10 quick tips about myself
Tulen yleisesti ottaen aika hyvin kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Yhteentörmäyksiä saattaa kuitenkin tulla, ihmisiä kun ollaan. Sain tämän idean blogi-idea generaattorista, kun syötin sanat ”attitude”, ”myself” ja ”clothes”. Tässä 10 pikavinkkiä itsestäni – asioita joita musta kannattaa tietää.
Tulen kiukkuiseksi nälkäisenä. Yritän monesti hillitä tätä, mutta moni ystäväni kysyy ”Onko sulla nyt nälkä”, kun pienimuotoinen kiukku yllättää. Asenteeni ihmisiä ja asioita kohtaan saattaa muuttua, kun monsterinälkä iskee ja v-sanaa kuulee tällöin useammin kuin yleensä. Ei onneksi töissä kuitenkaan. Aivosumu myös valtaa pääni tällöin ja olen hukassa suunnista, jos tarvitsee suunnistaa kaupungissa. Diabetes ja verensokerin lasku saattaavat toki liittyä asiaan.
Muiden tunnetilat vaikuttavat itseeni. Jos jollakin alkaa tulla defensiivisiä kommentteja kevyistäkin aiheista (esim. Jos toinen aloittaa lauseen sanoin ”Mun mielestä taas tuo on aivan liioiteltua…” yhtenä esimerkkinä). Tunnen kuinka pala nousee kurkkuun, kun toinen kurtistaa kulmiaan. Sama tapahtuu, jos toinen kertoo ikävästä yllättävästä asiasta elämässään. Pitäisi oppia elämään muiden tunnetilojen kanssa.
Omakuvat eivät ole itselleni voimauttavia ainakaan juuri räpsäistynä. Olen ujo kameran edessä, vaikka lapsena olin melkoinen linssilude. En tykkää kuvistani, kun näen ne samantien oli ne sitten kuvina kuinka onnistuneita. Oh God on yleisin lause, jota toistelen selfieitä katsoessani. Jos palaan katselemaan kuviani kuukauden päästä saatan yllättäen pitääkin niistä ja löytää uusia ulottuvuuksia.
Minua nolottaa kertoa uusille ihmisille mistä musiikista pidän. Vaikka minusta musamakuni on tietenkin mainio, pidän tätä melko henkkohtaisena kysymyksenä. Mistä musiikista tykkäät?-kysymys on mielestäni samanlainen kuin kysyttäisiin pidätkö mieluummin seksikkäitä pikkuhousuja vai Bridget Jones-grannypantsejä. Youtubesta kuuntelutan musiikkia vasta sitten, kun tiedän, että voin luottaa ihmiseen. Aika tyhmää ja pikkumaista, tiedän. Erityisesti, kun tämä on melkein ensimmäisiä kysymyksiä joita itse esitän uusille ihmisille.
En pidä ihmisiä, jotka sanovat huumorintajunsa olevan omituinen, hauskoina. Jos ihminen hymisee ja sanoo huumorintajuaan erikoisen kieroksi, mustaksi tai kaksimieliseksi, he yleensä ottaen ovat kuitenkin melko tavallisia eikä niin spessuja, kuin luulevat. Näitä ihmisiä ei yleisesti ottaen ole siunattu mielestäni koomikon lahjoilla. Mietipä vaikka Ismo Leikolaa, ei hän tule lavalle ja sano, että hei, kato miten erikoinen huumori mulla on. Tämä mielipide saattaa tulla siksi, koska olin nuorena juurikin tällainen wannabe-hauska ihminen. Kun lakkasin yrittämästä, mua ruvettiin pitämään oikeasti vitsikkäänä ihmisenä.
’Elä päivä kerrallaan’ oli mielestäni älyttömin lause mitä surevalle tai masentuneelle ihmiselle voi sanoa. Ihan niinkuin ihminen ei eläisi päiviä erillisinä ja seuraisi tunteja. Sen sijaan ’elä puoli tuntia kerrallaan’ on jo realistisempi ja parempi ohje. Tosin aika kuluttava pidemmän päälle.
Pidän taaperoikäisiä lapsia söpömpänä kuin vauvoja. Tämä on varmaan aika tavanomaista. Ei ole kummallista, että pidän hellyyttävämpänä olentoja, jotka osaavat jollain tavalla jo ilmaista tahtoaan ja elehtiä. Kuitenkin luulen, että suurin syy siihen, että vauvat eivät vie sydäntäni on se, että pelkään niiden menevän rikki. Vauvat myös muistuttavat aika tavalla toisiaan, vaikka aina sanotaan muistuttavan enemmän joko isää tai äitiä (tai äitiä ja äitiä). Future Mom of the Year-palkinto taatusti napsahtaa mulle, heh. Taitaa olla aika yleistä, että vanhemmat pelkäävät tappavansa vauvan, vai onko näin äiskät?
Kliseet eivät ärsytä minua, vaan tuovat turvallisuuden tunnetta. Esimerkiksi leffoissa kliseet eivät haittaa. Se on mielestäni ok, että melkein joka leffassa mikrofoniin tarttuessa se vingahtaa ja ääni kiertää. Ah että. Aforismeja vihaan, mutta silti uskon niihin. Seinääni koristi joskus maalaamani anything can happen-taulu, jonka tuijottelun uskoin auttavan saavuttamaan unelmani. Uskon edelleen, että unelmat kannattaa sanoa ääneen.
Tykkään lyhennellä tai muuttaa sanoja lässytysmuotoon. Verensokeri on sokru tai gemmi, vitamiini on vitsku, broileri on broisku, kissa on kisuli tai kisu ja Jyväskylä on Jykylä. Viljelen näitä erityisesti T:n lähellä, jonka korvat rupeavat melkein palamaan näistä sanoista. Ihana kiusata toista verbaalisesti.
Jos en tiedä jotain asiaa, rupean hirveästi selittelemään, koska pelkään antavani itsestäni tyhmän vaikutelman. Muistan, kun ala-asteen opettajani oli kirjoittanut todistukseeni: ”Älä selittele, kaikki mokaavat joskus!”. Edelleen hyvä elämänohje, mutta ei vaan meinaa iskostua päähän.
En jakanut näitä vinkkejä muuten sen vuoksi, että seurassani pitäisi käyttäytyä jollain tietyllä tavalla. Aidot ihmiset ovat parhautta.
Mitäs faktoja susta kannattaa tietää? :)
Lue myös:
Seuraa blogiani Facebookissa tai Bloglovin’issa