vaikka parin kaljan avulla. Sarja kasvaa koko kaarensa ajan, kuten myös sen henkilöhahmot. Suurimmat kaaret ovat henkilökohtaisilla suosikeillani Willow’lla ja Spikella (team Spike ftw!), joiden kehitys ei nyt ole ihan Walter Whiten luokkaa, mutta vakuuttaa kyllä. Buffy on raivostuttava päällepäsmäri, mutta ei häntä voi inhota, koska hän on niin inhimillinen kaikkine vikoineen. Harvasta supersankarista voi sanoa samaa.
Koska Buffy, vampyyrintappaja käsittelee loppujen lopuksi teini-iän ja kasvamisen kauheutta ja oman itsensä ja identiteettinsä löytämistä, on siinä loputtoman paljon tuttuja kipupisteitä kelle tahansa, joka on joskus ollut nuori. Se on myös kestänyt aikaa. Toki hupaisat ysärivaatteet naurattavat ja kauhistuttavat, mutta tarinoissaan Buffy pääsee sellaisiin totuuksiin ja universaaleihin teemoihin, jotka eivät vanhene.
Olen katsonut Buffya teininä äitini kanssa ja tutustuttanut monia entisiä kämppiksiäni Buffyyn. Lähes jokaisen alkuasenne on ollut parhaimmillaan nihkeä, mutta jokainen on rakastunut pian Sunnydaleen. Buffy alkoi pyöriä rapakon takana telkkarissa 20 vuotta sitten, joten nyt viimeistään on aika antaa Buffylle ja Scooby Gangille mahdollisuus.
Ja sitä paitsi Edward vai Jacob on vain halpa versio maailman suurimmasta kysymyksestä: Angel vai Spike?
<3: Laura