Viikkoni

Laura kertoi viikostaan täällä, nyt on minun vuoroni, tervetuloa mukaan!

Maanantai
Herätys klo 6. Tähän aikaan vuodesta heräämisajalla ei ole väliä, koska on koko ajan pimeää. Olen kyllä muutenkin aamuihminen, ja maanantai on arkipäivistä suosikkini, koska silloin olo on useimmiten energinen viikonlopun jäljiltä. Tiedän olevani yksin tämän mielipiteeni kanssa. 😀

Länsimetro vie töihin, suojaudun ulkomaailmalta vastamelukuulokkeilla. Boset ovat yksi parhaista hankinnoista mitä olen koskaan tehnyt.

Lounaalla pohdin työkaverin kanssa, onko epätoivoista ostaa joulukalenteri vasta nyt. Onko?

Kun menee töihin aikaisin, pääsee kotiin aikaisin! Illalla luen Petteri Pietikäisen toimittamaa Hulluuden historia -kirjaa. Rankalla tiivistyksellä teos olisi timantti. Katson Helmetistä, että minulla on kahdeksan varausta vetämässä. Toivottavasti saisin jonkun keyemmän teoksen Hulluuden rinnalle.

Tiistai
Herätys klo 6. Pohdin, pitääkö ennen kampaajaa pestä tukka vai ei. En pese, vaan suuntaan töihin.

Syön Suomi100-lounaan Juttutuvassa. En vieläkään onnistu tilaamaan muuta kuin kermaista lohikeittoa, koska se on Juttiksessa niin h y v ä ä ! Aloitin vastikään uudessa työpaikassa, ja nautin elämäni ensimmäistä kertaa lounasedusta. Päivittäinen ulkona syöminen tuntuu juhlalliselta!

Töiden jälkeen suuntaan kampaajan kautta oluelle kamujen kanssa. Myös Laura liittyy joukkoon kaksi ikeakassillista Litun herkkuja mukanaan. Liimuri nimittäin emännöi itsenäisyyspäivän brunssia seuraavana päivänä. Kotona törmään itsenäisyyspäivänaaton ihmeeseen: pakastimessa on kaksi (2) pizzaa! JES!

Keskiviikko

Herään klo 9 ja nautin aamupalaksi eilen pikkukekkulissa ostamaani piparisuklaata. Onko sen resepti muuttunut vai ovatko makumieltymykseni muuttuneet? Suklaa ei ole yhtä hyvää kuin ennen! Telkusta tulee lätkän MM -95 ja nuori, iloinen Juti-vesseli. <3 Kirjoitan päivän blogipostauksen, ennen kuin lähden Lauran luo syömään. Syön Lauralla viiteen saakka ja ilahdun, kun kamuni kertoo hurahtaneensa avantouintiin. Se ON ihanaa. Jatkan syömistä kamun luona Kampissa iltaan saakka. Syön100.

Torstai
Herätys klo 6. Näin unta, jossa ostin kahden viikon pakettimatkan Thaikkulaan, mutta jo unen aikana tajusin, etten saisi näin lyhyellä varoitusajalla kahden viikon lomaa. ÄH. Lounaalle lähtiessäni huomaan lompakon jääneen kotiin. ÄH. Töiden jälkeen menen tutustumaan eduskuntataloon kamun opastuksella. Opin että eduskuntatalossa ei ole yhtään aseita tai muita tappovälineitä esittävää taidetta! Lisäksi näen vilauksen kohutorkkupeitosta. Kamuni miettii, voisiko eduskuntatalossa järjestää häät. Emme saa kysymykseen vastausta.

Perjantai
Herätys klo 7. Lounastan Pianossa, koska: I like lunch buffets and I can not lie! Saa ottaa just sen verran ruokaa ku napaan mahtuu. Töiden jälkeen minua ja Lauraa haastatellaan Lilyyn ja Trendin Instaan. Haastattelija kehuu esiintymistaitojamme – oikeasti me ei vaan jakseta loputtomiin hioa esim. IG storyja. Niissä saa näkyä taitelijan kädenjälki!

A-lehdiltä ilta jatkuu Balettioppilaitoksen joulunäytökseen. Ensimmäinen puoliaika on hieman omituinen. Sen tarkoituksena on esitellä balettitunnin kulkua, mutta jostain käsittämättömästä syystä oppilaitoksen koordinaattori hengailee lavan takaosassa tanssinumeroiden ajan. Onneksi toinen puoliaika on niin ihana, että päätän itsekin hakeutua tangolle keväällä. Onneksi seuralaisellani, Mabbiksella, on heti suositella balsupaikkaa! Baletista lähdemme Mabbiksen kanssa Liimurin uuden työhuonesysteemin eli Sähinän 3-vuotissynttäreille. Kalia maistuu Ursus Factorya kuunnellessa.

Lauantai

Herään klo 9, syön aamupalan ja taistelen atooppisen ihoni kanssa. Onko ruudun sillä puolen muita, joille atooppinen ihottuma on tehnyt paluun 15 vuoden hiljaiselon jälkeen? Nimim. Vituttaa. Haen postista torista ostamani sykemittarin. Tavoitteenani on parantaa omaa juoksuennätystä heti, kun käsi kestää. Niin. Mun normiviikkoon kuului vielä 1,5 kk sitten 60-100 km pyöräilyä, 5-15 km juoksua, 1,5 h akrobatiaa ja 1,5 h afrotanssia per viikko, mutta olkapäävamman takia kaik’ on pannassa. Kotiväelle kiitos kärsivällisyydestä!

Illalla tehdään blogiin sisältöä varsin mieleisessä muodossa: Diplomaatti-ystävämme järjestää meille viinien sokkotestin. Maisteltuamme tarpeeksi, suuntaamme Teurastamolle kamun läksiäisiin.

Sunnuntai
Herään 11.45. Nukkuminen on ihanaa! Hesarin Omistajat, jotka muistuttavat autojaan -kuvasarja saa pohtimaan, pitäisikö nykyinen menopeli vaihtaa hybridin sijaan sittenkin johonkin i h a n a a n retrokotteroon, joka kuluttaa 25 l/100 km. Näen jo itseni helevetin leveän Cadillacin ratissa!

Teen viime toukokuun Wienin reissusta valokuvakirjat koko matkaseurueelle, koska valokuvakirjat bäst. Katsotaan illalla Areenasta huru-ukkojen horinaa erinäisissä Elävän arkiston pätkissä lähes kaksi tuntia. Illan helmi: Top 40 -listaohjelma vuodelta -96! Sisältää mm. Spice Girlsit lapissa.

Illalla nukahdan kymppiin mennessä, kuten aina, koska nukkuminen bäst.

<3: Mertta

Puheenaiheet Ajattelin tänään