Teatteriarvio: Medusan huone

Saara Särmä julisti kaimaansa Saara Turusta Kansan uutisten kolumnissa neroksi ja me hippaajat olemme taipuvaisia uskomaan samaa. Siinä missä Turusen proosa on hyvin arkista autofiktiota, lähellä “tavallista maailmaa”, teatterissa Turunen nojaa absurdiuden ja selittämättä jättämisen voimaan.

Turusen Q-teatterille käsikirjoittama ja ohjaama Medusan huone on mitä ajankohtaisin näin #metoo-liikehdinnän jälkimainingeissa ja erityisesti kevään eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Näytelmässä pohditaan sitä kenen tarina ansaitsee tulla kerrotuksi, miksi mies on ihminen ja nainen aina nainen ja mitä sukupuoli oikeastaan tarkoittaa.

Medusan huoneesta ei huumoria puutu. Lavalla nähdään kananainen sekä kansallislaulumme, Säkkijärven polkan, tahtiin tanhuava miessika. Olimme näytöksen ainoat ei-lukiolaiset katsojat ja saimme katsomon hämyssä seurata nuorisolaisten reaktioita. Turusen twinpeaksmäinen ote upposi nuorisoon, joka istui hiljaa koko näytöksen ajan.

Medusan huone on visuaalisesti mehukas. Teos tuntuu jatkavan “Q-teatterityyliä”, joka näkyi esim. Arki ja kauhu -esityksessä. Lavastus ja puvustus tarjoaa katsottavaa alusta loppuun saakka.

Edellä kuvaillusta voisi päätellä, että Medusan huoneessa ei ole päätä eikä häntää, vaan vaikeaselkoista pierupullametaa* – mutta mitä vielä! Teos on hämärän rajamailla taiteileva, mutta ehdottoman eheä kokonaisuus. Teoksen voi nauttia sellaisenaan, tai tulkita kilpaa teatteriseuran kanssa pitkälle aamuyöhön.

Ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa, Saara Turunen ja työryhmä!

<3: Mertta & Laura

Kuvat:Aino Nieminen / Q-teatteri

*Erään tanssitaiteilijan pierupullien heittelykohtaus jätti trauman Mertan sieluun.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *