Relaa nainen

Soitin tänään hieman pelottavan puhelun opintosihteerille. Pyysin toistamiseen pidentämään opinto-oikeuttani. Opiskelen siis avoimessa ammattikorkeakoulussa mielenterveyden syventäviä opintoja 15 opintopisteen verran. Töissä ollessani puolen vuoden aikana en saanut yhtään opintoja tehtyä. Nyt kevään aikana olen painanut melkein kaikki opinnot loppuun, mutta kehittämishankkeen (kirjallisuuskatsaus) kanssa on ollut painimista. En vaan kertakaikkiaan saa päätäni kiinni siihen tai sitten kirjoitan vähän aiheen vierestä.

Puhelu meni suunnilleen näin:

”Siis sä oot aloittanut nää opinnot jo vuosi sitten. Tää menee vähän harmaalle alueelle, että voiko tätä pidentää, kun periaatteessa nää opinnot ois pitäny pusertaa puolessa vuodessa.”

”Mulla on siis opinto-oikeutta heinäkuun loppuun asti, mut mun ohjaaja jää jo aikaisemmin kesälomille, kuin sen oli tarkoitus. Se kehotti mua pyytämään lisää opintoaikaa. En kertakaikkiaan saa tehtyä näitä yhdeksänteen päivään mennessä.”

”Niin haet siis tän vuoden loppuun asti opinto-oikeutta? Tässä on vähän pelkona se, että kun se aika menee noin kauas, niin ne opinnot jää kokonaan suorittamatta.”

”Kyllä mä varmaan saan ne aikaisemmin tehtyä, mut aattelin noin varmuuden vuoksi.”

”Okei, laitetaan se vuoden loppuun asti, mutta sitten et saa kyllä yhtään enempää. Mä kirjoitan sen tänne ihan ylös.”

”Kiitos kiitos.”

 

Kylläpä nyt tuntuu siltä kuin rinnan päällä olleet kivet olisivat vierineet pois. Enkä koe itseäni yhtään enempää luuseriksi, vaikka sihteeri vähän morkkasikin antoi lisää potkua opiskeluihin. Nyt voin ehkä lukea kirjoja ihan huvin vuoksikin. Lukuhetkiä odottelemassa on ainakin Haruki Murakamin pääteos 1Q84 ja Sylvia Plathin novellikokoelma Paniikki-Johnny ja Uniraamattu.

 

Ja kirjallisuuskatsaus, I’m gonna kick your ass. Eventually.