Syksyllä kannattaa metsän lisäksi mennä teatteriin
Niin kauan kuin muistan, olen käynyt teatterissa. 90-luvun alussa Jyväskylän kaupunginteatterissa esitetty Pekka Töpöhäntä oli yksi ensimmäisistä näytelmistä, minkä äitini vei minut katsomaan. Kävimme katsomassa Töpöhännän lopulta neljä kertaa, niin suuren vaikutuksen yleisön joukossa suuri makkara kädessään kävellyt Paksu Trisse minuun teki. Koska äitini oli ja on edelleen teatterin suurkuluttuja, totuin jo pienestä pitäen teatteriin. En muista montaakaan kertaa, että olisin käynyt äitini kanssa leffassa, mutta vähintään kerran kuukaudessa kävimme teatterissa. Musikaali, farssi, draama, Vieremän kesäteatteri tai Helsingin KOM-teatteri. Kaikkea katsottiin ja kaikesta keskusteltiin.
Teatterilla on arvokas, jopa elitistinen maine, mikä on mielestäni täysin typerää. Teatteria ei tarvitse ymmärtää, voidakseen nauttia siitä. Taide, jos mikä, on asia mistä saa tykätä ihan vaan fiiliksen perusteella. Zholdakin Anna Kareninan väliajalla avauduin seuralaiselleni, että minulle tästä tulee mieleen raivotautinen Serranon perhe: kaikki juoksevat eessuntaas ja huutavat taukoamatta. Sen sijaan Katri Helena -musikaalissa liikutuin kyyneliin. Jokaisen näkemäni esityksen ei tarvitse olla Vuosisadan Kulttuuriteko. Katsonhan minä telkkaristakin Terrence Malickin elokuvia sekä Temptation Islandia.
Parhaimmillaan teatteri imaisee mukaansa, myllää ajatukset ja oman olemisen ainakin hetkeksi ihan uuteen järjestykseen. Esityksen jälkeen palaset loksahtelevat takaisin paikoilleen – tai jäävät iäksi vinksalleen.
Käyn tätä nykyä useahkosti teatterissa. Välillä voi kulua parikin kuukautta ilman ainoatakaan esitystä, ja toisinaan joka viikko on jotakin. Syksy on vuodenajoista teatteripitoisin. Syksykeli ei ole se, mikä minut ajaa teatteriin, sillä metsä on mielestäni kauneimmillaan sateesta kastuneena. Mutta kesän ilakoinnin jälkeen mielen valtaa jonkinlainen eskapismintarve ja siihen tarpeeseen teatteri on oiva apu.
Tänä syksynä sykähdyttäviä esityksiä ovat olleen muun muassa Erottaja 1917-18 sekä Kikka Fan Club. Seuraavana kiikarissa on Lahden reissu lempparikirjailijani John Irvingin maailmaan sekä marraskuun valopilkku, Baltic Circle -teatterifestari.
Käytkö teatterissa vai vältteletkö viimeiseen asti? Mikä esitys on muljauttanut maailmaasi viimeksi?
<3: Mertta