Noin vuosi sitten

Facebookissa komeili muisto ystävästäni, jota ehostan kyseisellä hetkellä. Kuvatekstinä lukee: We get so worried about being ”pretty”. Let’s be pretty KIND. Pretty FUNNY. Pretty SMART. Pretty STRONG.

Ystäväni on viisas ja kaunis, inside out. Muistan tuon päivän kuin eilisen. Menimme Seinäjoella Palaverin terassille juomaan limsat. Olimme samaisena päivänä ostaneet Clusen kellot, joista vitsimme heitillä niiden olevan ’ystävyyskellot’. Hän osti kultaisen ja minä hopean. Käytän kelloa nykyäänkin melkein päivittän. Nyt asumme eri kaupungeissa.

Muistan päivän vieläkin jotenkin elävästi, vaikka vuodessa kerkeää unohtaa paljon. Ystäväni oli kiinnittänyt silmänsä erääseen mieheen ja mietti uskaltaako ottaa tähän kontaktia, varsinkin kun näki tämän useimmiten vain miehen ollessa töissään. Olin tosiaan sinä päivänä meikannut ystäväni ja hän tunsi olonsa itsevarmaksi sinä aurinkoisena päivänä. ”Pitäskö mun? Ei mun pitäs” hän arpoi vartin ajan terassilla. Minua nauratti, kuinka vaikeaa tuon päättäminen voi olla? (ihan helvetin vaikeaa, kun omalle kohdalle tulee, voin sanoa) Minun kannustamanani ystäväni esitti miehelle treffikutsun face-to-face.

Pakit tuli, mutta silti ystäväni oli mielissään. Hän oli uskaltanut. Hän teki sen, ei vaan unelmoinut elämästä, jonka haluaisi. Nyt ystäväni on kihloissa ja muuttamassa poikaystävänsä kanssa yhteen, eri heppu tosin kuin mikä tässä tarinassa. Minäkin olin sinkku vuosi sitten ja pian vietän avomieheni kanssa vuosipäivää, uudessa kaupungissa.

Tämä ei ole kaikin puolin ollut kovin helppo vuosi, mutta ainakin voi sanoa eläneensä. Noin vuosi sitten ystäväni ansiosta päätin, että oikeasti ryhdyn elämään sitä elämää mitä haluan elää. Yritän muistaa asian joka päivä ja muistankin, kun katson ystävyyskelloani. 

Ihanaa sunnuntaita kaikille!